Suomen naiset voittivat sunnuntaina seitsemän lajia kymmenestä – Kuivisto juoksi maaotteluennätyksen – Lehikoinen ja Mattila aitoivat huippuajat

Suomen naiset kirivät Ruotsin etumatkaa maaottelun toisena päivänä kiinni, mutta Ruotsi vei silti voiton 223½ – 207½.

Viivi Lehikoinen ja Nea Mattila juoksivat 400 metrin aitajuoksusta tyylikkään kaksoisvoiton. Lehikoinen päätti kauden henkilökohtaisten kilpailumatkojen osalta maaotteluvoittoon ajalla 55,86. Mattila  tuli juoksun lopun kuin lentäen ja nousi toiseksi ennätyksellään 56,72. Mattilan aika on Suomen kaikkien aikojen tilaston kuudenneksi paras.

– Aika rutiinijuoksu. Aidat eivät aivan osuneet tuossa juoksun lopussa, mutta kiva päättää kausi henkilökohtaisten matkojen osalta tällaiseen kolmen 400 metrin viikonloppuun, Lehikoinen sanoi.

Lehikoinen oli lauantaina 400 metrillä toinen. Sunnuntaina hän urakoi 400 metrin aitajuoksun lisäksi 4×400 metrin viestin. Takana on onnistunut kausi, jonka aikana 400 metrin aitajuoksun ennätys on pudonnut 55,42:een ja 400 metriä sileän ennätys 52,99:een.

– Olen tyytyväinen siihen, että olen pystynyt juoksemaan tasaisia kisoja. Kun on ollut paljon kansainvälisiä kisoja, se on ollut henkisesti vaativaa ja olen pystynyt siihen, Lehikoinen sanoi.

Mattila teki juoksussa komean ennätysparannuksen. Edellinen oli Tallinnassa alle 23-vuotiaiden EM-kisoissa juostu 57,41.

– Se motivoi, kun siinä edessä on toinen ja varsinkin ruotsalainen. Juoksussa oli hyvä tunnelma. Kaarre tuli hyvin, seitsemäs ja kahdeksas aita tulivat vähän päälle, muttei se haitannut. Hyvä lopetus kauden henkilökohtaisille kisoille, Mattila kertaili juoksun loppua.

Naisten 4×400 metrin joukkue oli Tukholmassa loistovedossa. Se voitti maaottelun viestin ajalla 3.33,89. Sitä paremmin suomalaisjoukkue on juossut viimeksi vuonna 1994.

Joukkue juoksi järjestyksessä Milja Thureson (epävirallinen osuusaika 54,3), Viivi Lehikoinen (53,8), Aino Pulkkinen (52,9) ja Mette Baas (52,8).

– Varmasti parempaan olisi pystytty jos kaikilla olisi ollut tuoreet jalat alla, itse aiemmin päivällä 200 metrillä ennätyksensä juossut Baas sanoi.

Kortetmaa esti ruotsalaisten kolmoisvoiton

Anniina Kortetmaa esti ruotsalaisten kolmoisvoiton 200 metrillä juoksemalla kolmanneksi ajalla 23,63. Kortetmaa oli kolmas myös lauantain 100 metrillä ja mukana toiseksi juosseessa 4×100 metrin joukkueessa.

– Nyt juoksussa meni kaarre hyvin ja juoksu tuli hyvällä rytmillä 150 metriin, mutta lopussa eiliset juoksut alkoivat painaa, Kortetmaa sanoi.

Mette Baas oli neljäs ajalla 23,69, jolla oma ennätys kohensi 0,07 sekuntia.  Milja Thureson juoksi tasaisen kilpailun kuudenneksi ajalla 23,76. Kilpailun voitti Ruotsin Moa Hjelmer ennätyksellään 23,15.

– 200 metriä kulki hyvin,  mutta viestiin piti lähteä taistelemaan, Baas summasi.

Kuivisto voitti maaotteluennätyksellä: ”Siinä ei enää ollut sellaista lentoa”

Sara Kuivisto päätti maaottelu-urakkansa 1500 metrin voittoon ja uuteen maaotteluennätykseen. Hän piti Ruotsin Yolanda Ngaramben lopulta melko helposti takanaan ajoin 4.09,40–4.10,78 ja tuli maaliin, kun etusuoran kentän puoleisen reunan täyttivät kannustavat joukkueiden jäsenet.

– Juoksu tuli ihan kivasti. Ei siinä enää sellaista lentoa ollut, enemmän työhevosen tekemistä. Askel ei ollut enää kevyt, Kuivisto tunnusti.

Ilona Mononen oli neljäs ennätyksellään 4.17,31, joka koheni juoksussa 0,26 sekuntia. Ennätyksensä 4.22,51 juoksi myös kuudenneksi sijoittunut Reetta Joronen. Aiempi ennätys oli neljän vuoden takainen 4.26,88.

Richardsson: ”Olen ennätyskunnossa, kausi jatkuu”

Ruotsin Meraf Bahta vei naisten 5000 metrin voiton vaivatta ajalla 15.46,30. Hyvään vireeseen vaikean harjoituskauden jälkeen päässyt Camilla Richardsson oli toinen kauden kotimaisella kärkiajalla 15.48,09.

– Se oli minulle täydellinen kisa, kun ei tarvinnut vetää. Harmi vaan, että ruotsalaiset hidastivat vauhtia matkalla. Ilman sitä olisi tullut oma ennätys. Juoksu oli niin helpontuntuinen, Richardsson sanoi.

Richardssonin ennätys on 15.37,02. Hänen kautensa jatkuu vielä syksyn mittaan.

– Olen ennätyskunnossa. Nyt ei kannata ylimenokautta pitää, Richardsson sanoi,

Suomen muut edustajat Nina Chydenius ja Suvi Miettinen olivat viides ja kuudes ajoin 16.15,81 ja 16.58,22

Hurske: ”Yllättävän hyvin irtosi”

Reetta Hurske tuskaili hidasta lähetystä, muttei antanut sen kiusata. Hurske voitti 100 metrin aitajuoksun vaivatta ajalla 13,30. Anni Siirtola sinetöi Suomen kaksoisvoiton ajalla 13,41.

– Yllättävän hyvin irtosi, vaikka oli hidas lähetys ja kädet kolahti ikävästi viereisen radan juoksijan kanssa. Aikakin oli ihan ookoo, Hurske sanoi.

Tampereella Kalevan kisojen 100 metrin aitajuoksun voittanut Hurske katselee vielä yhtä aitajuoksukilpailua syksylle sen lisäksi, että hän kilpailee Oulussa viestinjuoksun SM-kilpailuissa ensi viikonvaihteessa.

Hyvän kauden juossut Saara Keskitalo oli Tukholman 100 metrin aitajuoksussa viides ajalla 13,53.

Junnila ponnisti toiseksi esikuvansa jäähyväisissä

Ella Junnila ylitti korkeushypyssä kolmannellaan 188 ja oli toinen samalla tuloksella lajivoittajan Ruotsin Erika Kinseyn kanssa. Junnilan yritykset korkeudesta 192 eivät tuoneet tulosta.

– Kolme viimeistä hyppyä tulivat niin nopealla temmolla, etten saanut jaloista hyppyä irti. Ei ehtinyt palautua, Junnila sanoi.

Junnilalle kilpailu oli tunteikas, koska uransa maaotteluun päättänyt Kinsey on ollut hänelle esikuva, samoin kuin viidenneksi 177:n ylityksellä sijoittunut Sofie Skoog.

– He olivat minulle esikuvia, jotka näyttivät naiskorkeushyppääjän mallia. Kuinka ylitetään 190 ja mennään olympialaisiin. Olen jonkun verran kilpaillut Ruotsissa ja minua on aina kohdeltu täällä hyvin, Junnila sanoi.

Sini Lällä ylitti 182 ja oli neljäs.

Salminen kimmahteli kolmiloikan voittoon

Senni Salminen voitti kolmiloikan tuloksella 13,98. Yksi yliastuttu oli yli 14 metrin, mutta Salminen ei käynyt sitä protestoimaan.

– Aika kyseenlainen merkki siitä jäi ja lanamiehet ehtivät pyyhkiä alastulosta jäljen ennen kuin sitä olisi ehditty mitata, Salminen sanoi toisen kierroksen yliastutusta hypystä.

– Juoksu tuli hyvin. Askelmerkkiä sai ottaa taakse jonkun verran ja oli hauskaa, joka oli tärkeintä.

Kira Kytölä ponnisti kolmanneksi tuloksella 13,40 ja Elina Kostiainen oli viides ennätyksellään 13,05. Se oli Kostiaiselle samalla uran ensimmäinen 13 metrin ylitys ulkoradoilla. Aiempi ulkoratojen ennätys oli 12,92. Hallissa hän on hypännyt 13,03.

Sipponen heitti jo viidennen maaotteluvoiton 

Salla Sipponen voitti kiekonheiton Ruotsi-ottelussa jo viidettä kertaa. Nyt voittoon riitti 56,69 kantanut heitto.

– Nyt sain aika hyvin kiekon lentämään, Sipponen tuumi, eikä ollut tulokseen täysin tyytyväinen.

Sipposelle maaottelu oli kilpailukauden päätös. Hänelle vuoden parhaaksi tulokseksi jäi hallikauden 59,70.

Katri Hirvonen heitti Tukholmassa kesän parhaansa 54,26 ja oli neljäs. Helena Leveelahden pisin heitto kantoi 52,10 ja toi kuudennen sijan.

Kosonen ja Tervo moukaroivat kaksoisvoiton

Silja Kosonen huipensi huikean kilpailukauden maaotteluvoittoon tuloksella 70,70. Se oli 18-vuotiaalta väkevä näyttö siitä, kuinka hyvin hän on pystynyt pitämään ja kuinka hyvin hän pystyy suoriutumaan kilpailuissa. Parhaansa Kosonen heitti kolmannellaan.
– Pelkäsin, että tulisi huonompikin tulos. Olen sen verran väsynyt. Mutta tehtiin tällä viikolla hyviä asioita, joilla saatiin kroppa niin hyvään kuntoon, että pystyin heittämään näinkin hyvin, Kosonen sanoi.
Kulunutta kautta, joka on tuonut junioreiden EM- ja MM-tittelin, junioreiden ME:n ja uran ensimmäiset olympiakisat, Kosonen kuvaili unelmiensa kaudeksi.
– Paljon on tapahtunut myös urheilun ulkopuolella. Olen tosi tyytyväinen, Kosonen viittasi urheilumenestyksen ohella muun muassa onnistuineisiin ylioppilaskirjoituksiin.

Krista Tervo varmisti Suomen kaksoisvoiton heitettyään mainiosti 69,92. Suvi Koskinen oli neljäs tuloksella 66,09.

TUKHOLMA (SWE) 5.9.2021 Ruotsi-ottelu, 2. päivä

Naiset,

Pisteet: Ruotsi 223½ – Suomi 207½.

200 m (0,7 m/s): 1) Moa Hjelmer R 23,15, 2) Lisa Lilja R 23,54, 3) Anniina Kortetmaa S 23,63, 4) Elvira Tanderud R 23,65, 5) Mette Baas S 23,69, 6) Milja Thureson S 23,76.

1500 m: 1) Sara Kuivisto S 4.09,40 (maaotteluennätys & 30-v. SE, ent. SE 4.09,63 Päivi Tikkanen 1990), 2) Yolanda Ngarambe R 4.10,78, 3) Hanna Hermansson R 4.11,13, 4) Ilona Mononen S 4.17,31, 5) Reetta Joronen S 4.22,51, 6) Wilma Nielsen R 4.30,02.

5000 m: 1) Meraf Bahta R 15.46,30, 2) Camilla Richardsson S 15.48,09 (kkk), 3) Samrawit Mengsteab R 15.54,17, 4) Sara Christiansson R 15.55,85, 5) Nina Chydenius S 16.15,81, 6) Suvi Miettinen S 16.58,22.

100 m aj (0,1 m/s): 1) Reetta Hurske S 13,30, 2) Anni Siirtola S 13,41, 3) Julia Wennersten R 13,44, 4) Saara Keskitalo S 13,53, 5) Hanna Palmqvist R 13,67, 6) Amanda Hansson R 14,32.

400 m aj: 1) Viivi Lehikoinen S 55,86, 2) Nea Mattila S 56,72 (ka-6), 3) Moa Granat R 56,84, 4) Hanna Karlsson R 59,07, 5) Ebba Svantesson R 59,47, 6) Frida Hämäläinen S 59,78.

Korkeus: 1) Erika Kinsey R 188, 2) Ella Junnila S 188, 3) Bianca Salming R 185, 4) Sini Lällä S 182, 5-6) Heta Tuuri S & Sofie Skoog R 179.

3-loikka: 1) Senni Salminen S 13,98 (0,0 m/s), 2) Rebecka Abrahamsson R 13,64 (1,1), 3) Kira Kytölä S 13,40 (0,8), 5) Malin Otterling Marmbrandt R 13,08 (-0,2), 5) Elina Kostiainen S 13,05 (1,6), 6) Madeleine Nilsson R 12,56 (1,0).

Kiekko: 1) Salla Sipponen S 56,69, 2) Emma Ljungberg R 54,45, 3) Vanessa Kamga R 54,37, 4) Katri Hirvonen S 54,26, 5) Mathilda Eriksson R 53,02, 6) Helena Leveelahti S 52,10.

Moukari: 1) Silja Kosonen S 70,70, 2) Krista Tervo S 69,92, 3) Grete Ahlberg R 66,83, 4) Suvi Koskinen S 66,09, 5) Tracey Andersson R 63,41, 6) Sara Forssell R 63,07.

4×400 m: 1) Suomi 3.33,89 (Milja Thureson 54,3, Viivi Lehikoinen 53,8, Aino Pulkkinen 52,9, Mette Baas 52,8), 2) Ruotsi 3.35,58 (Klara Helander, Lova Perman, Lisa Lilja, Moa Hjelmer).