Tähti ja Piispanen jatkoivat voittoisasti gp-kilpailuissa Sveitsissä, Tähti: ”Aika rutiininomainen veto”

Leo-Pekka Tähti ja Toni Piispanen jatkoivat voittoisasti parayleisurheilun gp-kilpailuiden toisena päivänä Sveitsin Nottwilissa. Tähti voitti T54-luokan satasen ajalla 14,18 ja Piispanen T51-luokan satasen ajalla 20,98.

Tähti oli selvä ykkönen kilpailussa, jossa aikoja söi 0,8 metriä sekunnissa puhaltaneeseen vastatuuleen. Porilainen ei päässyt kohtaamaan tänä vuonna ainoana alle 14 sekunnin kelannutta Australian Sam Carteria, sillä hän jäi kisasta pois. Tähden oma olo koheni edellisillasta aamuun selvästi, eikä kuumeesta ollut enää haittaa.

– Täytyy olla tyytyväinen, että pääsin tänään radalle. Näytti illalla vahvasti vielä siltä, että en pysty starttaamaan lainkaan, Tähti sanoi.

Hän oli luonnollisesti tyytyväinen voittoon.

– Aika rutiininomainen vetohan se sinällään oli, se nyt riitti tällä kertaa. Aikaan en ole kauhean tyytyväinen, rahkeissa on parannettavaa. Eiliseen oloon nähden olen tyytyväinen. Lähtökiihdytys oli huomattavasti terävämpi kuin kakkosen kisassa, mutta on sitäkin vara parantaa.

Tähdellä on ohjelmassa vielä 400 metriä sunnuntaina.

Kotaja: ”Kiihdytyksen jälkeen kelaus ei lähtenyt rullaamaan tarpeeksi hyvin”

Toni Piispanen otti edellispäivän 200 metrin voiton jatkoksi ykköstilan myös satasella.

– Tihkusade ja pieni vastatuuli rokotti aikoja mutta sama se oli kaikille. Ensimmäinen 20 metriä oli hyvä. Sen jälkeen hanskan pito ei ollut paras, ja vähän lipsuvin ottein meni loppumatka. Tällaisiinkin olosuhteisiin pitää varautua, Piispanen sanoi.

Naisten T54-luokassa Amanda Kotaja oli 100 metrillä kolmas ajalla 17,24 ja Sini Paukkeri kymmenes.

– Tänään lähtö oli hyvä, mutta kiihdytyksen jälkeen kelaus ei lähtenyt rullaamaan tarpeeksi hyvin, jotta olisin saanut pidettyä johtoasemani. Kisassa oli kova vastatuuli ja sade, mikä varmasti vaikutti lopputulokseen. Toivon, että ensi viikolla olosuhteet ovat meidän puolella, ja pääsen tekemään hyvää kisaa, koska tiedän pystyväni paljon parempaan tehtyjen harjoitusten perusteella, Kotaja sanoi.

Miesten T34-luokan satasella Henry Manni oli neljäs ajalla 16,23.

– Lähtö oli kohtalaisen hyvä, mutta kiihdytys jäi vähän päälle, enkä saanut maksiminopeutta riittävän korkealle. Tulos kuitenkin huomattavasti parempi kuin vuosi sitten. Olemme siis viime vuotta selkeästi edellä, Manni sanoi.

Tulokset:

Nottwil, Sveitsi:

Parayleisurheilun gp-kilpailut, 2. päivä:

Miehet:

T34, 100 m: 1) Rheed McCracken Australia 15,75 (-0,9), 2) Mohamed Alhammadi Yhdistyneet Arabiemiraatit 16,01 (-0,9), 3) Austin Smeenk Kanada 16,07 (-0,9), 4) Henry Manni Suomi 16,23 (-0,9).

T51, 100 m: 1) Toni Piispanen Suomi 20,98 (-0,4), 2) Peter Genyn Belgia 21,39 (-0,4), 3) Edgar Navarro Meksiko 22,26 (-0,4).

T54, 100 m: 1) Leo-Pekka Tähti Suomi 14,18 (-0,8), 2) Juan Pablo Cervantes Garcia Meksiko 14,49 (-0,8), 3) Yang Hu Kiina 14,58 (-0,8),…20) Tuomo Himanka Suomi 15,60 (-1,8).

Naiset:

T54, 100 m: 1) Eliza Ault-Connell Australia 16,99 (-2,0), 2) Lihong Zou Kiina 17,05 (-2,0), 3) Amanda Kotaja Suomi 17,24 (-2,0), … 10) Sini Paukkeri Suomi 19,06 (-2,0).