McLaughlin teki Warholmit – De Grasse voitti 200 m – Sprintteri Korir voitti 800 m – Kultaa Ugandaan – Nowicki hallitsi moukarihäkkiä

Tokion olympiakisojen naisten 400 metrin aitajuoksu oli lähes toisinto päivää aiemmin kilpaillusta miesten 400 metrin aitajuoksusta. Sen voitti Yhdysvaltain 21-vuotias Sydney McLaughlin uudella maailmanennätyksellä.

Warholmin tavoin McLaughlinkin paransi roimasti omaa tämän vuoden kesäkuussa juostua maailmanennätystään. Entinen ennätys koheni 0,44 sekuntia aikaan 51,46.

Aivan miesten 400 metrin aitajuoksun tavoin myös naisten kilpailun hopeamitalisti alitti selvästi entisen ME:n ja pronssimitalisti nousi kaikkien aikojen tilastossa kolmanneksi.

Hopeamitalin voitti Yhdysvaltain 31-vuotias Dalilah Muhammad ajalla 51,58 ja pronssimitalin Hollannin 21-vuotias Femke Bol ajalla 52,03.

Nowicki oli moukarifinaalissa itse varmuus

Puolan Wojciech Nowicki hallitsi miesten moukarinheittoa. Hänen kaikki viisi mitattua heittoaan kantoivat vähintään 81,18 ja kuudes yliastuttukin kantoi yli 80 metriä. Voittotulos 82,52 on Nowickin oma ennätys.

Toiseksi sijoittui Eivind Henriksen, joka karsinnassa ja finaalissa paransi Norjan ennätystä yhteensä neljästi. Henriksenin tulos oli 81,58.

Nelinkertainen maailmanmestari Paweł Fajdek sijoittui joukkuetoverinsa voittamassa olympiafinaalissa kolmanneksi. Fajdek hävisi hopeamitalin Henriksenille vain viiden sentin erolla.

Kilpailun neljäs 80 metrin ylittäjä oli uutta sukupolvea edustava Ukrainan 20-vuotias Mihailo Kohan tuloksella 80,39. Mitalikolmikosta puolalaiset ovat jo 32-vuotiaita ja Henriksen 30-vuotias.

Andre de Grassin ensimmäinen suurvoitto

Kanadan Andre de Grasse on jo pitkään kuulunut maailman parhaisiin pikajuoksijoihin. Tokiossa hän saavutti 200 metrillä uransa ensimmäisen kultaisen mitalin. Entuudestaan hänellä oli viisi henkilökohtaista olympiakisojen tai MM-kilpailuiden hopea- tai pronssimitalia.

De Grassen voittoaika 19,62 on kaikkien aikojen maailmantilaston kahdeksanneksi paras, maailman vuositilaston kärkitulos ja Kanadan ennätys.

Yhdysvaltain Kenneth Bednarek johti kilpailua etusuoran puoleenväliin saakka eikä hävinnyt de Grasselle kuin 0,06 sekuntia. Kärkikaksikko paransi ennätyksiään 0,5 sekuntimetrin vastatuulessa noin kymmenyksen.

Hallitseva maailmanmestari Yhdysvaltain Noah Lyles juoksi kolmatta rataa kolmanneksi ajalla 19,74 ja neljänneksi sijoittui Yhdysvaltain kolmas edustaja Erriyon Knighton, joka on vasta 17-vuotias.

Sprintteri Korir kiri 800 metrin voittoon

Miesten 800 metrin ensimmäinen kierros oli erittäin hidas. Australian Peter Bolin väliaika oli vain 53,76. Toinen kierros oli kenties kaikkien aikojen kovavauhtisin arvokilpailuiden historiassa ja mestariksi juoksi Kenian Emmauel Korir ajalla 1.45,06.

Kaksi vuotta sitten Korir sijoittui Dohan MM-kilpailuissa kuudenneksi 400 metrin matkalla. Kolme vuotta sitten hän voitti Afrikan mestaruuden 4×400 metrin viestinjuoksussa ja neljä vuotta sitten hän juoksi maailman halliennätyksen 600 metrin matkalla.

Vauhdinjako Tokion olympiafinaalissa oli Koririn sprintterinkyvyille kuin tilaustyönä tehty. Keskimäärin 800 metrin juoksujen toinen kierros on ensimmäistä kierrosta kolme sekuntia hitaampi, mutta nyt se oli kolme sekuntia ensimmäistä kierrosta nopeampi. Koririn kierrosajat olivat 54,0 ja 51,1.

Koririn joukkuetoveri Ferguson Rotich puikkelehti loppusuoralla muiden juoksijoiden välistä toiseksi 0,17 sekuntia voittajalle hävinneenä ja aitajuoksijana aiemmin menestynyt Puolan Patryk Dobek oli kolmas.

Kultaa Ugandaan naisten estejuoksussa

Uganda on viime vuosina murtanut Kenian ja Etiopian kestävyysjuoksurintaman useissa lajeissa saavuttaen kultamitaleja eri matkoilla 800 metristä 10000 metriin sekä miesten että naisten sarjoissa niin ratajuoksuissa kuin maastojuoksuissakin.

Ugandan uusin aluevaltaus oli naisten estejuoksun kultamitali Tokion olympiakisoissa, jonka voitti 22-vuotias Peruth Chemutai maansa ennätyksellä 9.01,45. Tulos on kaikkien aikojen maailmantilaston kahdeksanneksi paras.

Chemutain kilometriajat olivat koko ajan loppua kohti kiihtyen 3.05,2, 3.00,5 ja 2.55,8.

Yhdysvaltain Courtney Frerichs nykäisi puolessamatkassa ja Chemutai ainoana kykeni häntä seuraamaan, hänkin noin kymmenen metrin takamatkalta. 300 metriä ennen maalia Chemutai ohitti Frerichsin ja ratkaisi kilpailun viimeisellä vesihaudalla. Toiseksi sijoittunut Frerichs hävisi lopulta 3,34 sekuntia.

Kolmanneksi kiri paras kenialainen Hyvin Kiyeng ja neljänneksi paras etiopialainen Mekides Abebe.

Maailmanennätysnainen Kenian Beatrice Chepkoech jäi seitsemänneksi. Vuoden 2017 maailmanmestari Yhdysvaltain Emma Coburn saapui maaliin vasta viimeistäedellisenä ja hänen suorituksensa hylättiin.

Chemutai juoksi ensimmäisen puolikkaan 4.38,1 ja toisen upeasti 4.23,35. Hänen viimeisen 2000 metrin osuusaikansa oli 5.54,25, mikä sijoittuisi 2000 metrin estejuoksun kaikkien aikojen tilastossa neljänneksi.

Warnerilla lähes 400 pisteen etumatka Mayeriin

Miesten kymmenottelua johtaa avauspäivän jälkeen Kanadan 31-vuotias Damian Warner pistein 4722. Hän juoksi 100 metriä 10,12, mikä on historian paras tulos kymmenottelussa ja hyppäsi pituutta 824, millä tuloksella hän olisi Tokion olympiakisojen pituushypyn finaalissa voittanut pronssimitalin.

Toisena avauspäivän jälkeen on Australian 21-vuotias Ashley Moloney 81 pistettä Warneria jäljessä. Kolmantena vaanii Warnerin joukkuetoveri Pierce LePage 193 pisteen päässä.

Maailmanennätysmies Kevin Mayer Ranskasta kokosi avauspäivän viidenneksi parhaat pisteet. Hän on 382 pistettä Warneria jäljessä. Mayer tiedetään loistavaksi erityisesti toisen päivän lajeissa, mutta piste-ero on jo hyvin suuri.

Hallitseva maailmanmestari Saksan Niklas Kaul aloitti hyvin mm. voittamalla neljännen lajin korkeushypyn, mutta loukkaantui viidennessä lajissa 400 metrin juoksussa ja keskeytti. Keskeyttämään joutui myös Euroopan mestari Belgian Thomas van der Plaetsen, joka loukkaantui pituushypyssä.

Naiset juoksivat huippuaikoja jo välierissä

Naisten 400 metrin välierien kahdeksan parasta juoksivat kaikki alle 50 sekunnin. Nopeimmat olivat Jamaikan Stephanie Ann McPhearson ja Dominikaanisen tasavallan Marileidy Paulino ajoin 49,34 ja 49,38.

Kolmanneksi nopeimman ajan 49,51 pinkoi Jamaikan yllätysnimi Candice McLeod, joka on parantanut tänä vuonna ennätystään peräti 2,77 sekuntia.

Finaaliin ylsi yhä myös Yhdysvaltain 35-vuotias Allyson Felix, joka on ainutlaatuisella urallaan voittanut ulkoratojen olympiakisoissa tai MM-kilpailuissa ylittämättömän määrän 17 kultamitalia.

Naisten 1500 metrinkin välierät olivat hurjavauhtiset. Nopeimman ajan 3.56,80 juoksi Kenian Faith Kipyegon, joka veti oman eränsä kärkiviisikon alle neljän minuutin. Toisen erän voitti ensimmäisenä historiassa 1500, 5000 ja 10000 metrin triplavoittoa tavoitteleva Hollannin Sifan Hassan ajalla 4.00,23.

1500 metrin välierissä rikottiin mm. Australian ja Oseanian ennätykset, Japanin ennätys, Tshekin ennätys ja Suomen ennätys, kun Jessica Hull juoksi 3.58,81, Nozomi Tanaka 3.59,19, Lahden Ahkeran Kristiina Mäki 4.01,23 ja Porvoon Akilleen Sara Kuivisto 4.02,35.

(Mikko Nieminen. Suomen Yleisurheiluarkisto SYUA.)