Suomelta yli 30 urheilijan joukkue nuorten MM-kisoihin

Suomelta yli 30 urheilijan joukkue nuorten MM-kisoihin

Reilut kolmekymmentä suomalaista kilpailee yleisurheilun nuorten MM-kisoissa Tampereella heinäkuun puolivälissä (10.-15.7.).

– Kotikisoihin on koossa iskukyinen ja nousuvireinen urheilijaryhmä, sanoo Suomen MM-joukkueenjohtaja Hannu Hämäläinen.

Tiistaina valitun 32 urheilijan ryhmän kärkinimiin lukeutuvat muiden muassa seiväshyppääjä Saga Andersson, kiekonheittäjä Helena Leveelahti, aitajuoksija Viivi Lehikoinen, pikajuoksija Samuel Purola ja kuulantyöntäjä Arttu Korkeasalo.

– Kesäkuun koleus on hieman syönyt tulostasoa. Vasta MM-kilpailu kertoo, ketkä lopulta ovat joukkueen parhaimmistoa. Mukana on useita urheilijoita, joilla on edellytyksiä tuntuvasti parempiin tuloksiin kuin mitä tällä kaudella on nähty, Hämäläinen sanoo.

– Jokaisen joukkueeseen valitun ykköstavoite on tehdä Ratinassa kotiyleisön edessä kauden paras tulos.

Suomen joukkue sisältää kaksi viestijoukkuetta. Kapulaa Ratinassa kierrättävät  miesten 4 x 100 metrin ja naisten 4 x 400 metrin joukkueet.

Huipputason kansainvälinen kilpailu

Tampereen MM-kisoissa on mukana noin 1700 urheilijaa yli 170 maasta. Kilpailujen tulostaso on kesän tilastojen valossa erittäin korkea.

– Finaalipaikat ja mitalit vaativat nuorten MM-kisoissa huippuonnistumista, Hämäläinen sanoo.

Edellisistä junioreiden MM-kisoissa Puolan Bydgoszczissa 2016 Suomen joukkue kokosi kolme pronssia ja neljännen sijan.

Suomen joukkue

Suomen Urheiluliitto (SUL) on valinnut seuraavan joukkueen alle 20-vuotiaiden MM-kisoihin Tampereelle (10.–15.7. 2018). Joukkuetta voidaan täydentää 2. heinäkuuta asti.

Miehet:

100 m: Samuel Purola Oulun Pyrintö 10,31 (ennätys), Riku Illukka Vantaan Salamat 10,53

200 m: Samuel Purola Oulun Pyrintö 21,11, Riku Illukka Vantaan Salamat 21,31

110 m aj: Jesse Väyrynen Jyväskylän Kenttäurheilijat 14,37

400 m aj: Vesa Kittilä Pyhäjoen Wirta 53,46

3000 m ej: Wilho Hautala Lahden Ahkera 9.12,51        

Seiväs: Santtu Koskiaho Karijoen Tappara 520i

Kolmiloikka: Iikka Alingue Janakkalan Jana 15,50

Kuula: Arttu Korkeasalo Lielahden Kipinä 19,80; Eero Ahola Porin Yleisurheilu 19,18

Kiekko: Eero Ahola Porin Yleisurheilu 52,58

Moukari: Veikka Koskinen Kauhajoen Karhu 68,37

Keihäs: Teemu Narvi Kankaanpään Seudun Leisku 71,25

10-ottelu: Juuso Toivonen Ähtärin Urheilijat 6998

4 x 100m: Samuel Purola Oulun Pyrintö, Riku Illukka Vantaan Salamat, Konsta Alatupa Kokkolan Työväen Urheilijat, Santeri Örn Polvijärven Urheilijat, Tommi Mäkinen Helsingin Kisa-Veikot, Daniel Savolainen Jyväskylän Kenttäurheilijat

Naiset:          

100 m: Sara Francis Kiuruveden Urheilijat 11,75

200 m: Sara Francis Kiuruveden Urheilijat 24,44

400 m: Mette Baas Veitsiluodon Kisaveikot 55,79

3000 m: Astrid Snäll Forssan Salama 9.48,25

100 m aj: Saara Keskitalo Espoon Tapiot 13,88

400m aj: Viivi Lehikoinen HIFK-friidrott 56,49, Nea Mattila HIFK-friidrott 59,97

3000 m ej: Astrid Snäll Forssan Salama 10.19,72

Seiväs: Saga Andersson Esbo IF 440i

Kolmiloikka: Ada Koistinen Jyväskylän Kenttäurheilijat 12,92

Kuula: Helena Leveelahti Virtain Urheilijat 14,68

Kiekko: Helena Leveelahti Virtain Urheilijat 52,44

Moukari: Kiira Väänänen Varpaisjärven Vire 60,61

Keihäs: Roosa Ylönen Äänekosken Urheilijat 53,08, Elina Kinnunen Uudenkaupungin Kenttäkarhut 54,30

7-ottelu: Sanni Pajasmaa HIFK-friidrott 5332

Kilpakävely: Anniina Kivimäki Lapuan Virkiä 50.47

4 x 400 m: Viivi Lehikoinen HIFK-friidrott, Nea Mattila HIFK-friidrott, Mette Baas Veitsiluodon Kisaveikot, Wilma Lassfolk   IF Kraft, Viola Westling Turun Urheiluliitto. Varajuoksija: Veera Perälä Seinäjoen Seudun urheilijat

Lisätietoja:

Hannu Hämäläinen

MM-joukkueenjohtaja

041 3100721

hannu.hamalainen@sul.fi

 Kisasivut www.tampere2018.com