Suomi vahvalla ja kokeneella joukkueella parayleisurheilun MM-kisoihin

Suomi kilpailee seitsemän urheilijan joukkueella parayleisurheilun MM-kisoissa Arabiemiraattien Dubaissa 7.-15. marraskuuta.

Suomi lähettää MM-kisoihin kokeneen ja tasokkaan joukkueen, jonka kärkinimiä ovat moninkertaiset ratakelauksen arvokisamenestyjät Leo-Pekka Tähti, Amanda Kotaja, Toni Piispanen, Henry Manni sekä keihäänheittäjä Marjaana Heikkinen.

– MM-valinnat on tehty peilaten erityisesti ensi vuoden paralympialaisten menestyspotentiaalia, koska Dubain MM-kilpailuissa on mahdollisuus saavuttaa suoria maapaikkoja Tokion paralympialaisiin, sanoo Suomen Urheiluliiton (SUL) parayleisurheilun päävalmentaja Mikko Peltonen.

Edellisissä MM-kisoissa Lontoossa 2017 Suomi sai kuusi mitalia, joista kaksi kultaa, kaksi hopeaa ja kaksi pronssia. Kultamitalit toivat ratakelaajat Leo-Pekka Tähti ja  Amanda Kotaja 100 metrin kilpailuista. Qatarin Dohassa neljä vuotta sitten Suomen joukkue kokosi kahdeksan mitalia.

Peltosen mukaan kuluvan kesän kilpailujen perusteella suomalaisryhmällä on hyvät edellytykset menestyä Dubaissa.

– Kuluvan kauden tulokset ovat antaneet erittäin myönteisiä viitteitä urheilijoiden mahdollisuuksista Dubaissa. Tavoite on realisoida urheilijoiden,  valmentajien ja koko tiimimme tinkimätön työ menestyksen eteen, Peltonen sanoo.

Valintoja/Suomen joukkue parayleisurheilun MM-kisoihin

Suomen Urheiluliitto (SUL) on valinnut seuraavat urheilijat parayleisurheilun MM-kisoihin. Kilpailut käydään Dubaissa, Arabiemiraateissa 7.-15. marraskuuta:

Naiset:

Marjaana Heikkinen (luokka F34), Siilinjärven Ponnistus, keihäs

Amanda Kotaja (T54), Vampulan Urheilijat, ratakelaus 100 ja 400 metriä

Miehet:

Leo-Pekka Tähti (T54), Porin Tarmo, ratakelaus 100, 400 ja 800 metriä

Toni Piispanen (T51), Espoon Tapiot, ratakelaus 100 ja 200 metriä

Henry Manni (T34), Länsi-Uudenmaan Urheilijat, ratakelaus  100, 400 ja 800 metriä

Tuomas Manni (F34), Länsi-Uudenmaan Urheilijat, keihäs ja kuula

Petteri Peitso (F11) Seinäjoen Seudun Urheilijat, kiekko ja kuula

Lisätietoja:

Mikko Peltonen

Parayleisurheilun päävalmentaja

0400 635 315

mikko.peltonen@sul.fi