Suomen joukkueelle Tallinnan tuliaisina 2000-luvun suurin mitalisaalis

Suomen yleisurheilumaajoukkue menestyi loistavasti alle 20-vuotiaiden EM-kilpailuissa Tallinnassa. Kokonaissaaliina kotiintuotavaksi oli kolme kultamitalia, yhteensä viisi mitalia ja yhteensä 14 pistesijaa finaalin kahdeksan parhaan joukkoon.

Viimeksi tätä suurempaan mitalimäärään Suomen joukkue on yltänyt vuoden 1999 EM-kilpailuissa Riiassa, jolloin mitalimäärä oli peräti kymmenen.

Kultamitalien määrässä kolmeen kultaiseen mitaliin on viimeksi ylletty vuonna 1995 Nyiregyházassa, Unkarissa.

Suomi seitsemäs sekä pistetaulukossa että kultamitalitaulukossa

Tallinnan EM-kilpailujen kultamitalitaulukossa Suomi sijoittui seitsemänneksi. Eniten mestaruuksia voitti kuusi kultamitalia saalistanut Britannia.

Mitalitaulukossa, jossa kultamitalien määrän sijasta ratkaisee mitalien kokonaismäärä, Suomi sijoittui kahdeksanneksi. Eniten mitaleita kokosi Saksa, yhteensä 15.

Pistetaulukossakin, missä summataan yhteen kaikki kahdeksan parhaan joukkoon sijoittuneet urheilijat, Suomi sijoittui seitsemänneksi. Paras maa oli Saksa, toinen Britannia ja kolmas Ranska.

Pistetaulukko:

1) Saksa 186½,

2) Britannia 163,

3) Ranska 123,

4) Puola 91,

5) Espanja 86,

6) Italia 84,

7) Suomi 66,

8) Hollanti 64.

(Yhteensä 45 maata, joista 36 selviytyi pistesijoille.)

Suomen joukkueen menestys alle 20-vuotiaiden EM-kilpailuissa 2021:

Miehet,

100 m: 18-20) Eino Vuori 10,66, 21) Arttu Peltola 10,67, 25) Alexander Björkgren 10,84.

1500 m: 6) Santtu Heikkinen 3.49,56.

110 m aj (99,1 cm): 22) Matias Komi 14,18 (ae. 14,15).

10000 m kävely: 21) Jerry Jokinen 45.37,92.

Seiväs: 4) Juho Alasaari 534, Albin Lundberg ilman tulosta.

Moukari (6 kg): 14) Arttu Härkönen 68,32.

Keihäs: 2) Onni Ruokangas 73,06, 6) Janne Läspä 70,10, 8) Aku Parviainen 68,79 (kars. 69,26).

10-ottelu: 5) Ville Toivonen 7464 (11,42/-1,2, 735/0,3, 14,02, 191, 53,20, 14,46/1,8, 44,39, 410, 65,56, 5.02,73), 10) Aleksi Savolainen 7243 (11,47/-1,2, 691/-1,3, 15,46, 191, 51,44, 14,86/0,2, 35,33, 430, 55,10, 4.54,94).

4×100 m: 12) Suomi 40,88 (Eino Vuori, Arttu Peltola, Niko Kangasoja, Alexander Björkgren).

Naiset,

100 m: 16) Johanna Kylmänen 11,74, 24) Anna Pursiainen 11,89.

3000 m: 1) Ilona Mononen 9.15,66.

5000 m: 26) Venla Saari 17.28,20.

100 m aj: 6) Sonja Stång 13,78 (ve. 13,50), 13) Tanja Kokkonen 13,82 (ae. 13,78), 29) Vilma Mäki 14,23.

400 m aj: 16) Heidi Salminen 60,30 (ae. 59,70).

3000 m ej: 4) Moona Korkealaakso 10.12,84, 13) Venla Saari 10.43,51.

10000 m kävely: 12) Heta Veikkola 49.39,40, 25) Ellen Seisto 54.44,84.

Seiväs: 9) Silja Andersson 394.

Pituus: 9) Nea Lento 609 (kars. 620).

3-loikka: 23) Ilona Ruohola 12,38.

Kuula: 18) Annukka Vainonen 13,62.

Kiekko: 21) Patricia Kellgren 43,13.

Moukari: 1) Silja Kosonen 71,06 (EM-kisaennätys), Aada Koppeli ilman tulosta.

Keihäs: 3) Anni-Linnea Alanen 54,80, 7) Vivian Suominen 51,36 (kars. 51,51), 9) Siiri Elomaa 48,62.

7-ottelu (100 m aj, korkeus, kuula, 200 m, pituus, keihäs, 800 m): 1) Saga Vanninen 6271 (19-v. SE), (13,55, 178, 14,90, 24,85, 634, 47,01, 2.24,62), 6) Neea Käyhkö 5598 (14,31, 175, 11,15, 25,61, 631, 37,01, 2.25,19).

4×100 m: 9) Suomi 45,65 (Emma Tainio, Anna Pursiainen, Johanna Kylmänen, Sonja Stång).

(Mikko Nieminen. Suomen Yleisurheiluarkisto SYUA.)