Suomi hyvävireisellä joukkueella Tukholmaan Ruotsi-otteluun – Salonen: ”Menestyminen vieraskentällä vaatii erityistä venymistä ja onnistumista”

Suomi kohtaa hyvävireisellä ja kilpailukykyisellä joukkueella Ruotsin perinteikkäässä yleisurheilun Ruotsi-ottelussa. Se kilpaillaan Tukholmassa viikonloppuna 4.-5. syyskuuta. (Katso kilpailun aikataulu ja Ylen lähetysajat jutun lopun faktaosuudesta.)

– Ruotsi-ottelu kiinnostaa aina. Se näkyy joukkueen kokoonpanossa. Tuttua tuplaus- ja jopa triplaushalukkuuttakin löytyy, joten luvassa on tiivis viikonloppu ja tiukka taisto Ruotsia vastaan, sanoo Suomen Urheiluliiton (SUL) huippu-urheilun valmennuspäällikkö Tuomo Salonen.

Suomen joukkueessa on 15 urheilijaa Tokion olympiajoukkueesta, mukaan lukien Kalevan kisoissa SE:n 472 ylittänyt seiväshyppääjä Wilma Murto sekä 800 ja 1500 metriä juokseva Sara Kuivisto, 3000 metrin esteet juokseva Topi Raitanen ja kolmiloikkaajat Senni Salminen ja Kristiina Mäkelä.

Joukkueessa on myös nuorten EM- ja MM-areenoilla menestyneitä urheilijoita, kuten alle 20-vuotiaiden EM- ja MM-kilpailujen moukarinheiton voittaja Silja Kosonen, 400 metrin aitajuoksun alle 20-vuotiaiden maailmanmestari Heidi Salminen, alle 23-vuotiaiden keihäänheiton Euroopan mestari Topias Laine ja alle 20-vuotiaiden 3000 metrin Euroopan mestari Ilona Mononen.

– Tuplaajia ja triplaajia löytyy erityisesti pikajuoksuista ja keskimatkoilta, mutta myös kenttälajeista. Kira Kytölä, Senni Salminen ja Simo Lipsanen ovat mukana kolmiloikassa ja pituushypyssä, Salonen sanoo.

Tuore Kalevan kisojen 100 ja 200 metrin mestari Samuel Purola sekä Samuli Samuelsson ja Anniina Kortetmaa juoksevat 100 ja 200 metriä sekä viestin, joka Purolalla voi olla 4×100 metriä tai 4×400 metriä.

– Viivi Lehikoinen urakoi 400 metriä ja 400 metrin aidat ja viestin, Mette Baas 200 ja 400 metriä kuten myös Milja Thureson.

– Joonas Rinne ja Sara Kuivisto juoksevat 800 ja 1500 metriä, Camilla Richardsson 3000 metrin esteet ja 5000 metriä ja Nina Chydenius 5000 ja 10000 metriä, Salonen sanoo.

Kolmiottelu mukana maaottelussa

Uutta Ruotsi-ottelussa on kolmiottelun tulo osaksi miesten ja naisten maaottelua. Vielä viime vuonna Tampereen Ratinassa moniotteluiden kolmen ottelun maaottelu oli mukana maaottelun ulkopuolella. Silloin Suomi voitti taiston, kun miesten ja naisten pisteet laskettiin yhteen.

Vuosi sitten Suomi kärsi tappion miesten ottelussa pistein 201–206 ja naisten ottelussa pistein 186–221, mutta voitti kilpakävelymaaottelun 28–16.

– Menestyminen Ruotsia vastaan vieraskentällä vaatii erityistä venymistä ja onnistumista, mutta hyvällä taistelutahdolla varustettu joukkue voi yltyä toisten onnistumisten myötä hurmioon. Siihen pyritään ja uskotaan, että Ruotsi yllättyy, Salonen linjaa maaottelun lähtökohtia.

– Pitkä kausi näkyy varmasti molemmilla mailla ja luonnollisesti poissaolojakin on, mutta joukkueessa on urheilijoita, joilla on tällä kaudella vielä näytettävää.

Valintoja/Ruotsi-ottelun joukkueet:

Suomen joukkueet yleisurheilun Ruotsi-ottelussa, joka kilpaillaan Tukholmassa 4.-5.9. 2021

Miehet,

100 m: Oskari Lehtonen Nurmijärven Yleisurheilu, Samuel Purola Oulun Pyrintö, Samuli Samuelsson Ikaalisten Urheilijat.

200 m: Samuel Purola Oulun Pyrintö, Roope Saarinen Viipurin Urheilijat, Samuli Samuelsson Ikaalisten Urheilijat.

400 m: Erik Back HIFK-friidrott Helsinki, Filiph Johansson Gamlakarleby IF Kokkola, Viljami Kaasalainen Jyväskylän Kenttäurheilijat.

800 m: Ville Lampinen Kenttäurheilijat -58 Vantaa, Joonas Rinne Saarijärven Pullistus, Markus Teijula Naantalin Löyly.

1500 m: Santtu Heikkinen Lempäälän Kisa Yleisurheilu, Konsta Hämäläinen Joensuun Kataja, Joonas Rinne Saarijärven Pullistus.

5000 m: Otto Kaario Jyväskylän Kenttäurheilijat, Ossi Kekki Lahden Ahkera, Eero Saleva Helsingin Kisa-Veikot.

10000 m: Antti Ihamäki Alajärven Ankkurit, Mika Kotiranta Joensuun Kataja, Miika Tenhunen Nivalan Urheilijat.

110 m aj: Valtteri Kalliokulju Liedon Parma, Santeri Kuusiniemi Jyväskylän Kenttäurheilijat, Elmo Lakka Jyväskylän Kenttäurheilijat.

400 m aj: Jonni Blomqvist Borgå Akilles, Lauri Eneh Tampereen Urheilijat -38, Tuomas Lehtonen Liedon Parma

3000 m ej: Hannu Granberg Lahden Ahkera, Eemil Helander Jyväskylän Kenttäurheilijat, Topi Raitanen Helsingin Kisa-Veikot.

4×100 m: Eljas Aalto IF Sibbo-Vargarna, Elmo Lakka Jyväskylän Kenttäurheilijat, Oskari Lehtonen Nurmijärven Yleisurheilu, Samuel Purola Oulun Pyrintö, Roope Saarinen Viipurin Urheilijat, Samuli Samuelsson Ikaalisten Urheilijat.

4×400 m: Eljas Aalto IF Sibbo-Vargarna, Erik Back HIFK-friidrott Helsinki, Jonni Blomqvist Borgå Akilles, Filiph Johansson Gamlakarleby IF Kokkola, Viljami Kaasalainen Jyväskylän Kenttäurheilijat, Tuomas Lehtonen Liedon Parma, Samuel Purola Oulun Pyrintö.

Korkeus: Arttu Mattila Äänekosken Urheilijat, Daniel Kosonen Tampereen Pyrintö, Matias Mustonen Lempäälän Kisa Yleisurheilu.

Seiväs: Tommi Holttinen Someron Esa, Urho Kujanpää Tampereen Pyrintö, Mikko Paavola Alajärven Ankkurit

Pituus: Pyry Keränen Karkkilan Pojat, Simo Lipsanen Lappeenrannan Urheilu-Miehet, Kalle Salminen Joensuun Kataja

3-loikka: Tuomas Kaukolahti Kenttäurheilijat -58 Vantaa, Topias Koukkula Kangasalan Urheilijat -68, Simo Lipsanen Lappeenrannan Urheilu-Miehet.

Kuula: Eero Ahola Porin Yleisurheilu, Arttu Kangas Kankaanpään seudun Leisku, Arttu Korkeasalo Lielahden Kipinä Tampere.

Kiekko: Rami Kankaanpää Ilmajoen Kisailijat, Frantz Kruger Vasa Idrottssällskap, Juha Lahdenranta Porin Yleisurheilu.

Moukari: Aaron Kangas Kankaanpään seudun Leisku, Henri Liipola Someron Esa, Tuomas Seppänen Noormarkun Nopsa.

Keihäs: Jami Kinnunen Äänekosken Urheilijat, Toni Kuusela Kuortaneen Kunto, Topias Laine Helsingin Kisa-Veikot.

3-ottelu: Juuso Hassi Oriveden Ponnistus, Tarmo Savola Lappajärven Veikot, Leo Uusimäki Kenttäurheilijat -58 Vantaa.

Naiset,

100 m: Lotta Kemppinen HIFK-friidrott Helsinki, Anniina Kortetmaa Jyväskylän Kenttäurheilijat, Johanna Kylmänen Raision Kuula.

200 m: Mette Baas Veitsiluodon Kisaveikot, Anniina Kortetmaa Jyväskylän Kenttäurheilijat, Milja Thureson Turun Toverit.

400 m: Mette Baas Veitsiluodon Kisaveikot, Viivi Lehikoinen HIFK-friidrott, Milja Thureson Turun Toverit.

800 m: Sara Kuivisto Borgå Akilles, Helmi Vuorimaa Lahden Ahkera, Viola Westling Turun Urheiluliitto.

1500 m: Reetta Joronen Savonlinnan Riento, Sara Kuivisto Borgå Akilles, Ilona Mononen Lahden Ahkera.

5000 m: Nina Chydenius Gamlakarleby IF Kokkola, Suvi Miettinen Helsingin Kisa-Veikot, Camilla Richardsson Esbo IF.

10000 m: Nina Chydenius Gamlakarleby IF Kokkola, Laura Manninen Kenttäurheilijat -58 Vantaa, Johanna Peiponen Rovaniemen Lappi

100 m aj: Reetta Hurske Tampereen Pyrintö, Saara Keskitalo Espoon Tapiot, Anni Siirtola Helsingin Kisa-Veikot.

400 m aj: Viivi Lehikoinen HIFK-friidrott Helsinki, Nea Mattila HIFK-friidrott Helsinki, Heidi Salminen Jyväskylän Kenttäurheilijat.

3000 m ej: Emma Katajalaakso Lahden Ahkera, Moona Korkealaakso Lappeenrannan Urheilu-Miehet, Camilla Richardsson Esbo IF.

5000 m kävely: Anniina Kivimäki Lapuan Virkiä, Elisa Neuvonen Lappeenrannan Urheilu-Miehet, Heta Veikkola Lapuan Virkiä.

4×100 m: Lotta Kemppinen HIFK-friidrott Helsinki, Anniina Kortetmaa Jyväskylän Kenttäurheilijat, Johanna Kylmänen Raision Kuula, Pirkitta Marjanen Porin Yleisurheilu, Anna Pursiainen Espoon Tapiot.

4×400 m: Mette Baas Veitsiluodon Kisaveikot, Viivi Lehikoinen HIFK-friidrott Helsinki, Nea Mattila HIFK-friidrott Helsinki, Aino Pulkkinen Jyväskylän Kenttäurheilijat, Milja Thureson Turun Toverit, Heidi Salminen Jyväskylän Kenttäurheilijat.

Korkeus: Ella Junnila Tampereen Pyrintö, Sini Lällä Jyväskylän Kenttäurheilijat, Heta Tuuri Lahden Ahkera.

Seiväs: Saga Andersson Esbo IF, Elina Lampela Oulun Pyrintö, Wilma Murto Salon Vilpas.

Pituus: Taika Koilahti Turun Weikot, Kira Kytölä Esbo IF, Senni Salminen Imatran Urheilijat.

Kolmiloikka: Kira Kytölä Esbo IF, Kristiina Mäkelä Orimattilan Jymy, Senni Salminen Imatran Urheilijat.

Kuula: Kaisa Kymäläinen Oriveden Ponnistus, Senja Mäkitörmä Varpaisjärven Vire Lapinlahti, Eveliina Rouvali Kuopion Reipas.

Kiekko: Katri Hirvonen Joensuun Kataja, Helena Leveelahti Virtain Urheilijat, Salla Sipponen Keuruun Kisailijat.

Moukari: Suvi Koskinen Kauhajoen Karhu, Silja Kosonen Someron Esa, Krista Tervo Karhulan Katajaiset Kotka.

Keihäs: Anni-Linnea Alanen Vaasan Vasama, Sanne Erkkola Turun Urheiluliitto, Saara Lipsanen Lappeenrannan Urheilu-Miehet.

Kolmiottelu: Amanda Liljendal Borgå Akilles, Jessica Rautelin Esbo IF, Miia Sillman Tampereen Pyrintö.

10000 m kävely: Joni Hava Espoon Tapiot, Jarkko Kinnunen Jalasjärven Jalas, Aleksi Ojala Urjalan Urheilijat.

Kolmiottelun pisteet lasketaan miehissä ja naisissa maaottelun pisteisiin. Kilpakävelijät käyvät erillisen maaottelun.

Ruotsi-ottelun Ylen kanavilla

Lauantain 4.9.

Klo 17.20 TV2

Klo 17.50 Yle Puhe

Sunnuntai 5.9.

Klo 13.00 TV2

Klo 13.00 Yle Puhe

Aikataulu (ajat Suomen aikoja) 

Lauantai 4.9.

13.00 10 km N (*)

16.53 Seiväs N

16.50 Kävely 10 000m M + 5000 m N

17.05 Kolmiottelu/korkeus N

17.10 Kolmiottelu/korkeus M

17.35 Kuula M

17.55 100 m M

18.03 100 m N

18.15 5000 m M

18.20 Kolmiloikka M

18.37 3000 m ej N

18.45 Keihäs N

18.50 Kolmiottelu/Kuula M/N

18.57 400 m M

19.05 400 m N

19.15 800 m M

19.30 Korkeus M

19.35 110 m aj M

19.45 Kolmiottelu/110 m aj M

19.55 Pituus N

19.57 Kolmiottelu/100 m aj N

20.05 Keihäs M

20.10 Kuula N

20.15 4 x 100 m Pojat

20.22 4 x 100 m Tytöt

20.30 4 x 100 m M

20.37 4 x 100 m N

20.45 800 m N

(*) Juostaan maantiekilpailuna Etelä -Djurgårdenin kaduilla

Sunnuntai 5.9.

13.10 Moukari M

13.30 400 m aj N

13.40 400 m aj M

14.00 Korkeus N

14.05 Moukari N

14.15 3000 m ej M

14.35 5000 m N

15.00 200 m N

15.05 Kolmiloikka N

15.07 200 m M

15.15 Kiekko M

15.17 10 000 m M

15.20 Seiväs M

16.07 100 m aj N

16.15 Kiekko N

16.17 Pituus M

16.22 4 x 400 m N/T

16.30 4 x 400 m M/P

16.40 1500 m N

16.50 1500 m M

Maaottelun nettisivusto:

https://finnkampen.se