Suomen PM-hallijoukkueessa muutoksia – Laitevika sotki Lappalaisen korkeanpaikan leirin ja siirsi kauden avausta

Suomen joukkue lähtee haastajana yleisurheilun PM-halleihin ja pohjoismaiseen maaotteluun sunnuntaina. Ruotsi on kilpailun tilastosuosikki. Suomi ja Norja kisaavat tilastojen valossa toisesta sijasta miesten ja naisten maaotteluissa.

– Ajattelen hallikautta niin, että tämä on hyvä kilpailupaikka kaikkien näiden joukkueeseen valittujen urheilijoiden kannalta. Hallimaaotteluun ei suhtauduta ihan niin maaotteluhenkisesti kuin kesällä Ruotsi-otteluun, sanoo Suomen joukkueenjohtaja ja Suomen Urheiluliiton General Manager Tuomo Salonen.

– Mennään enemmän yksilösuoritusten ja omien kilpailujen kautta, että saadaan hyviä lajisuorituksia. Ehkä siitä kertoo myös se, että keski- ja pitkillä matkoilla on jänikset. Olosuhteet ovat kunnossa uudessa hallissa, joten nyt on hyvä tilanne lyödä kovaa tulosta pöytään.

Laitevika siirsi Lappalaisen kauden avausta

Suomen joukkueessa on joukkueen valinnan jälkeen tapahtunut useita vaihdoksia. Muun muassa kestävyysjuoksija Sara Lappalaisen toiveissa ollut kilpailukauden avaus Karlstadissa ei toteudu. Sen esti laitevika Helsingissä Urhean vuoristoharjoittelutiloissa.

– Jään maaottelusta pois, koska viimeistelyleirin loppu meni täysin pieleen. Urhean alppimajan laitteistossa oli vikaa, ja oleskelin yli viikon tietämättäni noin 3000 metrin korkeudessa merenpinnasta, kun korkeuden piti olla 2000 metriä, Lappalainen kertoo.

– Kroppa meni täysin sekaisin ja harjoitukset menivät pipariksi. Yritin saada elimistöä palautumaan, mutta viikossa ei tapahtunut juuri mitään edistystä sen suhteen. Kilpailuvauhteja on tällä hetkellä ihan mahdotonta juosta.

Kähärällä ja Saarisella kahden lajin urakka

Joukkueesta jäävät pois myös kestävyysjuoksijat Eveliina Määttänen ja Ilona Mononen, aitajuoksija Annimari Korte, pikajuoksija Oskari Lehtonen sekä pituushyppääjä Jessica Miettinen.

– Näiden poisjääntien syyt liittyvät terveyteen ja kilpailukuntoisuuteen, Salonen sanoo.

Lappalaisen tilalla 1500 metriä Karlstadissa juoksee Veera Mensonen. Määttäsen korvaa 800 metrillä Heini Ikonen ja Ilona Monosen 3000 metrillä Janette Vänttinen.

Kortteen tilalla 60 metrin aidoissa kilpailee Jessica Kähärä, joka on joukkueessa myös pituushyppääjänä. Lehtosen korvaa 200 metrillä Roope Saarinen, joka juoksee myös 60 metriä. Jessica Miettisen tilalla kolmiloikassa kilpailee Laura Koivisto.

Starttilistat:

https://www.tilastopaja.eu/folksamgp/nordenkampen/

Aikataulu:

https://www.smfriidrott.se/nordenkampen-2023/program/