Sydney McLaughlin paransi ME-aikaansa huikeat 0,73 sekuntia – Miller-Uibo ja Norman varttimailin mestarit – Barber naisten keihään ykkönen

Sydney MCLAUGHLIN

Sydney McLaughlin yllätti Eugenen Hayward Fieldin yleisön 400 metrin aitojen finaalissa. Ei mestaruudella vaan sillä, että hän rikkoi 51 sekunnin rajapyykin ja kohensi aiempaa maailmanennätystään huikeat 0,73 sekuntia aikaan 50,68.

Edellisen ME:n 52,41 McLaughlin juoksi Tokion olympialaisissa. Kuvaavaa Eugenessa mestaruuden tuoneelle ajalle on, että sillä olisi hieman aiemmin perjantaina juostussa 400 metrin sileän MM-finaalissa sijoittunut seitsemänneksi.

– Juoksin niin kuin valmentajani Bobby Kersee halusi minun juoksevan, McLaughlin sanoi.

Huikea ME-aika ei tullut juoksijalle yllätyksenä. McLaughlin totesi tunteneessa jo verryttelyssä, että nyt kaikki on mahdollista.

– Tiesin, että jos pysyn omassa askelrytmissäni, pystyn siihen ja niin siinä kävi, McLaughlin sanoi.

Tokion olympialaisissa pronssille juossut Hollannin Femke Bol kirkasti mitalin värin Eugenessa hopeaksi sivuamalla kauden parastaan 52,27, jolla hän jäi kuitenkin 1,59 sekuntia voittajalle.

Yhdysvaltain Dalilah Muhammad oli kolmas ajalla 53,13. Muhammadille mitali oli neljäs MM-kisoista. Vastaavaan ovat naisten 400 metrin aidoissa MM-kisoissa pystyneet vain Yhdysvaltain Lashinda Demus ja Venäjän Julia Nosova- Petshonkina (RUS).

Yhdysvaltain Shamier Little ja Britton Wilson olivat neljäs ja viides ajoin 53,76 ja 54,02.

Miller-Uibo ja Norman varttimailin mestarit

Bahaman Shaunae Miller-Uibo voitti naisten 400 metrin sileän mestaruuden ajalla 49,11. Mestaruus oli hänelle ensimmäinen vuosien 2015 ja 2019 MM-hopeiden jatkeeksi. Dominikaanisen tasavallan Marileidy Paulino oli toinen ajalla 49,60 ja juhli samalla maansa ensimmäistä naisten 400 metrin MM-mitalia. Barbadosin Sada Williams oli kolmas maansa ennätysajalla 49,75.

Miesten 400 metrillä Yhdysvaltain Michael Norman juoksi voiton ajalla 44,29. Grenadan Kirani James hiipui toiseksi loppusuoralla ajalla 44,80. James voitti MM-tittelin 2011 ja otti nyt uran kolmannen MM-mitalin.

Britti Matthew Hudson-Smith oli 400 metrillä kolmas ajalla 44,66. Se oli Britannian ensimmäinen mitali miesten 400 metriltä sitten Roger Blackin hopean vuoden 1991 MM-kisoissa Tokiossa.

Vuosina 2015 ja 2017 mestariksi juossut 400 metrin ME-mies Wayde van Niekerk oli nyt viides ajalla 44,97. Yhdysvaltain Champion Allison kiiti neljänneksi ajalla 44,77.

Barber uusi maailmanmestaruutensa maailman kärkituloksella

Naisten keihäänheiton puolustava maailmanmestari Australian Kelsey-Lee Barber oli ennen Eugenen MM-finaalia heittänyt tänä vuonna vain 61,40, mutta sivalsi kolmannella kierroksella loistavasti 66,91.

Barberin tulos on maailman tämän vuoden kärkitulos ja sillä hän uusi kolmen vuoden takaisen maailmanmestaruutensa. Barber on aiemmin vain kerran heittänyt tätä pidemmälle vuonna 2019.

Yhdysvaltain 36-vuotias veteraaniheittäjä Kara Winger heitti viimeisellä yrityksellään 64,05 ja voitti pitkän uransa ensimmäisen mitalin olympia- tai MM-tasolla. Winger ylitti 60 metriä ensi kerran jo vuonna 2008.

Toiseksi sijoittunut Winger ja kolmanneksi sijoittunut Japanin Haruka Kitaguchi nousivat kumpikin mitalikorokkeelle viimeisen kierroksen heitoillaan. Kitaguchin pronssimitalitulos oli 63,27.

Tokion olympiavoittaja Kiinan Liu Shiying putosi neljänneksi vain kahden sentin erolla ja ennätyksensä heittänyt Australian McKenzie Little oli viides. Hänkin jäi mitalista vain viiden sentin päähän.

MM-finaalin paras eurooppalainen oli kuudenneksi tuloksella 61,26 sijoittunut Latvian Līna Mūze.