Suomen keihästrio uskoo finaalipaikkaan – Piironen: ”Pito heittopaikalla mietityttää, vain 9 millin piikit sallitaan”

Oliver Helanderin ajatukset Eugenen MM-kilpailuissa ovat visusti Suomen aikaan perjantain vastaisena yönä heitettävässä karsinnassa, kuten kahdella muullakin Suomen joukkueen mieskeihäänheittäjällä Lassi Etelätalolla ja Toni Keräsellä. Karsintaraja on 83,50 metriä.

– Jos heittäisin tällä kertaa finaalissa. Karsinnassa olen jo muutaman kerran käynyt kokeilemassa, mutten ole vielä päässyt finaaliin, Helander viittasi kokemuksiinsa kolmissa edellisissä arvokilpailuissa.

Helander on alkukesän mittaan heittänyt Turussa 89,83 ja kesäkuun lopussa Tukholmassa 85,46. Eugenessa mukana olevien heittäjien tilastossa hän on neljäs ja onnistuessaan yksi kilpailun kärkinimistä.

– Tukholma jätti ihan hyvän tuntuman, kasivitonen ihan ok-heitolla. Karsinnassa on yleensä riittänyt joku kasikakkonen, Helander pohti.

– Haettiin hyvää kuntoa. Tehtiin perustreeniä. En heittänyt yhtään, Oliver Helander kertoo MM-kilpailuihin valmistavan leirin harjoittelusta.

”Toivottavasti alusta kestää eikä tuki luista”

Lisähaastetta saattaa tulla olosuhteista, kuten heittopaikan jo rahtusen kuluneesta 10 millin pinnoitteesta, jolla saa kilpailla vain 9 millin piikeillä, kun normaalisti käytetään 12-millisiä.

– Näin on maton paksuuden takia. 12-millinen piikki menisi betoniin. Heittäjille, jotka tulevat tosi voimakkaasti tukea vasten, voi tulla vaikeuksia, arvioi joukkueen keihäänheittovalmentaja Petteri Piironen

Helander ei ole kokeillut heittää harjoituskentällä, jossa on liki samanlainen alusta kuin kilpailuareeenalla. Hän ei kuitenkaan vaikuttanut järin huolestuneelta heittopaikan suhteen.

– Toivottavasti alusta kestää eikä tuki luista, Helander tuumi.

Tukholman Timanttiliigan osakilpailun jälkeen Helander harjoitteli viikon kovempaa ja Creswellin valmistautumisleirillä vähän kevyemmin.

– Tehtiin perustreeniä. En heittänyt yhtään, Helander kertoo leirin harjoittelusta.

Jos karsinta onnistuu, mikä on tavoite finaalissa?

– Mitalia lähden hakemaan, Helander sanoo.

– Luottavaisin mielin olen sen suhteen, että karsinnassa lentää taas riittävän pitkälle, Lassi Etelätalo sanoo.

Etelätalo: ”Luotan, että karsinnassa lentää riittävän pitkälle”

Lassi Etelätalo on kilpaillut kesän aikana vain kahdesti. Kesän paras on Paavo Nurmi Gamesin 82,63. Se on jotakuinkin vastaava tulos, joka oli hänen parhaansa ennen Tokion olympiakisojen karsintaa, jossa keihäs kaarsi lukemiin 84,50.

– Ei ole kuin pari kisaa tältä kesältä. Olisi saanut olla enemmänkin, mutta oli keväällä ja alkukesästä pieniä vaivoja. Treeneissä ja kisoissa on tullut ihan hyviä heittoja, Etelätalo sanoo.

– Luottavaisin mielin olen sen suhteen, että karsinnassa lentää taas riittävän pitkälle.

Etelätalo, 34, kävi Creswellin valmistautumisleirin aikana tekemässä heittotreenin harjoituskentällä, jossa oli lähes samanlainen pinnoite kuin Hayward Fieldin heittopaikalla. Sen perusteella heittopaikka ja 9 millin piikkien käyttö ei huoleta.

– Minulla on sen verran löysä tukijalka, että kaikki alustat ovat kestäneet tähän mennessä, joten eiköhän se kestä tämäkin. En usko, että se tukijalka nyt enää löytyy, Etelätalo veisteli.

Alustaa haastavampi vastus saattaa Etelätalon mielestä löytyä ihan muualta.

– Naisten seitsenottelun keihäässä oli aika kova vastatuuli. Jos meillä on sellainen karsinnassa, se voi vähän tiputtaa tulostasoa, Etelätalo sanoi.

– Ihan kivat fiilikset alkaa heittää. Takana ihan hyvä treenipätkä edellisen kisan jälkeen eikä ole mitään ennakkosuosikin paineita, Toni Keränen sanoo.

Keränen: ”Pitää ainakin sellainen tossu, jossa on oikeanlaiset piikit”

Toni Keränen valmistautuu MM-kilpailujen karsintaan luottavaisena. Kevättalven raju sairastelu on selätetty. Takana on kevään ja kevätkesän kilpailukausi, jonka aikana ennätys on parantunut neljästi, viimeksi Oulun ranking-kilpailussa lukemiin 82,89.

– Ihan kivat fiilikset alkaa heittää. Takana ihan hyvä treenipätkä edellisen kisan jälkeen eikä ole mitään ennakkosuosikin paineita, Keränen sanoo.

– Nyt ei auta katsoa kuin karsintaa. Jos siellä heittää lähelle ennätystä ja finaalissa uudestaan, voi olla hyvä mahdollisuus pärjätä.

MM-stadionin alustaa Keränen on kokeillut ja uskoo tulevansa sen kanssa toimeen.

– Piti vähän säätää tossua. Ainakin harjoituskentällä alusta luisti. Sama voi olla tuossakin kentällä. Pitää ainakin varata sellainen tossu, jossa on oikeanlaiset piikit, Keränen sanoo.

Kevätalven ankara sairaus selätetty

Keränen kertoo olevansa syömisen kanssa edelleen tarkka kevättalvella Etelä-Afrikan leirillä iskeneen suolistokuumeen takia. Se käytti Kerästä kahdesti tiputuksessa. Tauti talttui antibiooteilla, jotka söivät vastuskykyä. Siitä seurasi mm. poskiontelontulehdus, mutta nyt Keränen on terve ja kunnossa.

– Nyt pitäisi olla mahdollisuus heittää pitkälle. Oulun kisaa, jossa heitin nykyisen ennätyksen, ei edeltänyt missään tapauksessa täydellinen valmistautuminen, kun koko kesäkuu oli kisattu, Keränen sanoo.

– Nyt olen saanut vähän treeniä ja painetta kroppaan. Kaiken pitäisi olla hyvällä mallilla.

MM-tilaston kärkiniminä karsintaan lähtevät hallitseva maailmanmestari, Grenadan Anderson Peters (93,07), tshekki Jakub Vadlejch (90,88) ja intialainen olympiavoittaja Neeraj Chopra (89,94).