Suomi tasokkaalla 21 urheilijan joukkueella yleisurheilun EM-halleihin

Suomi osallistuu 21 urheilijan joukkueella Istanbulissa Turkissa 2.-5. maaliskuuta käytävään yleisurheilun halliratojen EM-kilpailuun. Joukkueen kärkinimet talven Euroopan tilastossa ovat aituri Reetta Hurske ja seiväshyppääjä Wilma Murto.

– Joukkueen urheilijamäärä on yllättävän suuri, joka tietysti on iloinen asia. Suuri arvokisajoukkue osoittaa tason laajuutta sekä kansainvälisen tason urheilijoiden määrää Suomessa tällä hetkellä, sanoo Suomen EM-joukkueenjohtaja ja Suomen Urheiluliiton General Manager Tuomo Salonen.

– Joukkuetta voidaan vielä täydentää, jos Euroopan yleisurheiluliitolle tulee peruutuksia ja suomalaisia tulee tämän myötä valintakelpoiseksi.

Salonen muistuttaa, että Suomen joukkue olisi voinut olla suurempikin ilman joidenkin kotimaisten kärkiurheilijoiden terveysongelmia, joiden takia hallikausi jäi heiltä joko kokonaan tai osin väliin.

– Puhutaan noin kymmenestä urheilijasta, joille pääsy EM-halleihin olisi ollut varma, Salonen sanoo.

–  Positiivisena puolena tässä on se, että näillä urheilijoilla päätös hallikauden väliin jättämisestä tai keskeyttämisestä oli enimmäkseen hyvissä ajoin tehty ratkaisu tai varotoimenpide, joten kesän kilpailukausi tai siihen valmistautuminen ei ole vaarassa.

Salonen: Ei kollektiivista menestystavoitetta

Suomen joukkueen kärkinimistä Hurske on Istanbulissa 60 metrin aitojen tilastokärki SE-ajallaan 7,81, sillä talven tilastoykkönen Puolan Pia Skrzyszowska päätti hallikautensa jalkavamman takia. Murto on seiväshypyn tilastokakkonen halliratojen SE-tuloksellaan 475.

Edellisissä EM-halleissa Puolan Toruńissa toissa talvena Suomen joukkue saavutti kolme mitalia ja lisäksi viisi muuta sijoitusta kahdeksan parhaan joukkoon. Toruńin mitalisteista Istanbulissa kilpailee pituushyppääjä Kristian Pulli, joka ponkaisi hiljattain ulkoradoilla Dubaissa 792.

– Joukkueelle ei aseteta tälläkään kertaa kollektiivista menestystavoitetta. Koko joukkue huomioiden näkymä on kuitenkin erittäin mielenkiintoinen. Onnistuneilla suorituksilla kisoissa ollaan kiinni kärkisijoituksissa, Salonen arvioi.

Joukkue matkustaa Istanbuliin muutamassa erässä urheilijakohtaisten aikataulujen mukaisesti pari-kolme päivää ennen oman lajin alkamista.

Yleisurheiluvalintoja/EM-hallit:

Suomen joukkue yleisurheilun halliratojen EM-kilpailuissa. Kilpailut käydään 2.-5. maaliskuuta Istanbulissa Turkissa.

Miehet:

60 m: Samuli Samuelsson Ikaalisten Urheilijat

800 m: Joonas Rinne Saarijärven Pullistus

60 m aj: Santeri Kuusiniemi Jyväskylän Kenttäurheilijat, Elmo Lakka Jyväskylän Kenttäurheilijat, Ilari Manninen Jyväskylän Kenttäurheilijat

Seiväs: Urho Kujanpää Tampereen Pyrintö

Pituus: Kristian Pulli Oulun Pyrintö

Naiset:

60 m: Anna Pursiainen Espoon Tapiot

400 m: Viivi Lehikoinen HIFK-friidrott Helsinki, Milja Thureson Turun Toverit

1500 m: Nathalie Blomqvist IK Falken Pedersöre

3000 m: Camilla Richardsson Esbo Idrottsförening

60 m aj: Lotta Harala Tampereen Pyrintö, Reetta Hurske Tampereen Pyrintö, Annimari Korte HIFK-friidrott Helsinki

Korkeus: Sini Lällä Jyväskylän Kenttäurheilijat, Heta Tuuri Turun Urheiluliitto

Seiväs: Elina Lampela Oulun Pyrintö, Wilma Murto Salon Vilpas

Kuula: Eveliina Rouvali Kuopion Reipas

5-ottelu: Saga Vanninen Tampereen Pyrintö

Lisätiedot:

Tuomo Salonen

General Manager

Suomen Urheiluliitto

050 329 1769

tuomo.salonen@sul.fi