Heikkinen kiskaisi paralympiakisojen pronssimitalin – Tähden hyvä alkuerävauhti ei kantanut jatkoon

Marjaana Heikkinen heitti pronssille liikuntavammaisten F34-luokan keihäässä tuloksella 17,47. Tokion paralympialaisissa.

– Mitali on mitali, se on nyt saavutettu, mutta aika lailla ajatukset ovat tuolla harhailemassa, Heikkinen totesi.

Heikkinen ja valmentaja Olavi Parjanen pelkäsivät jo etukäteen heittojärjestysarpaa. Heikkisen kannalta pahin mahdollinen skenaario toteutui, kun hän joutui heittämään yhdeksänhenkisen joukon viimeisenä. Tuolikeihäänheitossa urheilijat heittävät kaikki kuusi heittoaan kerralla. Kisa kuumassa Tokion illassa venyi yli kahden tunnin mittaiseksi.

– Toteutui juuri se, mitä pelkäsimme, eli että joudun heittämään viimeisenä ja alan hyytymään. Puolitoista tuntia jaksoin kohtuullisen hyvin. Sitten pyysin päästä vessaan, että pystyisin hengittämään hetken ilman maskia ja sain olla vähän aikaa viileässä, Heikkinen kertasi.

Heikkisen kauden paras heitto oli kantanut 18,74 ja Suomen ennätys vuodelta 2017 on 19,58. Siihen nähden alle 17 ja puolen metrin heitto oli alakanttiin ja hopealle yltänyt saksalainen Frances Herrmann olisi ollut normaalioloissa ohitettavissa. Saksalainen heitti 17,72.

– Ehkä siinä olisi vielä jonkun verran ollut potkua jäljellä, mutta kun pani potkua heittoon, niin tulivat punaiset liput, totesi Heikkinen viitaten lappeelleen lähteneisiin he,ittoihin, jotka hylättiin.

– Sitten piti tehdä kompromissi ja varmistella sellainen heitto, joka riittää pronssiin, hän jatkoi.

Ylivoimaisen mestaruuden vei Kiinan Lijuan Zou uudella maailmanennätyksellä 22,28.

Heikkiselle kyseessä olivat kolmannet paralympialaiset ja tuloksena kolmas mitali. Lontoossa 2012 hän oli pronssilla ja Riossa 2016 hopealla.

Tähti ei edennyt jatkoon

Ratakelaaja Leo-Pekka Tähti avasi paralympiaurakan 400 metrin alkuerissä. Tähti oli luokan 54 erässään viides ajalla 46,91, joka ei tuonut finaalipaikkaa. Erän voitti Yhdysvaltain Daniel Romanchuk ajalla 45,31.

– Yksi parhaimpia aikoja koko uralla. Eikä jäänyt jossiteltavaa aikojen kanssa, kun erässä oli vielä kaksi kovempaa kaveria. Kova erä, Tähti sanoi.

Tähti viittasi siihen, että alkueristä meni jatkoon kunkin erän kaksi parasta ja kaksi aikavertailusta. Täten viidenneltä sijalta mahdollisuutta päästä jatkoon aikavertailustakaan ei ollut.

Kakkoserässä Tähden aika, joka jäi vain 0,17 sekuntia hänen nimissään olevasta SE:stä, olisi riittänyt erävoittoon. Kaikkien erien yhdistetyssä aikavertailussa Tähti oli kahdeksanneksi paras, mutta sijoitukseksi tuli kymmenes.

– Nyt jäi vähän enemmän palautumisaikaa 100 metrille, Tähti kuittasi alkuerän.

Alkuerien nopein oli Thaimaan Athiwat Paeng-Nuea ennätyksellään 44,87.

TOKIO (JPN) 29.8.2021 Paralympiakisat

Miehet,

400 m, luokka 54, alkuerät: 1) Athiwat Paeng-Nuea Thaimaa 44,87 (Q), 2) Daniel Romanchuk USA 45,31 (Q), 3) Dai Yunqiang Kiina 46,13 (Q), 4) Zhang Yong Kiina 46,30 (Q), 5) Saichon Konjen Thaimaa 46,49 (q), 6) Nathan Maguire Iso-Britannia 46,72 (q), 7) Kenny van Weeghel Hollanti 46,81, 8) Leo-Pekka Tähti Suomi 46,91, 9) Samuel Carter Australia 47,06, 10) Putharet Khongrak Thaimaa 47,42 (Q), 11) Richard Chiassaro Iso-Britannia 47,88 (Q), 12) Julien Casoli Ranska 47,99, 13) Juan Pablo Cervantes Garcia Meksiko 48,31, 14) Liu Yang Kiina 48,96, 15) Malang Tamba Gambia 65,71.

F34, keihäänheitto: 1) Lijuan Zou Kiina 22,28 (ME), 2) Frances Herrmann Saksa 17,72, 3) Marjaana Heikkinen Suomi 17,47, 4) Yousra Ben Jemaa Tunisia 16,08, 5) Wendis Mejias Viloria Venezuela 15,90, 6) Saida Amoudi Marokko 15,29, 7) Fouzia El Kassioui Marokko 14,18, 8) Sawsen Ben Mbarek Tunisia 13,00, 9) Joanna Oleksiuk Puola 12,09.

 

tulokset