SUL:n valmentajakoulutuksen ensimmäinen taso on uudistunut – kouluttajakoulutukset maaliskuussa

Suomen Urheiluliiton Lasten Valmentajatutkinto on suunnattu 9–13-vuotiaiden valmentajille ja tutkinnon tavoitteena on antaa valmentajille työkaluja, jotta lasten harjoituksissa käytetystä ajasta olisi vähintään puolet aktiivista liikettä. Valmentajat saavat koulutuksessa työkaluja käytännön harjoituksiin, jottei harjoittelussa synny liikaa paikallaoloa ja odottelua. 

– Uudelle verkkokoulutusalustalle on rakennettu paljon päivitettyä sisältöä, luentoja ja lajivideoita, jotta tulevilla valmentajilla on mahdollista syventää omaa osaamistaan lähijaksojen ulkopuoleltakin. Haluamme auttaa lasten valmentajia syventämään omaa osaamistaan nimenomaan lasten valmentamisen erityispiirteisiin, sanoo Suomen Urheiluliiton (SUL) nuorisovalmennuspäällikkö Aapo Räntilä 

Lasten valmentajatutkinnon kesto on 40 tuntia, joka sisältää kolme kahdeksan tunnin lähiopetus päivää. Lisäksi päälle tulee verkkoluennot ja -opiskelu sekä harjoituksen ohjaaminen seurassa. 

– Lapset täytyy saada harjoituksissa liikkeelle, liikkumaan hiki päässä ja tekemään paljon toistoja. Liikunnan kokonaismäärä ja toistojen määrä ovat laatutekijä lasten urheilussa. Laadukkaat toistot ja suoritusmäärät mahdollistavat uusien taitojen oppimisen lisäksi fyysisen kunnon kehittymisen”, kertoo SUL:n valmennuksen ja koulutuksen johtaja Jarkko Finni 

Lasten valmentajia koulutetaan tutkinnolla kannustamaan lapsia liikkumaan ja harjoittelemaan myös omatoimisesti sekä laatimaan innostavia ohjeistuksia ja helposti toteutettavia monipuolisia malliharjoituksia omatoimiseen harjoitteluun. Tavoitteena on saavuttaa viikkotasolla vähintään 20 tuntia liikuntaa ja harjoittelua, josta esimerkiksi viisi tuntia voi olla valmentajan ohjeistamaa tai ohjelmoimaa omatoimista yleisurheiluun suuntaavaa harjoittelua ja kilpailemista.  

Suomen Urheiluliiton 1-tason koulutus keskittyy lapsuusvaiheen valmennukseen. Tiedossa on myös jatko- ja täydennyskoulutuksia lapsuusvaiheen valmentajille.

Lasten Valmentajatutkinnon kouluttajakoulutukset pidetään keväällä 

Lasten Valmentajatutkinnon kouluttajana toimiminen edellyttää kouluttajakoulutukseen osallistumista ja uuden oppimisympäristön käytön kurssin yhteydessä. Kouluttajakoulutuksessa käydään läpi Lasten Valmentajatutkinnon uusittua sisältöä, joka vastaa yleisurheilijan uutta urapolkua. 

Kouluttajakoulutuksessa käydään koulutusohje syvällisesti läpi tulevien kouluttajien kanssa. Koulutuksessa käydään läpi myös uusi verkkokoulutusalusta ja käytännön osuuksien opettaminen. 

— Valmentajakoulutuksen yksi tärkeimpiä kulmakiviä on osaava ja innostava kouluttaja. Lasten Valmentajatutkinnolle osallistuva valmentaja saattaa olla ihan uusi lajin parissa tai jo pidempään lapsia ohjannut nuori tai aikuinen. Lasten Valmentajatutkinnon kouluttajan osaamisen pitää olla rautainen, jotta kaikki eritaustaiset valmentajat saavat koulutuksesta uusia eväitä arjen valmennustoimintaansa”, kommentoi SUL:n Valmennusosaamisen kehittäjä Tanja Niemi. 

Lasten Valmentajatutkinnolle myös jatkokoulutus 

Lasten valmentamisen erityisosaamisen kehittämisestä kiinnostuneille SUL järjestää jatko- ja täydennyskoulutuksena Lasten lajitaitokoulutuksen. Ensimmäinen SUL Lasten Lajitaitokoulutus järjestetään keväällä 2023. Lajitaitojen syventämisen lisäksi jatkokoulutuksessa aiheina ovat muun muassa ravitsemus, vuorovaikutustaidot ja lasten kuormittamisen erityispiirteet.  

 Faktaa – Lasten Valmentajatutkinnon kouluttajakoulutus 

Koulutuksen pääsyvaatimus: 

– SUL Nuorisovalmentajatutkinto (NVT, 2. taso) tai muu liikunta-alan koulutus 

– Kokemusta kouluttajana toimisesta 

– Kaikkien yleisurheilulajien perusteiden hallinta 

Hae mukaan kouluttajakoulutukseen täältä. Hakijoille ilmoitetaan valinnasta henkilökohtaisesti. 

Lisätiedot: 

Helsingin koulutus 

Aapo Räntilä 

Aapo.rantila@sul.fi 

+358 45 634 1090  

Eerikkilän koulutus 

Tanja Niemi 

+358 40 525 9518 

tanja.niemi@sul.fi