Suomi osallistuu hyvätasoisella joukkueella PM-kilpailuun Kööpenhaminassa

Suomi osallistuu hyvätasoisella joukkueella yleisurheilun yleisen sarjan PM-kilpailuun, joka käydään 27.-28. toukokuuta Kööpenhaminassa Österbron stadionilla.

Yleisen sarjan PM-kilpailu järjestetään kokeiluluontoisesti. Sen jatkosta päätetään myöhemmin tänä vuonna. Joukkueessa olevista urheilijoista moni avaa ulkoratakauden Kööpenhaminassa

– PM-kilpailu tarjoaa mahdollisuuden nähdä missä menemme näin kauden alussa suhteessa muihin Pohjoismaihin niin yksittäisissä lajeissa kuin lajiryhmissä. PM-kilpailu on urheilijoille mahdollisuus myös rankingpisteiden kerryttämiseen C-kategorian kilpailussa, sanoo Suomen Urheiluliiton (SUL) General Manager Jani Tanskanen.

– Joukkue on kasattu yhteistyössä lajivalmentajien kanssa valintajärjestelmän kriteerien mukaisesti. Kaikilla urheilijoilla on SUL:n Maajoukkue-valmennusryhmän yleisen sarjan tulosraja saavutettuna joko lajissa, johon osallistuu tai rinnakkaislajissa.

Valinnoissa PM-joukkueen tuloksenteon aika-ikkunaa jatkettiin sisältämään myös alkuvuoden 2022 tulokset.

– Valintajärjestelmän mukaisesti kaikille viestijoukkueisiin valituille urheilijoille mahdollistettiin myös henkilökohtaisessa lajissa kilpaileminen, vaikka vaadittavaa tulosrajaa ei olisi tehtynä, Tanskanen sanoo.

– Osalle valintakelpoisista urheilijoista PM-kilpailujen ajankohta oli sellainen, ettei se sovi henkilökohtaiseen kilpailusuunnitelmaan.

Suomen joukkue/PM-kilpailut

Suomen joukkue yleisurheilun PM-kilpailuissa Kööpenhaminassa 27.-28. toukokuuta.

Miehet,

100 m: Samuli Samuelsson Ikaalisten Urheilijat, Riku Illukka Vantaan Salamat, Santeri Örn Polvijärven Urheilijat

200 m: Oskari Lehtonen Nurmijärven Yleisurheilu, Viljami Kaasalainen Jyväskylän Kenttäurheilijat, Eljas Aalto IF Sibbo Vargarna

400 m: Viljami Kaasalainen Jyväskylän Kenttäurheilijat, Eljas Aalto IF Sibbo Vargarna

800 m: Joonas Rinne Saarijärven Pullistus, Ville Lampinen Kenttäurheilijat -58 Vantaa, Santtu Heikkinen Lempäälän Kisa Yleisurheilu

1500 m: Santtu Heikkinen Lempäälän Kisa Yleisurheilu, Joonas Rinne Saarijärven Pullistus

110 m aj: Ilari Manninen Jyväskylän Kenttäurheilijat

400 m aj: Tuomas Lehtonen Liedon Parma

3000 m ej: Eemil Helander Jyväskylän Kenttäurheilijat

Korkeus: Daniel Kosonen Tampereen Pyrintö

Seiväs: Juho Alasaari Laihian Luja, Tommi Holttinen Turun Urheiluliitto

Moukari: Henri Liipola Tammelan Ryske, Aaron Kangas Kankaanpään Seudun Leisku, Tuomas Seppänen Noormarkun Nopsa Pori, Aleksi Jaakkola Vehmaisten Urheilijat Tampere

Keihäs: Teemu Narvi Kankaanpään Seudun Leisku

4x 100 m: Samuli Samuelsson Ikaalisten Urheilijat, Riku Illukka Vantaan Salamat, Santeri Örn Polvijärven Urheilijat, Oskari Lehtonen Nurmijärven Yleisurheilu

Naiset,

100 m: Johanna Kylmänen Raision Kuula, Anna Pursiainen Espoon Tapiot, Lotta Kemppinen HIFK-Friidrott Helsinki

200 m: Anniina Kortetmaa Jyväskylän Kenttäurheilijat, Mette Baas Joensuun Kataja, Aino Pulkkinen Jyväskylän Kenttäurheilijat, Anna Pursiainen Espoon Tapiot

400 m: Mette Baas Joensuun Kataja, Milja Thureson Turun Toverit, Aino Pulkkinen Jyväskylän Kenttäurheilijat

1500 m: Nathalie Blomqvist IK Falken Pedersöre, Ilona Mononen Lahden Ahkera

5000 m: Nina Chydenius Gamlakarleby Idrottsförening Kokkola, Ilona Mononen Lahden Ahkera

100 m aj: Annimari Korte HIFK-friidrott Helsinki, Saara Keskitalo Espoon Tapiot.

400 m aj: Kristiina Halonen Lappeenrannan Urheilu-Miehet, Laura Loponen Lahden Ahkera

Seiväs: Elina Lampela Oulun Pyrintö, Saga Andersson Esbo Idrottsförening

3-loikka: Jessica Kähärä Mikkelin Kilpa-Veikot

Kuula: Senja Mäkitörmä Varpaisjärven Vire Lapinlahti, Eveliina Rouvali Kuopion Reipas

Kiekko: Salla Sipponen Tampereen Pyrintö, Helena Leveelahti Virtain Urheilijat

Moukari: Krista Tervo Karhulan Katajaiset Kotka, Suvi Koskinen Kauhajoen Karhu

Keihäs: Sanne Erkkola Turun Urheiluliitto

4 x 100m: Johanna Kylmänen Raision Kuula, Anniina Kortetmaa Jyväskylän Kenttäurheilijat, Anna Pursiainen Espoon Tapiot, Aino Pulkkinen Jyväskylän Kenttäurheilijat.

4 x 400 m: Mette Baas Joensuun Kataja, Milja Thureson Turun Toverit, Aino Pulkkinen Jyväskylän Kenttäurheilijat, Kristiina Halonen Lappeenrannan Urheilu-Miehet.