Suomalaiskävelijät maltilla Euroopan cupiin Murcian helteessä

Suomalaiskävelijät maltilla Euroopan cupiin Murcian helteessä

Jalasjärven Jalaksen Jarkko Kinnunen, Raahen Vesan Matias Korpela, Turun Weikkojen Aleksi Ojala ja Lappeenrannan Urheilu-Miesten Aku Partanen ottavat mittaa kevään kunnostaan Murciassa Espanjassa sunnuntaina. Nelikko kävelee Euroopan cupin 20 kilometrin kilpailun.

Matkaa taitetaan kilometrin mittaisella radalla ja sääennusteiden mukaan 28-30 plusasteen helteessä. Se tarkoittaa, että ennätysvauhtiin Pekingin MM-kilpailujen 50 kilometrille kuntoaan tähtäävät Kinnunen, Partanen ja Ojala eivät havittele.

– Todennäköisesti lähden rauhallisesti liikkeelle. Odotan, että elimistön jäähdytys käynnistyy kunnolla, sanoo Kinnunen, jonka 20 kilometrin ennätys on toissa vuonna tehty 1.22.53.

Vaikka Kinnunen, 31, ei lämmön takia odota kovavauhtista kilpailua, hän aikoo kuitenkin ottaa kropastaan kaiken irti.

– Kävelin hiljattain Tuusulassa 20 kilometriä harjoituksenomaisesti (1.26.43). Nyt on tarkoitus mennä verenmaku suussa, Kinnunen sanoo.

Kuluvalla harjoituskaudella Kinnunen on rakentanut kuntoaan kolmella ulkomaanleirillä. Niistä viimeisin oli saksalaisen entisen huippukävelijä Ronald Weigelin ryhmän kanssa Flagstaffissa, Arizonan osavaltiossa. Se toi kokeneen kävelijän mukaan uudenlaista näkymää harjoitteluun ja nimenomaan tehoharjoitteluun.

– Kovien harjoitusten rytmityksen suhteen heillä oli sellaista omaa blokkityyppistä ajattelua. Oli useita kovia harjoituksia perättäin, Kinnunen sanoo.

Yhdysvaltain leirin lopulla Kinnuseen iski sitkeä flunssa, joka vaivasi tovin vielä Suomessa. Nyttemmin harjoitukset ovat sujuneet suunnitelmien mukaan.

 

Polvivaiva tovin Partasen kiusana

Partaselle, 23, Euroopan cupin kilpailussa on aavistus kovan harjoituksen makua. Hän käveli maaliskuussa Dudincessa 50 kilometrin ennätyksensä 3.49.02, mutta jätti sitten polvivaivan takia kesken kevään vuoristoleirinsä Granadassa, Espanjassa.

– Polvi vääntyi yliojennuksen seurauksena heti ensimmäisenä päivänä. Leiri oli pakko jättää kesken. Onneksi magneettikuvissa jalasta ei löytynyt mitään vakavampaa, Partanen sanoo.

– Tein puolitoista viikkoa korvaavaa harjoittelua ja pääsin sitten jatkamaan normaalisti.

Parhaimmillaan Partanen on pistellyt 20 kilometriä 1.25.55. Sunnuntaina myöhään iltapäivällä käytävän kilpailun hän aloittaa tunnustellen.

– Pitää aloittaa varovaisesti ja katsoa pystyykö toisella kympillä kiihdyttämään.

 

Ojala: Rennolla mielellä mennään

Ojala, 22, käveli Partasen tapaan Dudincessa maaliskuussa 50 kilometrin ennätyksensä (3.57.14). Sittemmin harjoittelu kohti MM-kesää on edennyt ilman takkuja.

– Rennolla mielellä lähden kävelemään. Vauhtien pitäminen on ollut vähän nihkeää, kun on tehnyt pitkiä harjoituksia, Ojala sanoo.

Miesten 20 kilometrin suosikeiksi suomalaiset nostavat ranskalaisen konkarin Yohann Dinizin sekä hallitsevan Euroopan mestarin Miguel Angel Lópezin. Diniz pitää hallussaan 50 kilometrin ME:tä ja ehti maaliskuussa viikon pitää hallussaan myös 20 kilometrin ME:tä, ennen kuin japanilainen Yusuke Suzuki sen rikkoi. Espanjalainen López kilpailee Murciassa kotikaupunginsa kaduilla.

Esbo IF:n Eemeli Kiiski kävelee Murciassa 50 kilometriä ja Espoon Tapioiden Henrika Parviainen hakee naisjunioreiden 10 kilometrillä onnistuessaan sijoitusta kymmenen parhaan joukkoon.