Sunnuntain 13.2. tuloskatsaus – Eino Vuori rutisti 6,74 Pirkkahallissa

Hämeenlinnan Tarmon Eino Vuori ilmoittautui SM-kilpailuiden 60 metrin mitaliehdokkaaksi Pirkkahallin kansallisissa kilpailuissa.

Jo ensimmäisessä startissa syntyi aika 6,79, joka niisti kesällä 20 vuotta täyttävän Vuoren ennätyksestä pari sadasosaa. Pari tuntia myöhemmin Vuori vakuutti toisen kerran. Ehyt juoksu ja aika 6,74, joka on Suomen kaikkien aikojen tilaston neljänneksi paras tulos 20-vuotiaiden ikäluokassa.

– Tarvitsen pari kisaa, ennen kuin juoksussa on jytyä. Nyt tuntui todella hyvältä. Tasapainoinen juoksu, Vuori myhäili välittömästi juoksun jälkeen.

– Finaalipaikka on sopiva tavoite SM-kilpailuissa. Toki ei mitalikaan ole aivan mahdottomuus, lukion suorittanut Vuori pohdiskeli.

Vuori on kuluvan harjoituskauden ollut melko terve. Takareisi on aristellut, mutta sekin on pikkuhiljaa antanut periksi.

Vuoren valmennuksesta vastaa yleislääketieteeseen erikoistunut lääkäri Ilkka Seppänen, joka viihtyi nuoruusvuosina Lempäälän urheilukentillä.

– Pojalla on kunto nousussa, ehkä parhaimmillaan oman ikäluokkansa SM-kilpailuissa. Toki ennätysparannusta odotan Kuopiossakin, Seppänen tuumi eilen Pirkkahallin katsomossa.

– Harjoituksissa on sijansa puhtaalla nopeusharjoittelulla, suositaan pikavoimaa. Sen sijaan vetoja sadalla prosentilla vältetään. Tosiasia on kuitenkin se, että asenne ratkaisee. Sitä Einolla on riittävän paljon.

Seppänen ei ole akatemiavalmentaja, vaan ainoa valmennuskurssi on SVUL:n B-perusosa vuodelta 1979.

– Yritysten ja erehdyksien jälkeen on jotain opittukin. Olen toki enemmän perehtynyt 400 metrin juoksijoiden valmennukseen, Seppänen kertoi.

Seppäsen valmennuksessa ovat olleet mm. 400 metrin Suomen mestarit Ari Pinomäki ja Jaakko Mikkola sekä 200 metrin Suomen mestari Janne Hautaniemi. Yksi asia yhdistää tätä kolmikkoa: paras tulos tehdään kilpailussa! (Jarmo Hakanen.)

Viola Westling juoksi Liikuntamyllyssä 2.06,51

Liedon Parman Tuomas Lehtonen voitti Pirkkahallissa miesten 300 metrin aitajuoksun kauden kotimaisella kärkiajalla 36,33 ja viimekesäinen 19-vuotiaiden maailmanmestari Heidi Salminen Jyväskylän Kenttäurheilijoista naisten saman matkan ajalla 41,73.

Salmisen voittamassa juoksussa aitoi Helsingin IFK:n Mila Heikkonen 41,98, mikä on 16-vuotiaiden kaikkien aikojen paras tulos.

Kuortaneella voitti naisten 60 metrin aitajuoksun Alavuden Urheilijoiden Vilma Mäki, jonka aika 8,43 oli parempi kuin Suomen maaotteluedustajilla samana päivänä Uppsalassa.

Helsingin Liikuntamyllyssä juoksi Turun Urheiluliiton Viola Westling 800 metriä 2.06,51. Tulos on Suomen kaikkien aikojen 10:nneksi paras hallitulos ja 22-vuotiaiden ikäluokassa kaikkien aikojen kolmanneksi paras.

 

TULOSKATSAUS 13.2.2022

HELSINKI, Myllypuro 13.2.2022 Avoimet Helsingin seudun hallimestaruuskilpailut

Miehet,

60 m: 1) Tuukka Huuskola VU 6,99, 2) Arttu Paananen HIFK 7,01, 3) Viktor Kantele BorgåAk 7,05 (ae. 7,04), 4) Kalle Hirvi 17 VU 7,06 (ae. 7,04), 5) Sampo Kiviharju 38 HämTa 7,13 (ae. sama aika), 6) Arttu Tauriainen 19 PernU 7,17 (ae. 7,13), Ville Myllymäki 32 KankaanpSL ei osallistunut finaaliin (ae. 6,99). – Alkuerät: 8) Matias Salminen 16 LA 7,15, 9) Alvar Itämeri 16 TuUL 7,18 … 23) Petri Tauriainen 50 PernU 7,56.

800 m: 1) Eelis Uitto VU 1.56,98, 2) Antton Launto 32 SauvU 1.57,27, 3) Junnu Korvenpää KU-58 1.59,98 … 5) Joona Heiskanen 17 KU-58 2.01,34, Miska Koponen 18 VU keskeytti.

60 m aj: 1) Arttu Saari KUYU 8,44, 2) Jere Liskojärvi HeTa 8,55, 3) Abdulhakim Rauf HKV 8,86.

60 m aj (99,1 cm): 1) Lassi Pihlavisto 18 HKV 8,39, 2) Jonatan Sperryn 19 EspTa 8,50.

60 m aj (91,4 cm): 1) Elliot Schmidt 17 BorgåAk 8,50, 2) Thomas Isaksson 17 BorgåAk 8,66.

60 m aj (83,8 cm): 1) Markus Vainio 14 LA 8,57.

3-loikka: 1) Antti Inkinen 35 LUM 14,63, 2) Sami Bärlund 18 TapanilErä 13,62.

Kuula (5 kg): 1) Aatu Kangasniemi 16 NurmijYU 18,09 (16-v. ka-3).

Naiset,

60 m: 1) Anna Pursiainen 19 EspTa 7,57, 2) Sanni Mahonen JKU 7,66, 3) Sara Francis JKU 7,74, 4) Katja Luukkola 19 LeppävaarSi 7,85 (ae. 7,82), 5) Julia Ihantola 19 EspTa 7,90, 6) Olivia Marttila 19 VantSa 7,97 (ae. 7,94), Siiri Siirtola 17 HKV ei osallistunut finaaliin (ae. 7,87). – Alkuerät: 8) Minea Fogelholm 18 EspTa 7,96, 9) Elin Holmberg SibVa 7,97, 10) Aicha Kalala 17 KeravU 7,98, 11) Jenni Väänänen 15 LA 8,00.

300 m: 1) Silja Filenius 15 HIFK 41,69.

800 m: 1) Viola Westling TuUL 2.06,51 (ka-10 & 22-v. ka-3), 2) Heini Ikonen JKU 2.10,31, 3) Kiia Keinonen TP 2.14,04 … Jessica Rautelin EsboIF keskeytti.

60 m aj: 1) Siirtola 8,68, 2) Reetta Hämäläinen 30 LA 8,91 (ae. 8,85), 3) Fogelholm 8,95 (ae. 8,92).

60 m aj (76,2 cm): 1) Kiia Äikää 16 HIFK 8,94.

3-loikka: … Tilda Lipasti HIFK ilman tulosta.

Kuula: 1) Rautelin 12,42, 2) Katri-Maria Erkkilä BorgåAk 12,01.

Kuula (3 kg): 1) Iiris Veijola 17 HämTa 15,02, 2) Vilma Kerälä 17 HämTa 13,87, 3) Julia Nystrand 17 EsboIF 13,43.

HYVINKÄÄ 13.2.2022 Vauhdittomien hyppyjen Uudenmaan hallimestaruuskilpailut

Miehet,

Vauhditon korkeus: 1) Paavo Reilson 55 LUU 141.

Vauhditon pituus: 1) Reilson 285.

Vauhditon 3-loikka: 1) Reilson & Jesse Kettunen 15 LUU 8,16.

3-ottelu: 1) Reilson 2888.

Naiset,

Vauhditon korkeus: 1) Lumi Simonen 14 KUYU 126.

Vauhditon pituus: 1) Titta Sillman 45 HKV 249.

Vauhditon 3-loikka: 1) Sissi Kaksonen 15 HyvinkSU 7,32.

3-ottelu: 1) Kaksonen 1744.

KUORTANE 13.2.2022 Avoimet Pohjanmaan hallimestaruuskilpailut

Miehet,

60 m: 1) Alexander Björkgren JakobstDr 6,91 (esikilp. 6,90), 2) Adrian Björkgren 19 JakobstDr 7,07.

200 m: 1) Valtteri Louko 19 LapuanVi 22,14, 2) Ive Ntumba 18 VasaIS 23,48.

60 m aj: 1) Ville Toivonen ÄhtärU 8,51.

60 m aj (99,1 cm): 1) Adrian Björkgren 7,95, 2) Louko 8,17.

Seiväs: 1) Iiro Suutarinen ÄhtärU 460.

Pituus: 1) Juuso Toivonen ÄhtärU 694, 2) V.Toivonen 693, 3) Benjamin Olli 18 VasaIS 671, 4) Aaro Syväniemi 19 IlmajKi 653.

Kuula: 1) Jussi Tukeva 35 JalasjJa 14,82, 2) V.Toivonen 12,87, 3) J.Toivonen 11,96, 4) Petteri Peitso 35 SeinäjsU 11,60 (luokan 11 Suomen mestari).

Kuula (6 kg): 1) Linus Nurminen 19 TeuvRi 15,96. – Kuula (5 kg): 1) Paavo Puro 17 SuolUrho 16,92.

Naiset,

60 m: 1) Vilma Mäki AlavuU 7,66 (ae. 7,62), 2) Inka-Maria Ylitalo 18 LapuanVi 7,84, 3) Neea Puskala ÄhtärU 7,89, 4) Saana Takala 19 SeinäjSU 8,02 (ae. 7,97).

200 m: 1) Nathalie Westman GamlakarlIF 25,81, 2) Ylitalo 26,26.

300 m: 1) Nea Hassila 17 JakobstDr 41,55.

60 m aj: 1) Mäki 8,43, 2) Kati Perälä LapuanVi 9,15. – 60 m aj (76,2 cm): 1) Minja Kurtti 17 OP 8,74.

Seiväs: 1) Tuuli Järvinen 17 KeurKi 390, 2) Miisa Koskiaho 19 KarijTa 380.

Pituus: 1) Kurtti 553, 2) Takala 552.

Kuula: 1) Kaisu Eskelinen MaaningMa 13,08, Eveliina Rouvali KuopRe ilman tulosta.

Kuula (3 kg): 1) Järvinen 14,43, 2) Ella Mäntylä 16 VähänkVi 13,84.

TAMPERE 13.2.2022 Pirkkahallin kans. kilpailut

(Pitkä 300 m rata.)

Miehet,

60 m: 1) Eino Vuori HämTa 6,74 (20-v. ka-4), 2) Niklas Viikisalo 18 PoYU 7,01, 3) Jesse Väyrynen JKU 7,03 (ae. 6,98), 4) Arttu Peltola JKU 7,14 (ae. 7,11), 5) Jonathan Hyvärinen 36 HKV 7,20, 6) Jere Haapalainen 18 TP 7,24. – Viljami Hietaharju JoKa (ae. 7,02) & Aku Kulju 18 JKU (ae. 7,13) & Lassi Nalkki 17 JKU (ae. 7,21) eivät osallistuneet finaaliin.

200 m: 1) Max Tallqvist BorgåAk 22,53, 2) Sampo Väyrynen 18 EspTa 22,55 (B-erän voittaja), 3) Lassi Kaukonen HKV 22,57, 4) Miro Mäkinen 17 YlöjU 22,61, 5) Samuli Takkunen 18 AlavVi 22,63, 6) Jaakko Linnus 19 TP 22,70, 7) Konsta Gröndahl PaimU 22,72, 8) Hyvärinen 22,74, 9) Vesa Kittilä PyhäjoWi 23,08 (C-erän voittaja), 10) Konsta Kankainen 18 TP 23,10.

400 m: 1) Asseri Välimäki NoormNo 48,15, 2) Elias Jrad HKV 48,49, 3) Benjamin Stendahl BorgåAk 49,12, 4) Matias Linkoaho HKV 49,37, 5) Tallqvist 49,40 (B-erän voittaja), 6) Evgeny Alexandrov HIFK 50,02, 7) Evangelos Spartiotis EspTa 50,47 (C-erän voittaja), 8) Simo Laine 19 HIFK 50,73, 9) Kalle Raitala TP 50,76, 10) Samuli Losoi TP 50,90, 11) Matias Tulokas 19 SibVa 51,37, 12) Miki Laakso 19 HKV 51,42, 13) Jouko Juntunen 41 TP 51,50 (40-v. pitkien halliratojen SE, ent. 51,73 Juntunen 26.1. Tampere), 14) Waltteri Koenkytö 17 EspTa 52,37.

800 m: 1) Konsta Uuttera 17 TP 1.55,21 (17-v. ka-3), 2) Lauri Hassi 32 OrivPo 1.55,47, 3) Julius Uutela HKV 1.55,89, 4) Väinö Venetjoki GamlakarlIF 1.57,26, 5) Haapalainen 1.58,71, 6) Kristian Hautakoski 17 AlavVi 2.01,74 … 8) Anssi Mustonen 17 KoivistKip 2.03,19 (B-erän voittaja), 9) Hannu Sjöblom 16 LoimLe 2.03,35.

1500 m: 1) Santtu Heikkinen LempKi 3.52,26, 2) Joni Virkkala GamlakarlIF 3.54,63, 3) Aleksi Kivelä LempKi 3.58,56, 4) Luukas Kontro 17 JKU 4.00,63 (17-v. ka-6), 5) Matias Mononen LA 4.02,39 … 7) Kasper Biskop 17 GamlakarlIF 4.17,41, Samu Mikkonen TP keskeytti.

3000 m: 1) Arash Ahmad Gul 19 LA (AFG) 9.07,86.

60 m aj: 1) Joonas Lapinkero 18 JKU 8,38, 2) Juuso Hassi OrivPo 8,40, 3) Kankainen 8,42 (esikilp. 8,40), 4) Ville Kattelus 30 YlihJu 8,92, 5) Lassi Raunio 39 TP (esikilp. 9,04).

60 m aj (99,1 cm): 1) Oliver Oksanen 19 NoormNo 8,39, 2) Konsta Rutonen 18 LUM 8,66.

300 m aj: 1) Tuomas Lehtonen LiePa 36,33 (kkk), 2) Anton Tallbacka HIFK 36,99, 3) Jaakko Linnus 19 TP 38,49, 4) Pekka Sinkkonen HIFK 38,53, 5) Aleksi Heimonen TU-38 40,38, 6) Oliver Enqvist SibVa 41,02 (B-erän voittaja), 7) Santeri Tanner LUU 41,45 (kuurojen Suomen mestari).

Korkeus: 1-2) Teemu Laurikainen 18 OrivPo & Joonatan Veijola HämTa 194, 3) Santeri Haapamäki 17 TP 190.

Seiväs: 1) Aatu Sihvonen 17 KarhKa 425.

Pituus: 1) Julius Toivola JKU 708, 2) Janne Etelämäki 30 KuortKu 696, 3) Aapo Karvinen VammSV 683, 4) Veikko Nugraha EspTa 677, 5) Nalkki 666, 6) Simeon Vorselman 18 HKV 662, 7 Otto Ylöstalo 31 SibVa 661, 8) Lapinkero 641.

Kuula: 1) Arttu Korkeasalo LielKi 17,37, 2) Samuli Kyrönviita IkaalU 16,52, 3) Mika Parkkali 56 PoYU 12,54.

60 m aj (91,4 cm): 1) Luka Veselinovic 17 EspTa 8,52, 2) Olavi Halonen 16 HyvinkSU 8,71, 3) Niklas Piirainen 16 LempKi 8,97.

Naiset,

60 m: : 1) Pirkitta Marjanen PoYU 7,55, 2) Petra Häggqvist HKV 7,58 (ae. 7,56), 3) Annika Mäenpää 30 NoormNo 7,69 (ae. 7,68), 4) Emma Tainio 19 PaimU 7,71 (ae. 7,68), 5) Karoliina Kujanpää ValkeakHa 7,73 (ae. 7,66), 6) Vilma Väliharju 18 TP 7,80 (ae. 7,78), 7) Elmiina Siikala 16 HIFK 7,83 (ae. 7,78), 8) Heidi Salminen 19 JKU 7,84 (ae. 7,82). – B-finaali: 9) Maria Räsänen 30 LapinlVe 7,79, 10) Gia Reinholm JKU 7,95, 11) Enni Henttonen TuUL 8,06 (ae. 7,98), 12) Hilma Kinnunen 17 JKU 8,08 (ae. 8,00).

200 m: 1) Mäenpää 24,94, 2) Tainio 25,12, 3) Häggqvist 25,20, 4) Kira Kruuti HKV 25,37, 5) Vilma Väliharju 25,40, 6) Siikala 25,68 (C-erän voittaja), 7) Elin Mickos SibVa 26,04 (B-erän voittaja), 8) Martta Rautala VU 26,17.

300 m: 1) Aada-Olivia Oksanen 16 NoormNo 40,08.

400 m: 1) Veera Mattila 19 VammSV 56,39, 2) Kruuti 57,72, 3) Emmi Savenius 16 VehmaistU 57,92 (16-v. ka-8), 4) Linne Kallio 17 EurajVe 58,58, 5) Eliisa Räsänen EsboIF 58,68, 6) Meeri Salomaa EsboIF 58,88, 7) Jenna-Emilia Piirainen 19 PohjanKo 59,66 (B-erän voittaja).

800 m: 1) Lotta Mäkinen JKU 2.15,16, 2) Ilona Pulkkinen TuWe 2.17,23, 3) Lotta Sundqvist 30 TuUL 2.19,35.

1500 m: 1) Iiris Koski 19 LA 4.42,43, 2) Alisa Virtanen JKU 4.43,23, 3) Anne Rajaniemi 39 LA 4.43,55, 4) Ea Vuori 17 LA 4.44,17, 5) Sundqvist 4.44,43, 6) Veronika Virtapohja LA 4.45,01, 7) Katri Niemistö JKU 4.45,12, 8) Iida Haataja OP 4.46,62, 9 Johanna Sällinen 34 TuUL 4.47,80.

3000 m: 1) Nelli Viskari 18 LUM 10.10,28, 2) Janette Vänttinen HKV 10.15,71, 3) Emma Ranta 19 LempKi 10.24,33, 4) Cecilia Österblad VasaIS 10.35,88.

60 m aj: 1) Lotta Vento TuUL 8,59, 2) Liina Tervo 18 HIFK 8,64, 3) Janette Rinne HKV 8,80, 4) Nora-Julia Isoluoma JKU 8,80 (ae. 8,78), 5) (kilp. ulkop.) Frida Hämäläinen TP 8,88 (hylättiin alkuerissä), 6) Olivia Ben Khalifa TP 8,90 (ae. 8,89), 7) Heidi Parikka HKV 8,94 (ae. 8,91), 8) Edit Nurminen TuUL 9,07 (ae. 8,91). – B-finaali: 9) Johanna Nieminen 19 JKU 9,00, 10) (kilp. ulkop.) Stiina Kokkonen TU-38 9,03 (hylättiin alkuerissä), 11) Iida Kujanpää 17 TP 9,08, 12) Erin Karjalahti NurmijYU 9,13 (ae. 9,12) … Venla Väliharju TP ei osallistunut B-finaaliin (ae. 9,08).

60 m aj (76,2 cm): 1) Charlotte Kajander 16 HIFK 8,79 … Mila Heikkonen 16 HIFK hylättiin.

300 m aj: 1) Heidi Salminen 19 JKU 41,73 (19-v. ka-4), 2) Kristiina Halonen LUM 41,92, 3) Mila Heikkonen 16 HIFK 41,98 (19-v. ka-6 & 17-v. ka-2 & 16-v. SE, ent. 42,22 Frida Hämäläinen 2016), 4) Frida Hämäläinen TP 42,69, 5) Rosa Salonen KU-58 44,28 (B-erän voittaja), 6) Iida Verainen 19 NouSu 44,84, 7) I.Kujanpää 46,14 … 9-10) Anni Korhonen 39 LA 47,99.

Korkeus: 1) Viivi (o.s. Voutilainen) Kanerva TuUL 177, 2) Miia Lindholm 34 HIFK 174, 3) Aino Aalto 16 VehmaistU 166, 4) Katri Katainen KeurKi 166, 5) Alina Kinnunen 40 JKU 158.

Pituus: 1) Nea Lento TP 598, 2) Roosa Määttälä KokkVe 591, 3) Henriikka Aaltonen VaasVa 569.

3-loikka: 1) Janita Leppäranta KristU 12,37, 2) Suvi Eerikäinen JKU 12,10, 3) Elinda Koivula 16 HIFK 11,88, 4) Essi Eriksson HKV 11,87, 5) Nieminen 11,83.

Kuula: 1) Gita Reinholm 19 KarhKa 13,36, 2) Eucabeth Kivikangas JKU 12,43, 3) Nelli Talvitie HyvinkSU 12,43, 4) Sanni Kuparinen JanJa 12,24.

TURKU 13.2.2022 Varsinais-Suomen Juoksukoulujen hallitonnit

(Lyhyt 170 m rata.)

Pojat,

1000 m: 1) Tatu Virtanen 14 LiePa 2.50,69, 2) Jens-Aarne Kero 15 IFRaseb 2.50,71, 3) Sisu Saarinen 13 TuUL 2.52,64.