Suomen suurin liikuntatapahtuma tänään

Suomen suurin liikuntatapahtuma tänään

Helsingin Olympiastadionin kupeesta tänään  (24.5.) klo 13 starttaava Naisten Kymppi kokoaa kaiken ikäiset, -kokoiset ja -kuntoiset naiset yhteen, kävelemään tai juoksemaan kymmenen kilometriä yhdessä, kymmenientuhansien muiden kanssa. 

Tänä vuonna Naisten Kympillä liikutaan naisten sydänterveyden puolesta. Sydänliiton Punainen -kampanja ja Naisten Kymppi yhdessä kannustavat naisia irrottelemaan itsensä liiallisista paineista ja odotuksista, jättämään terveys- ja kauneussuorittamisen sikseen ja ryhtymään pieniin, pysyviin tekoihin oman terveytensä hyväksi.

Sydän- ja verisuonitaudit ovat suomalaisten kansantauti. Ikääntyvien miesten sairauksina pidettyä sepelvaltimotautia esiintyy myös yhä useammalla naisella. Etenkin yli 45-vuotiaiden naisten riski sairastua sydän- ja verisuonitauteihin on kasvanut. Liikunta vaikuttaa myönteisesti sydänterveyteen. 

Naisten kymppi on ainoa suomalainen liikuntatapahtuma, jonka osallistujamäärä on noussut parhaimmillaan yli 30.000:n. Tänä vuonna osallistujia on 16.000. Tapahtuma alkaa sunnuntaina jo kello 10.00, vaikka lähtölaukaus ensimmäiselle juoksijaryhmälle ammutaan kello 13.00.

Naisten Kympillä ei ole ajanottoa, eikä osanottajia laiteta paremmuusjärjestykseen. Luvassa on mukavaa yhdessäoloa, reipasta ja hyväntuulista liikuntaa, elävää musiikkia ja maalissa odottavat mainiot piknikeväät.

Naisten kymppi

Aikataulu