Suomi johtaa mitalitaulukkoa – Mirja Kokko heitti kolmoismestariksi

Suomen joukkueen menestys 35-vuotiaiden ja sitä vanhempien yleisurheilijoiden MM-kilpailuissa Tampereella keskikesän helteessä on ylittänyt kaikki odotukset. Kolmen kilpailupäivän jälkeen kotijoukkue on voittanut jo 29 maailmanmestaruutta ja yhteensä 89 mitalia.

Erityisesti maastojuoksuun Suomi mobilisoi niin valtavan määrän tavallisia kuntoilijoita, että mitalimäärä yksin maastojuoksun joukkuekilpailuista kasvoi 15 mitalilla, joista viisi oli kultaisia.

Suomen joukkueen mitalimäärä tähän mennessä vahvistetuista lajeista on 89. Lähimmät haastajat ovat 39 mitalia saavuttanut Saksa, 30 mitalia saavuttanut Yhdysvallat ja 26 mitalia saavuttanut Britannia.

Suomen joukkueen upean menestyksen keskeisiä syitä ovat varsinkin usean 35-45-vuotiaan maajoukkueurheilijan intoutuminen jatkamaan kilpauraansa ja satojen tavallisten kuntohölkkääjien panos joukkuelajien mitaleita jaettaessa.

Mirja Kokko voitti jo kolmannen kultamitalinsa

LahtiSportin Mirja Kokko voitti keskiviikkona jo 60-vuotiaiden naisten moukarinheiton, torstaina jännittävässä kilpailussa kuulantyönnön ja perjantaina myös painonheiton maailmanmestaruuden.

Painonheitossa ja moukarinheitossa Kokko pitää hallussaan 60-vuotiaiden naisten maailmanennätyksiä 18,90 ja 47,17, jotka hän heitti Inkeroisissa 29. toukokuuta. Tampereen MM-kilpailuissa Kokon voittotulokset olivat 18,26 ja 46,00.

Kuulantyöntöä johti virolainen Lea Vahter tuloksella 11,56, mutta Kokon viimeinen työntö kantoi sentilleen saman, mikä on uusi Suomen ennätys. Kokon ja Vahteran toiseksi pisimmätkin työnnöt olivat sentilleen samanmittaiset 11,14. Kolmanneksi parhaan tuloksen perusteella Kokko voitti tuloksin 11,09 – 11,07.

Painonheiton maailmanmestaruudet perjantaina voittivat myös Virtain Urheilijoiden Kirsi Koro 45-vuotisten naisten ja Varsinais-Suomen Veteraaniurheilijoiden Kirsti Viitanen 75-vuotisten naisten kilpailuissa.

Sporttiveteraanien Martti Valonen oli kestävin 80-vuotiaiden miesten 5000 metrin ratakävelyssä. Kunto-Pirkkojen Hannu Koljonen voitti 75-vuotiaiden miesten kuulantyönnön tuloksella 12,15 ja Suomen kaksoisvoiton varmisti Lohjan Louhen Seppo Hjelm.

95-vuotiaiden miesten kuulantyönnön maailmanmestaruuden voitti tämän ikäluokan ainoana kilpailijana Perniön Urheilijoiden teräsvaari Lauri Helle.

Kolmena ensimmäisenä päivänä jo 47 eri maata on voittanut mitaleita. Kolmantena päivänä uusiksi mitalimaiksi nousivat Malta ja Costa Rica. Mitalitaulukosta puuttuvat vielä miesten kymmenottelu ja naisten seitsenottelu, joiden tuloksia ei ole ehditty vahvistaa.

MM-raportti (1.7.): https://www.saul.fi/2022/07/01/tampereen-mm-kisojen-kolmas-kisapaiva

(Mikko Nieminen. Suomen Yleisurheiluarkisto SYUA.)

 

TAMPERE 29.6.-10.7.2022 World Masters Athleticsin MM-kilpailut

Mitalitaulukko 3. päivän jälkeen*:

1) Suomi 89 (29 kultaa + 36 hopeaa + 24 pronssia)

2) Saksa 39 (15+14+10)

3) Yhdysvallat 30 (15+8+7)

4) Britannia 26 (15+7+4)

5) Espanja 17 (4+8+5)

6) Italia 15 (5+5+5)

7) Irlanti 13 (8+1+4)

8) Ruotsi 13 (4+3+6)

9) Ranska 12 (6+3+3)

10) Viro 10 (3+3+4)

9 mitalia ovat voittaneet Australia, Kanada ja Puola. Yhteensä 47 maata on voittanut mitaleita.

(* 1.7. mennessä vahvistetut lajit, joista puuttuvat kymmenottelu ja seitsenottelu.)

Tunnuskuvassa 35-vuotiaiden naisten 800 metrin maaliintulo. Britannian Charlotte Taylor-Greene voittaa ja Veitsiluodon Kisaveikkojen Erika Utriainen kirii toiseksi.