Suomesta tasokas ryhmä 17-vuotiaiden EM-kisoihin

EM-mitalistit nuorten Ruotsi-ottelujoukkueen syömähampaina

Suomi osallistuu tasokkaalla ja isolla joukkueella yleisurheilun kaikkien aikojen ensimmäisiin 17-vuotiaiden EM-kisoihin. Ne kilpaillaan Tbilisissä, Georgiassa 14.-18. heinäkuuta. 

Joukkueessa urheilee vähintään 27 urheilijaa. Joukkue voi vielä kasvaa kahdella urheilijalla, joille on annettu mahdollisuus lisänäyttöön.

– Tässä joukkueessa todella monella urheilijalla on onnistuessaan mahdollisuus menestyä. Tärkein tavoite 17-vuotiaiden EM-kisoissa on kuitenkin saada arvokisakokemusta tuleville vuosille, sanoo joukkueenjohtaja Tapio Rajamäki.

Suomen joukkueessa on seitsemän urheilijaa, jotka mahtuvat tämän vuoden 17-vuotiaiden Euroopan tilastoissa kärkikolmikkoon. Saman verran urheilijoita sijoittuu myös tilastossa 4.-8. parhaan joukkoon.

Tilastojen valossa joukkueen ykkösnyrkkejä ovat ikäluokkansa Euroopan tilaston kärkituloksen haltijat HIFK:n Viivi Lehikoinen 400 metrin aidoissa ja Varpaisjärven Vireen Kiira Väänänen moukarinheitossa. Porin Yleisurheilun kuulantyöntäjä Eero Ahola ja Uudenkaupungin Kenttäkarhujen keihäänheittäjä Elina Kinnunen ovat Euroopan tilastossa toisella sijalla.

Lehikoinen on juossut 400 metrin aidat 57,96 ja Väänänen heittänyt moukaria 66,98. Kinnusen keihäskaari on kantanut 55 metriä ja Aholan kuulatulos on 21,34.

Kankaanpään Seudun Leiskun Teemu Narvi on tilaston kolmonen keihäässä tuloksella 72,80, kuten myös Lielahden Kipinän Arttu Korkeasalo kuulassa ja  Keski-Uudenmaan Yleisurheilun Saara Hakanen kolmiloikassa. Korkeasalon kauden paras työntö on kantanut 12,60 ja Hakasen kolmiloikkatulos on 12,91.

Sprintterilahjakkuudet, Oulun Pyrinnön Samuel Purola ja Porvoon Akilleksen Lauri Tuomilehto jakavat tilaston neljättä sijaa 100 metrillä ajalla 10,62.

Karvisella ja Niirasella tilaisuus lisänäyttöön

Savolinnan Riennon pika-aituri Ellinoora Karvisella on lisänäyttöpaikka Jämsänkosken aitajuoksukarnevaaleilla torstaina (7.7.)  ja Lappeenrannan Urheilu-Miesten Aleksandra Niirasella 400 metrillä Jämsänkosken pikajuoksukarnevaaleilla sunnuntaina (10.7.).

Naisten 400 metrin aitajuoksussa Tampereen Pyrinnön Frida Hämäläinen ja Jyväskylän Kenttäurheilijoiden Siiri Rainio karsivat toisesta paikasta Jämsänkosken aitajuoksukarnevaaleilla torstaina.

Suomen joukkue 17-vuotiaiden Euroopan mestaruuskilpailuissa Tbilisissä, Georgiassa 14.-18.7.2016

Miehet:

100 m: Samuel Purola Oulun Pyrintö kauden paras 10,62, Lauri Tuomilehto Borgå Akilles 10,62/ ennätys 10,60 -15

200 m: Samuel Purola Oulun Pyrintö 21,60

3000 m: Tomi Lehto Espoon Tapiot 8.38.33/8.32,12 hallissa -16

400 m aj: Atte Kurkikangas Tammelan Ryske 54,53

2000 m ej: Wilho Hautala Lahden Ahkera 6.06,28, Tomi Lehto Espoon Tapiot 6.00,23

Seiväs: Jere Keskinen Vaasan Toverit 465/480 hallissa -16, Santtu Koskiaho Karijoen Tappara 460/470 hallissa -16

Kolmiloikka: Joska Tommola Lahden Ahkera 14,83

Kuula: Eero Ahola Porin Yleisurheilu 21,34, Arttu Korkeasalo Lielahden Kipinä 20,60/20,85 hallissa -16

Kiekko: Eero Ahola Porin Yleisurheilu 57,08

Moukari: Veikka Koskinen Kauhajoen Karhu 69,10

Keihäs: Teemu Narvi Kankaanpään Seudun Leisku 72,80, Juhani Hauta-aho Töysän Veto 71,34, kotiin jäävä varamies Hermanni Hakasuo Lauttakylän Luja 68,05

Viestikisa: 100 m + 200 m + 300 m + 400 m: Juoksijat valitaan valintajärjestelmän mukaisesti joukkueen sisältä urheilijoiden henkilökohtaisten lajien aikataulujen sallimissa puitteissa.

Naiset:

100 m: Sara Francis Kiuruveden Urheilijat 12,06,

400 m aj: Viivi Lehikoinen Helsingfors IFK 57,96/57,74 -15, Frida Hämäläinen Tampereen Pyrintö 61,03 tai Siiri Rainio Jyväskylän Kenttäurheilijat 61,41.

2000 m ej: Aino Kuljukka Lahden Ahkera 6.52,93, Astrid Snäll Forssan Salama 7.00,75

Seiväs: Saga Andersson Esbo IF 400, Alina Strömberg Larsmo IF 400

Pituus: Saara Hakanen Keski-Uudenmaan Yleisurheilu 609, Ada Koistinen Jyväskylän Kenttäurheilijat 595

Kolmiloikka: Saara Hakanen Keski-Uudenmaan Yleisurheilu 12,91 / 13,08 hallissa -16

Kiekko: Helena Leveelahti Virtain Urheilijat 48,88/50,44 -15

Moukari: Kiira Väänänen Varpaisjärven Vire 66,98

Keihäs: Elina Kinnunen Uudenkaupungin Kenttäkarhut 55,00, Sofia Pölkky Seinäjoen Seudun Urheilijat 52,54

Seitsenottelu: Iina-Kaisa Mäkelä Keski-Uudenmaan Yleisurheilu 5232 / 5276 -15

Viestikisa 100 m + 200 m + 300 m + 400 m: Juoksijat valitaan valintajärjestelmän mukaisesti joukkueen sisältä urheilijoiden henkilökohtaisten lajien aikataulujen sallimissa puitteissa.

Naisten 400 m:n aitajuoksussa Frida Hämäläinen ja Siiri Rainio karsivat toisesta paikasta Jämsänkosken aitajuoksukarnevaaleilla torstaina 7.7. 

Lisäksi seuraaville EA:n tulosrajan saavuttaneille urheilijoille annetaan lisänäyttöpaikka, jonka perusteena on valintapäivään mennessä tehty,erittäin lähellä SUL:n tulosrajaa oleva tulos. Tullakseen valituksi joukkueeseen, urheilijoiden tulee rikkoa SUL:n asettama tulosraja.

100 m aj: Ellinoora Karvinen Savonlinnan Riento 13,93, lisänäyttöpaikka Jämsänkosen aitajuoksukarnevaaleilla torstaina 7.7. 

400 m: Aleksandra Niiranen Lappeenrannan Urheilu-Miehet 56,34, lisänäyttöpaikka Jämsänkosken pikajuoksukarnevaaleilla sunnuntaina 10.7.

 

JOUKKUEEN JOHTO

Joukkueenjohtaja: Tapio Rajamäki                                         

Lääkäri: Timo Lautamatti

Lihashuolto: Jani Vottonen

Huolto: Pirjo Puskala          

Valmentajat:                           

Pikajuoksut: Jaakko Erkinheimo; Ari Koivisto.             

Kestävyysjuoksut Markku Rimpiläinen

Hypyt Paula Laakso, Mikael Westö              

Heitot: Mervi Lauren         

Seitsenottelu: Ari Koivisto