Supernelikko odottaa pitkiä kaaria

Supernelikko odottaa pitkiä kaaria

Tero Pitkämäen toiveissa on heittää torstaina Paavo Nurmi Gamesin keihäskilpailussa yli 85 metrin ja mieluiten kahdesti.

Pitkämäen mielestä 85 metriä pitääkin heittää, jos aikoo voittaa muut lajin kotimaiset kärkinimet Antti Ruuskasen, Ari Mannion ja Teemu Wirkkalan sekä tukun kovan luokan ulkomaaalaisia heittäjiä.

– Nyt on hyvä tuntemus kropassa ja hyvä itseluottamus, Pitkämäki sanoo.

Pitkämäen mukaan kesäkuun kisoja kiusanneet tekniset ongelmat ovat pikku hiljaa suoristuneet. Juhannuksena Tsheboksarissa maajoukkueiden EM-kisojen Superliigan voittotulos 84,44 oli heittäjän mukaan pitkä askel oikeaan suuntaan.

– Nyt saisi mennä 85 metriä ja mielellään kaksi kertaa. Siitä olisi hyvä lähteä pidentämään kaaria kohti Pekingin MM-kilpailuja, Pitkämäki ennakoi Paavo Nurmi Gamesia.

Tsheboksarin reissun väsymyksen Pitkämäki on huilannut pois. Hän odottaa tasokasta kilpailua, sillä sääennuste lupaa Turun avonaiselle Paavo Nurmen stadionille kuivaa keliä ja myötätuulta.

– Tykkään Turun stadionin mondo-pinnasta. Siitä on hyvä heittää, Pitkämäki sanoo.

Ruuskanen nosti haukia ja hengähti

Samaan aikaan, kun Pitkämäki kilpaili Tsheboksarissa, Ruuskanen nosti haukia ja ahvenia Pielavedellä ja palautteli alkukauden kilpailuruljanssin jälkeen.

– Kalastuksen lisäksi oli fyysistä treeniä ja lihashuoltoa. Pääsin vähän hengähtämään, Ruuskanen tuumi.

Ruuskanen avasi kauden heittämällä 86,61 Timanttiliigan Dohan osakilpailussa. Parin hyvän kisan jälkeen seurasi ”nukahdus”, kuten hän kuvaa tulostason notkahdusta. Turussa torstaina tavoitteena on palata kansainvälisille huippulukemille.

– Tason nosto on tavoitteena niin heittosarjan kuin heiton pituuden suhteen. Paikalla on kova kattaus heittäjiä ja paremmat olosuhteet kuin edellisessä kisassa, Ruuskanen viittasi sateisiin Lahden Eliittikisoihin.

Lahdessa Ruuskanen heitti 81,84. Heittoon jäi paljon parannettavaa Turkuun.

– Jalat olivat Lahdessa poissa pelistä ja tekeminen oli varovaista. Nyt on jalat hyväntuntuiset.

Mannio: Hyvällä heitolla voitto on mahdollinen

Ari Mannio heitti pari viikkoa sitten Karjaan hyvissä tuulissa ennätyksensä 86,82 ja sitten New Yorkissa Timanttiliigan kilpailussa 83,37. Mannion mukaan kroppa on ennätyskunnossa. 

– New Yorkissa heitossa oli itse asiassa parempi tuntuma kuin Karjaalla. Siellä ei vaan tullut teknisesti niin hyviä heittoja kuin Karjaalla, Mannio sanoo.

Yhdysvaltain pikavisiitin väsymykset Mannio ”hikilenkkeilli” pois. Sen jälkeen hän treenasi tovin tehokkaammin Turkua varten.

– Lähden voittamaan kisaa. Jos saan hyvän heiton, se on mahdollista, Mannio sanoo.

Wirkkala hakee rohkeutta heiton loppuun

Teemu Wirkkalalle Turku saattaa olla se kilpailu, jossa keihäs lentää lähemmäs niitä lukemia, joihin rahkeet riittävät. Hän on kauden mittaan vienyt heittoaan eteenpäin maltilla aivan kuten koko harjoitteluaan syksystä lähtien.

– Pala palalta on pitänyt yrittää edetä, ettei heti tule uutta loukkaantumista, Wirkkala viittaa aiempaan polvivammaan.

– Aloitin kauden pikkuisen lyhyemmällä vauhdilla. Nyt se on jo normaalin mittainen. Haasteena on nyt uskaltaa tulla rohkeasti heiton loppuun täysillä. Sillä perusheittoon tulee pari metriä lisää.

Talviharjoittelussa Wirkkala joutui käyttämään mielikuvitusta, kun polvi ei sallinut tehdä aivan kaikkia harjoitteita aivan entiseen tapaan.

– Käden puolesta olen ennätyskunnossa, mutta ei se yksin auta mitään. Jalkojen räjähtävyys on se mikä laahaa eniten perässä, Wirkkala sanoo.

Turun Paavo Nurmi Gamesissa on kaikissa tasokas osanotto. Lisätietoja aikataulusta ja osanottajista: http://paavonurmigames.fi