Tähti huipensi EM-viikkonsa satasen mestaruuteen, Kotaja juhli satasen kultaa

Tähti huipensi EM-viikkonsa satasen mestaruuteen

Leo-Pekka Tähden parayleisurheilun EM-kisaviikko Berliinissä sai kultaisen päätöksen, kun Tähti kelasi odotetusti mestariksi T54-luokan 100 metrillä. Kisaennätyksellä 13,83 voittoon hurjastellut porilainen oli suorastaan murskaavan ylivoimainen, sillä hopealle kelannut Hollannin Kenny van Weeghel hävisi 0,82 sekuntia.

– Ei ole koko uran aikana ollut tuollaista marginaalia oikeastaan missään. Huikea ero. En voinut tänne tullessa kuvitellakaan, että pystyn vetämään tällaisia aikoja täällä. Itsellänikin on taso noussut hurjasti. Aiemmin olin kelannut tällä kentällä vähän päälle 14,30, nyt noin reilusti alle. Asioita on taas tehty aika oikein taas, hän äimisteli vauhtiaan.

– Onnistui kyllä ihan hyvin. Maksiminopeuteni 36,4 on kaikkien aikojen paras, mitä olen satasen kisassa saanut koskaan sallituissa olosuhteissa. Se kertoo, että aika onnistunut veto oli. Olosuhteet olivat sinänsä haasteelliset, kun pikkuisen vettä sateli. Se teki ennen kisaa ehkä normaalia hermostuneemmaksi fiiliksen, onneksi ei tuon enempää satanut, mutta kaikki meni teknisesti enemmän kuin hyvin, Tähti sanoi iloisena.

Tähti saavutti Berliinissä mestaruudet satasen lisäksi 200 ja 400 metrillä sekä hopeaa 800 metriltä. Se oli onnistunut päätös kaudelle, jolla Tähti osoitti olevansa kansainvälisesti yhä kovempi myös 400 ja 800 metrillä.

– Kunnon ajoitus oli täydellinen, kesän parhaat tulokset oikeassa paikassa. Kaikki kelaukset olivat teknisesti todella hyviä, aivan loistavia. Kakkonen hyvä, nelonen aivan loistava. Ei jäänyt silläkään puolella hampaankoloon, Tähti summaili.

Tuomo Himanka kelasi ensimmäisissä aikuisten arvokisoissaan viidenneksi ja jäi pronssista vain 0,22 sekuntia.

– Viides sija tietenkin ihan hyvä. Mitali jäi kahden kympän päähän. Sijoituksena tyydyttää. Vähän luisti yksi lyönti alussa. Muuten oli ihan jees. Kauden parasta menoa, Himanka sanoi.

Kotaja sai tuulettaa helpottuneena

Suomella oli kahden mestaruuden päivä, kun hetki Tähden jälkeen Amanda Kotaja pääsi T54-luokassa naisten 100 metrillä tuulettamaan mestaruutta. Kotaja voitti ajalla 17,08.

Kuinka paljon oli helpotusta tuuletuksessa maaliviivalla?

– Oli aika paljon kyllä, Kotaja sanoi nauraen.

– Tiukka kisa. Jossain vaiheessa näytti, että turkkilainen tulee ohi, mutta sain pidettyä pääni ja lyötyä vähän uutta vaihdetta silmään kelauksessa. Olen erittäin iloinen, Kotaja sanoi.

Hän kertoi olleensa sateisessa ja tuulisessa säässä hieman kylmissään ennen starttia.

– Vähän jännitti, liikunko mihinkään, kun olin ihan kylmissäni. Tähän kauteen aika tasainen kelaus, ei mikään huippuhyvä, muttei mikään huonoinkaan, Kotaja sanoi.

Hän sai perjantaina pienen flunssan, muttei se vaikuttanut kelaukseen. Kilpailun toinen suomalainen Sini Paukkeri oli viides ajalla 18,76.

– Kyllä olen ihan tyytyväinen, pääsin täällä omalle tasolle ja sain ihan törkeästi lisää motivaatiota. Tosi paljon olen oppinut, Himangan tavoin Suomen joukkueen ensikertaisiin kuulunut Paukkeri sanoi.

Tuloksia:

Berliini:

Parayleisurheilun EM-kilpailut, 6. päivä:

Miehet:

T54, 100 m (+1,6): 1) Leo-Pekka Tähti Suomi 13,83, 2) Kenny van Weeghel Hollanti 14,65, 3) Nathan Maguire Britannia 15,14,…5) Tuomo Himanka Suomi 15,36.

Naiset:

T54, 100 m (+1,1): 1) Amanda Kotaja Suomi 17,08, 2) Zubeyde Supurgeci Turkki 17,16, 3) Alexandra Helbling Sveitsi 17,89,…5) Sini Paukkeri Suomi 18,76.