Suomen joukkue voitti sunnuntaina kuusi Pohjolan mestaruutta!

Suomen joukkue rohmusi kuusi mestaruutta Kööpenhaminassa sunnuntaina yleisurheilun PM-kilpailujen päätöspäivänä. Annimari Korte voitti 100 metrin aitajuoksun, Joonas Rinne hallitsi 800 metriä, Krista Tervo voitti moukarinheiton kovalla tuloksella, Eveliina Rouvali oli kuulantyönnön yllätysvoittaja ja Juho Alasaari voitti seiväshypyn. Ilta päättyi naisten 4×400 metrin kultamitaliin.

Annimari Korte voitti pika-aidat vakuuttavasti ajalla 13,04. Finaalin piti olla Kortteen ja 12,83 hiljattain juosseen Mette Graversgaardin kaksintaisto, mutta tanskalainen jäi toiseksi ajalla 13,21.

– Olen tyytyväinen siihen, että voitin Metten. Se, että hän jäi noin paljon, kertoi olosuhteista, Korte viittasi suuntaansa vaihdelleeseen puuskatuuleen.

Alkueränsä Korte voitti ajalla 13,06, joka syntyi 1,6 metriä sekunnissa puhaltaneessa myötätuulessa. Korte päätti kolmen juoksun kisa-urakkansa pinkaisemalla 200 metriä.

– Tästä tuli hyvä harjoitus, mutta en ollut vielä palautunut Jyväskylän kilpailusta, Korte totesi aitajuoksuajoista ja viittasi tiistaisen Harjun cupin kahteen juoksuun, jotka hän voitti ajoin 12,90 ja 12,88.

Pika-aiturit vasemmalta lukien Itälinna, Korte ja Keskitalo.

Saara Keskitalo ja Vilma Itälinna olivat neljäs ja viides ajoin 13,49 ja 13,58. Keskitalo oli alkueränsä kolmas kauden parhaallaan 13,34.

– Se oli hyvä juoksu. Tanskalainen oli hyvä kirittäjä. Toinen ei ollut niin hyvä, en saanut niin hyvin rytmistä kiinni, Keskitalo sanoi.

Vilma Itälinna varmisti suoran finaalipaikan toisen alkuerän kakkospaikalla ajalla 13,53, mutta ei ollut tyytyväinen juoksuihinsa,

– Huono lähtö ja tahmea, vähän holtiton juoksu, Itälinna tuumi.

Rinne hallitsi miesten 800 metriä

Joonas Rinne juoksi vakuuttavasti miesten 800 metrin Pohjolan mestariksi. Ensimmäisen kierroksen hän peesasi jänistä juoksun toiselta sijalta ja toisen kierroksen pitkällä kirillä piti muut takanaan.

Kauden ensimmäisen 800 metrin kilpailunsa juosseen Rinteen voittoaika oli 1.48,23. Hän kohensi kauden kotimaista kärkitulosta lähes kolme sekuntia. Avauskierros mentiin 53 sekuntiin.

– Ihan hyvä kauden avaus. Takasuoralla oli kova vastainen tuuli. Koetin keskittyä siihen, etten puske siihen liikaa, Rinne sanoi.

– Olisin toivonut, että joku olisi lähtenyt jäniksen perään. Mutta olin varautunut siihen, ettei kukaan lähde ja otin sen paikan sitten itse.

Toiseksi loppusuoralla nousi Tanskan Kristian Hansen. Hän hävisi Rinteelle 0,56 sekuntia.

Baas ankkuroi Suomen viestijoukkueen voittoon

Naisten 4×400 metriä oli Suomen ja Norjan joukkueiden kaksinkamppailu, joka päättyi Suomen taisteluvoittoon ajalla 3.32,84. Tulos on Suomen joukkueen toiseksi paras 2000-luvulla juoksema aika.

Avausosuudella Milja Thureson saapui vaihtoon kolmantena kärkikaksikon tuntumassa. Aino Pulkkinen nosti toisella osuudella Suomen joukkueen pari metriä johtoon. Kristiina Halonen ehti kolmanteen vaihtoon lähes tasoissa Norjan kanssa. Ankkuriosuudella Mette Baas piti Norjan ankkurin 0,04 sekuntia takanaan.

Thuresonin osuusaika telineistä lähtien oli 54,1. Pulkkinen juoksi lentävällä lähdöllä 52,9, lopussa hiukan kangistunut Halonen 53,9 ja Baas erinomaisesti 52,0.

– Minun mielestä se oli ihan hyvä juoksu tähän kohtaan. Tuulet olivat aika haastavat. Kaikki joutuivat juoksemaan vastaisiin tuuliin, ei saatu peesejä. Minusta me vedettiin hyvin, Baas sanoi.

Kisa huipentui loppusuoran kaksintaisteluun, jossa Baas veti pidemmän korren.

– Se on hyvä vaan, että tulee loppuun taistelua. Siinä saa itsestään enemmän irti.

Tervo moukaroi mestariksi kovalla tuloksella

Naisten moukarinheitossa Krista Tervo avasi kilpailunsa vaatimattomasti, mutta vertyi kilpailun edetessä huippuheittoon 71,86 ja voitti Pohjolan mestaruuden. Tervo paransi kauden parasta tulostaan lähes kuusi metriä.

Toukokuun alussa Tervo sairasti viikon verran eikä Kööpenhaminaa edeltävä kilpailu onnistunut.

– Selkeesti sen taudin jälkeen oli semmonen … ei meinannu millään saada kroppaa siihen hommaan mukaan. Mutta täällä heitot oli oikeesti ihan hyviä, Tervo kertoi.

– Semmonen pieni kuumotus oli vielä tänne tullessa. Kroppa ei ole vieläkään täysin palautunut. Ja sen pitkän heiton jälkeen lähin vähän liikaa yrittämään. Mutta hyvä muutenkin oli meininki.

Toiseksi sijoittui 70,27 heittänyt Tanskan Katrine Koch Jacobsen. Suvi Koskinen moukaroi Suomelle pronssia tuloksella 68,85.

Rouvali pyörähteli ennätyksensä ja voitti kultaa

Eveliina Rouvali saavutti naisten kuulantyönnössä arvokkaan voiton Ruotsin Sara Lennmanista. Rouvalin voittotulos 17,53 on hänen ennätyksensä ja nousee Suomen kaikkien aikojen tilastossa jaetulle viidennelle tilalle Senja Mäkitörmän kanssa.

– Kropassa ei ollut mikään hyvä fiilis. Aika raskaalta tuntuivat jalat, mutta kun se työntö vähän osui kohdalleen, sai pitkälle. Se johtuu varmaan siitä, että ominaisuudet ovat parantuneet niin paljon. Nyt kun se vähän alkaa lähteä, se on kyllä pitkällä, Rouvali totesi.

Joten kesän mittaan on luvassa lisää ennätysparannuksia.

– Kyllä ainakin tämän kisan perusteella tuntuu, että on odotettavissa parempi tulos.

Mikä työnnössä nyt onnistui?

– Olin paremmin pystyssä, mutta ei se vielä ollut teknisesti mitenkään ihmeellistä. Loppu voisi nostaa vielä paljon paremmin.

Mäkitörmä sijoittui Kööpenhaminassa kolmanneksi kauden parhaalla tuloksellaan 16,73.

– Ei nyt vieläkään sitä, mitkä odotukset ovat, mutta parempaan päin. Sitten tulee parempaa, kun saa kisassa puristamisen pois, mikä vaikuttaa tekniikkaan ja rennompaan työntämiseen. Ominaisuuksien puolesta tulosten ei pitäisi olla tällaisia, Mäkitörmä sanoi.

Alasaari voitti Pohjolan mestaruuden

Miesten seiväshypyn Pohjoismaiden mestariksi selviytyi Suomen Juho Alasaari tuloksella 530. Tommi Holttinen täydensi suomalaismenestystä sijoittumalla kolmanneksi tuloksella 510.

– Voitto on aina voitto, mutta olisi sitä pitänyt vähän korkeammalta hypätä. Harmittavasti viimeinen hyppy 555:stä oli täysin eri kaliberia ja meni läpi. Kahdessa edellisessä putosin vähän päälle, Alasaari sanoi.

Holttisen mukaan kilpailu oli pieni askel eteenpäin edellisetä kilpailusta.

– Juoksu oli aika tehotonta, mutta nyt alkoi askelmerkki löytyä. Sen kanssa on ollut ongelmia ja on tullut läpijuoksuja. Nyt ei ollut sitä ongelmaa. Se on pienestä kiinni, mutta eihän nämä tulokset lämmitä.

Kaasalainen juoksi hopeaa ennätyksellään

Viljami Kaasalaisella on ollut vahva kilpailukauden avausviikko: tiistaina 150 metrin SE 15,52 Jyväskylässä, Kööpenhaminassa lauantaina 400 metriä 46,92 ja nyt 200 metrillä syntyi oma 20,90 jolla Kaasalainen nousi kalkkiviivoilla toiseksi.

– Hyvä kauden aloitusviikko. 200 metristä voi sanoa, että hienoa, kun tuli ennätys, mutta se ei ollut mikään hyvä juoksu. Oskari ei ole ihan paras ekalla 100 metrillä ja jäin silti siinä hänelle aika paljon. Puuttuu vielä sellaista sähäkkyyttä, Kaasalainen sanoi.

– Lopussa huomasin, että vaikka runttasin aika kovaa viimeisen sata metriä, juoksu ei vielä kantanut. Mutta tämä lupaa hyvää 200 metrille.

Hyvän ajan 20,92 sai myös niukasti neljänneksi jäänyt Oskari Lehtonen. Kauden kotimainen kärkiaika koheni yli sekunnin.

– Vähän varovainen juoksu. Teneriffan-leirin jälkeen on ollut takareisi vähän kireänä. Se vähän vaikutti juoksuun, Lehtonen sanoi.

– Toisaalta hyvä, etten lähtenyt ihan täysillä rykimään. Sain pienen maltin juoksuun. Ehkä sen takia se tuli ihan ok, koska sain siihen pienen rentouden.

Lauantaina 100 metriä ajalla 10,09 voittanut Ruotsin Henrik Larsson voitti myös sunnuntain 200 metriä kovalla ajalla 20,44.

Pulkkinen paras suomalainen naisten 200 metrillä

Naisten 200 metrille starttasi viisi suomalaista, joista parhaiten onnistui Aino Pulkkinen. Hän aloitti erittäin rohkeasti johtaen kilpailua loppusuoralle kaarruttaessa, mutta uupui lopulta viidenneksi ajalla 23,97.

Muut suomalaiset juoksivat B-erässä. Kokonaiskilpailussa Mette Baas oli seitsemäs ajalla 24,05, Milja Thureson kahdeksas ajalla 24,33, Anna Pursiainen yhdeksäs ajalla 24,35 ja aitajuoksun Pohjolan mestari Annimari Korte sivulajissaan 11:s ajalla 24,51.

Keihäänheiton kaksoisvoitto Islantiin – Narvi neljäs

Miesten keihäänheitossa Islanti saavutti kaksoisvoiton. Sindri Gudmundssonin voittotulos oli 76,40. Teemu Narvi oli neljäs tuloksella 73,16.

– Oli vaikeat olosuhteet. Tuntui, että tuuli pyöri koko ajan. Välillä tuntui, että jää kauas viivasta tai sitten meni sipsuttamiseksi. Kun oli vielä kohtalaisen nopea rata ja minulla on takana kovia heittoja vähän, se oli ihan hakemista, Narvi kertaili.

Narvi heitti viime vuonna ennätyksekseen 79,77. Kuluvan kauden hän avasi Kultaisessa keihäässä Vantaalla tuloksella 72,89. Narvin mukaan parempaa on luvassa.

– Se on pienistä jutuista kiinni, että ajoitukset eivät vielä osu kohdalleen. Kun asiat tapahtuvat oikeassa järjestyksessä, varmasti löytyy metrejä. Tavallaan tämä oli steppi eteenpäin viime kisasta, Narvi sanoi.

Ilari Manninen kohensi kahdesti kauden kärkiaikaa.

Manninen aitoi pronssille

Miesten 110 metrin aitajuoksussa Ilari Manninen oli kolmas kahden ruotsalaisen jälkeen. Kilpailukautensa avannut Manninen aitoi kauden kotimaisen kärkiajan 13,93.

Pohjolan mestaruuden voitti Max Hrelja, joka paransi ennätystään roimasti 13,69:stä aikaan 13,50. Illemmalla juostiin ylimääräinen lähtö, jossa Manninen sijoittui toiseksi. Tässä erässä hän paransi kauden kotimaista kärkiaikaansa 13,87:ään.

– Ensimmäisessä juoksussa huomasi, että se oli kauden ensimmäinen kilpailu. Hapotti sen verran rajusti, ettei lopussa meinannut päästä aitojen yli. Silti hyvä aika ja hyvä lähtö. Toisessa juoksussa alku oli huonompi, mutta loppu tuli hyvin. Manninen tuumi.

 

KÖÖPENHAMINA (DEN) 27.-28.5.2023 PM-kilpailut

2. päivä 28.5.

Mitalitilasto: 1) Ruotsi 36 (14+15+7), 2) Tanska 25 (6+7+12), 3) Suomi 21 (10+4+7), 4) Norja 20 (4+8+8), 5) Islanti 9 (3+4+2).

Miehet,

200 m (0,8 m/s): 1) Henrik Larsson Ruotsi 20,44, 2) Viljami Kaasalainen Suomi 20,90 (kkk), 3) Kolbeinn Gunnarsson Islanti 20,91, 4) Oskari Lehtonen Suomi 20,92.

800 m: 1) Joonas Rinne Suomi 1.48,23 (kkk), 2) Kristian Hansen Tanska 1.48,79, 3) Erik Martinsson Ruotsi 1.49,08.

3000 m ej: 1) Axel Djurberg Ruotsi 8.45,93, 2) Jakob Abrahamsen Tanska 8.48,35, 3) Vebjörn Hovdejord Norja 8.53,66.

110 m aj (1,9 m/s): 1) Max Hrelja Ruotsi 13,50, 2) Joel Bengtsson Ruotsi 13,74, 3) Ilari Manninen Suomi 13,93 (kkk). – Ylimääräinen kilpailu: 1) Bengtsson 13,78, 2) Manninen 13,87 (kkk).

Seiväs: 1) Juho Alasaari Suomi 530, 2) William Asker Ruotsi 520, 3) Tommi Holttinen Suomi 510.

Pituus: 1) Henrik Flåtnes Norja 772, 2) Daniel Egilsson Islanti 753, 3) Kasper Larsen Tanska 746 … 6) Melwin Lycke-Holm Ruotsi 735.

Kiekko: 1) Gudni Gudnason Islanti 63,41, 2) Sven Martin Skagestad Norja 61,11, 3) Mimir Sigurdsson Islanti 54,81.

Keihäs: 1) Sindri Gudmundsson Islanti 76,40, 2) Dagbjartur Jónsson Islanti 75,38, 3) Jakob Samuelsson Ruotsi 75,08, 4) Teemu Narvi Suomi 73,16.

4×100 m: 1) Ruotsi 40,02, Tanska hylättiin.

4×400 m: 1) Ruotsi 3.09,99, 2) Norja 3.11,20, 3) Tanska 3.13,78.

Naiset,

200 m (2,0 m/s): 1) Julia Henriksson Ruotsi 23,32, 2) Christine Jensen Norja 23,47, 3) Lisa Lilja Ruotsi 23,79 … 5) Aino Pulkkinen Suomi 23,97, 7) Mette Baas Suomi 24,05, 8) Milja Thureson Suomi 24,33, 9) Anna Pursiainen Suomi 24,35, 11) Annimari Korte Suomi 24,51. – (Baas, Thureson, Pursiainen ja Korte juoksivat B-erässä tuuleen 0,7 m/s.)

800 m: 1) Annemarie Nissen Tanska 2.04,72, 2) Julia Nielsen Ruotsi 2.05,46, 3) Maria Freij Ruotsi 2.05,95.

3000 m ej: 1) Juliane Hvid Tanska 9.46,41, 2) Linn Söderholm Ruotsi 9.57,94, 3) Sofia Thögersen Tanska 10.02,69.

100 m aj (0,7 m/s): 1) Annimari Korte Suomi 13,04 (ae. 13,06, 1,6 m/s), 2) Mette  Graversgaard Tanska 13,21, 3) Mathilde Heltbech Tanska 13,38, 4) Saara Keskitalo Suomi 13,49 (ae. 13,34, 1,6 m/s), 5) Vilma Itälinna Suomi 13,58 (ae. 13,53, -0,4 m/s)

Korkeus: 1) Ellen Ekholm Ruotsi 185, 2-3) Bianca Salming Ruotsi & Louise Ekman Ruotsi 182.

3-loikka: 1) Maja Åskag Ruotsi 14,00, 2) Rebecka Abrahamsson Ruotsi 13,59 (2,2 m/s), 3) Rachel Ombeni Norja 13,43.

Kuula: 1) Eveliina Rouvali Suomi 17,53 (kkk & ka-5), 2) Sara Lennman Ruotsi 17,41, 3) Senja Mäkitörmä Suomi 16,73.

Moukari: 1) Krista Tervo Suomi 71,86, 2) Katrine Jacobsen Tanska 70,27, 3) Suvi Koskinen Suomi 68,85.

4×100 m: 1) Norja 44,57, 2) Ruotsi 45,83.

4×400 m: 1) Suomi 3.32.84 (kkk), (Milja Thureson 54,1, Aino Pulkkinen 52,9, Kristiina Halonen 53,9, Mette Baas 52,0), 2) Norja 3.32,88, 3) Tanska 3.37,14.

LIVE-Tulospalvelu: https://sparta.dk/startlister-resultater