Suomen Yleisurheiluarkisto kehittää nettijulkaisemista ja arkistojen digitointia

Vuonna 2004 perustetun Suomen Yleisurheiluarkiston kevätkokous järjestettiin sunnuntaina Espoossa.

Koronapandemian seurauksena kevätkokous järjestettiin suunniteltua myöhemmin. Kokous toteutettiin hybridikokouksena. Osa jäsenistöä osallistui etäyhteyksin.

Puheenjohtaja Mikko Nieminen Porvoosta (kuvassa) kertoi, että vuonna 2015 suoritettu kiinteistöhankinta on vakauttanut yhdistyksen toimintaa ja arvioi tulevaisuudennäkymiä seuraavasti:

– Olemme vakiinnuttaneet asemamme maailman johtavana historiallisten yleisurheilutilastojen julkaisijana. Seuraava haaste on edistää nettijulkaisemista ja suorittaa arkistomateriaalin digitalisointia.

Suomen Yleisurheiluarkisto -yhdistyksen viime vuoden tase oli 94.167,- ja viime vuoden tulos oli 4.005,- voitollinen.

Yhdistyksen seuraava vielä tänä vuonna ilmestyvä julkaisu kansainvälisestä yleisurheilusta käsittelee ajanjaksoa yhtä olympiadia ennen Ateenan vuoden 1896 olympiakisoja. Seuraavakin teos 1800-luvun yleisurheilusta Suomessa on lähes julkaisuvalmis.

Yhdistyksen kaikkia julkaisuja voi tilata oheisesta osoitteesta. Yleisurheiluarkiston kaksoiskappalekokoelmia on myös luetteloitu antikvaarista myyntiä varten. Jos olet kiinnostunut esimerkiksi SUL:n tai ATFS:n kotimaisista tai kansainvälisistä yleisurheilun vuosikirjoista, eri maiden juoksu- ja yleisurheilulehtien vuosikerroista tai uusimmasta yleisurheilukirjallisuudesta, niin lähetämme sinulle tarjousluettelon. – Sähköposti: mikko.nieminen@DLC.fi