Suomen joukkue saavutti Universiadeissa kuusi pistesijaa

Suomen joukkue saavutti Universiadeissa kuusi pistesijaa

Suomen joukkueen yleisurheilijoista yli puolet ylsi Gwangjun universiadeissa vähintään pistesijaan. Päätöspäivänä sunnuntaina korkeushyppääjä Linda Sandblom ja keihäänheittäjä Jenni Kangas sijoittuivat trooppisen myrskyn keskellä kahdeksansiksi. Yhteensä pistesijoja kertyi suomalaisille kuusi.

 

Linda Sandblom monsuunimyrskyssä pistesijalle

Åbo Akademissa opiskeleva Linda Sandblom saavutti naisten korkeushypyssä jaetun kahdeksannen tilan. Yhteensä kuusi hyppääjää jakoi sijat 8-13:s täsmälleen samalla tuloksella ja täsmälleen yhtä monin pudotuksin.

Sandblom ylitti märällä hyppypaikalla korkeudet 165, 170 ja 175 ensi yrityksellään, mutta pudotti kolmesti korkeudesta 180, mikä olisi lopulta oikeuttanut aina hopeamitaliin asti.

– En ole vielä kokenut pitkän urani aikana tällaisia olosuhteita. Kaikki tätä pienemmät kilpailut olisi tässä säässä varmaan peruutettu. Sadesumu ja myrskytuuli poikki kentän oli tänään pääosassa, kertoi Suomen joukkueen johtaja Vesa Rantanen.

– Harmistunut olen, koko kilpailu meni tavallaan pilalle. Kovassa vastatuulessa viimeiset vauhtiaskelet eivät lähteneet imemään, vaan alkoivat hieman pompottaa, Linda Sandblom itse kertoi.

– Lindan ensimmäinen hyppy mitalikorkeudesta 180 oli vähän huono, toinen jo parempi ja kolmas oli tosi lähellä onnistua. Lakikorkeus oli riittävä, mutta hän putosi hiukan riman päälle, arvioi Rantanen.

Poikkeuksellisen hankalissa olosuhteissa enemmistö kilpailijoista oli suurissa vaikeuksissa. Liettualainen Airinė Palšytė oli ainoa, joka sateessa ylitti korkeuden 184 senttiä. Kaikissa muissa tämän vuoden kilpailuissa Palšytėn tulos on ollut välillä 190–198 senttiä.

 

Keihäsnaiset kahdeksas ja yhdeksäs

Lahden ammattikorkeakoulun Jenni Kangas oli naisten keihäänheitossa kahdeksas ja Itä-Suomen yliopiston Heidi Nokelainen yhdeksäs. Kangas pudotti Nokelaisen kahdeksan parhaan joukosta kolmen sentin erolla ja paransi viidennellä kierroksella tulokseen 53,92. Nokelaisen tulos oli 53,54.

Valkovenäläinen Tatsjana Haladovitsh sai viidennellä yrityksellään keihään oikeaan asentoon. Haladovitsh heitti 60,45 ja ohitti 19 sentillä siihen asti johdossa olleen latvialaisen Līna Mūzen. Ruotsalainen Anna Wessman yllätti heittämällä neljänneksi uudella ennätyksellään 58,34.

– Olosuhteet ratkaisivat paljon. Todella kovaan myötätuuleen tärkeintä oli saada keihäs oikeaan asentoon, muuten se tuli tikkana alas. Varsinkin Heidillä oli tänään siinä vaikeuksia, Vesa Rantanen kertoi.

 

Lapsitähti palasi vaikeiden vuosien jälkeen huipulle

2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen lapsitähti Zhang Yingying palasi uudelleen uutisiin. Kiinaa edustava, Sisä-Mongoliassa syntynyt Zhang juoksi vuosina 2007–2009 uskomattomia tuloksia sekä radalla että maantiellä, mm. junioreiden maailmanennätykseksi maratonilla 2.22.38.

Neljän vuoden kilpailutauon jälkeen Zhang palasi melko keskinkertaiselle tasolle vuonna 2013, mutta ääriolosuhteissa monsuunisateessa, jopa kymmenen metriä sekunnissa myräköineessä tuulessa ja aamuvarhaisella 25 asteeseen kohonneessa lämpötilassa hän voitti Universiadien puolimaratonin.

Zhangin aika oli 1.15.07. Aikaa merkityksellisempää oli, että hän onnistui torjumaan tätä kilpailua vuoden yhtenä päätavoitteenaan pitävien japanilaisten rynnistyksen. Kolme seuraaviksi sijoittunutta olivat kaikki japanilaisia ja miesten puolimaratonilla Japani vei Yusuke Oguran johdolla kolmoisvoiton.

 

Kazakstanilainen kolmoismestari

Miesten 5000 metrin juoksua johti lähdöstä maaliin kaukana muiden edellä Azerbaidzhania edustava Haile Ibrahimov, jonka voittoaika oli 13.44,28. Tanskalainen Thijs Nijhuis kiri neljänneksi. Etiopiassa syntynyt Ibrahimov oli viime kesänä Zürichin EM-kilpailuissa toinen olympiavoittaja Mo Farahin jälkeen.

Säänhaltija suosi moskovalaista Pavel Shalinia, jonka neljänteen yritykseen miesten pituushypyssä osui 6,5 sekuntimetrin myötätuuli. Shalinin kaikki muut tulokset olivat ennätyskelpoisessa tuulessa hypättyjä ja huomattavasti lyhyempiä, mutta neljännen kierroksen hypyllään Shalin paransi 34 senttiä tulokseen 829.

Miesten 4×400 metrin viestinjuoksun voitti yllättäen Dominikaaninen tasavalta finaalissa, jossa vain viisi joukkuetta selviytyi rikkeittä maaliin. Mestarijoukkueen ankkurina juoksi myös henkilökohtaisen 400 metrin kilpailun voittanut Luguelin Santos.

Universiadien yleisurheilukilpailuiden parhaiten menestynyt urheilija oli kazakstanilainen pikajuoksija Viktoria Zjabkina, joka voitti kolmoismestaruuden naisten 100 ja 200 metrillä sekä 4×100 metrin viestinjuoksussa. Päätöspäivänä Zjabkina ankkuroi Kazakstanin pikaviestin voittoon ajalla 44,28.

(Mikko Nieminen.)

 

GWANGJU (KOR) 12.7.2015 XXVIII Universiadit

(Lämpötila 24–25°C. Sadetta. Puuskittainen tuuli 6–10 m/s.)

Miehet,

800 m: 1) Shaquille Walker Yhdysvallat 1.49,05, 2) Abdelati el Guesse Marokko 1.49,29, 3) Rynardt van Rensburg Etelä-Afrikka 1.49,30 … 6) Nick Rostgaard Jensen Tanska 1.50,95. – (8:s 1.52,13. 45.)

5000 m: 1) Haile Ibrahimov Azerbaidzhan 13.44,28, 2) Zouhair Talbi Marokko 14.02,06, 3) Rinas Ahmadjev Venäjä 14.05,88, 4) This Nijhuis Tanska 14.12,83. – (8:s 14.26,56. 26.)

Puolimaraton: 1) Yusuke Ogura Japani 1.04.41, 2) Tadashi Isshiki Japani 1.04.52, 3) Yuta Takahashi Japani 1.05.29. – (8:s 1.07.11. 48.)

Korkeus: 1) Airinė Palšytė Liettua 184, 2-3) Madara Onužāne Latvia & Elizabeth Boyer Yhdysvallat 180, 4-5) Nicola McDermott Uusi-Seelanti & Marija Vuković Montenegro 180, 6) Jekaterina Fjodotova Venäjä 180, 7) Katarina Mögenburg Norja 180, 8-13) Linda Sandblom Suomi (165-o, 170-o, 175-o, 180-xxx) & Grete Udras Viro & Terje Palumaa Viro & Zhang Luyu Kiina & Elizabeth Lamb Uusi-Seelanti & Keeley O´Hagan Uusi-Seelanti 175, 14) Linn Vikan Norja 175, 15) Rebecca Haworth Kanada 175, 16-17) Alejandra Maldonado Meksiko & Joel Walker Yhdysvallat 175.

Pituus: 1) Pavel Shalin Venäjä 829 (6,5 m/s), 2) Vasili Kopeikin Venäjä 813, 3) Rudolph Pienaar Etelä-Afrikka 798. – (8:s 772. 36.)

4×100 m: 1) Japani 39,08 (Kazuma Oseto, Takuya Nagata, Tatsuro Suwa, Kotaro Taniguchi), 2) Puola 39,50, 3) Australia 39,71. – (6:s 41,70. 18.)

4×400 m: 1) Dominikaaninen tasavalta 3.05,05 (Juander Santos, Gustavo Cuesta, Máximo Mercedes, Luguelin Santos), 2) Japani 3.07,75, 3) Puola 3.07,77. – (5:s 3.12,64. 20.)

Naiset,

1500 m: 1) Dorcus Ajok Uganda 4.18,53, 2) Gabriela Stafford Kanada 4.19,27, 3) Kristina Ugarova Venäjä 4.19,78. – (8:s 4.26,73. 19.)

Puolimaraton: 1) Zhang Yingying Kiina 1.15.06, 2) Nanako Kanno Japani 1.15.24, 3) Ayumi Uehara Japani 1.15.35. – (8:s 1.18.08.

Keihäs: 1) Tatsjana Haladovitsh Valko-Venäjä 60,45, 2) Līna Mūze Latvia 60,26, 3) Irena Šedivá Tšekki 59,89, 4) Anna Wessman Ruotsi 58,34, 5) Du Xiaowei Kiina 55,63, 6) Victoria Peeters Uusi-Seelanti 55,00, 7) Andrea Enerstad Bolle Norja 54,48, 8) Jenni Kangas Suomi 53,92 (52,19, x, 53,57, 53,39, 53,92, x), 9) Heidi Nokelainen Suomi 53,54 (50,01, 53,54, 51,46), 10) Sara Jemai Italia 52,67, 11) Jevgenia Anantshenko Venäjä 51,01, 12) Rafaela Torres Brasilia 50,02. – (8:s 27.)

4×100 m: 1) Kazakstan 44,28 (Anastasia Tulapina, Svetlana Ivantshukova, Julia Rahmanova, Viktoria Zjabkina), 2) Yhdysvallat 44,95, 3) Thaimaa 45,03 … 7) Viro 46,80. – (13.)

4×400 m: 1) Puola 3.31,98 (Małgorzata Holub, Monika Szczęsna, Joanna Linkiewicz, Justyna Święty), 2) Venäjä 3.32,46, 3) Yhdysvallat 3.37,20 … 8) Viro 3.51,99. – (8.)

LIVE-Tulospalvelu:

Gwangjun Universiadien kilpailuraportit ja tulokset:

Keskiviikko 8.7. Peltomäki keihäskarsinnan paras

Torstai 9.7. Sanna Nygård ponnisti kuudenneksi

Perjantaiaamu 10.7. Keihäsnaiset universiadifinaaliin

Perjantai-ilta 10.7. Bogdanoff ja Peltomäki kauden kärkituloksilla pistesijoille

Lauantai 11.7. Kristiina Mäki voitti kultaa

Sunnuntai 12.7. Suomen joukkue saavutti kuusi pistesijaa

 

 


kangas_jenni-5731.jpg

Jenni Kankaan treenileirin heitoissa on riuska ote.

,