SUL nimesi seitsemän yleisurheilijaa Eugenen MM-kilpailuihin

Seitsemän urheilijaa nimettiin ensimmäisessä valinnassa Suomen joukkueeseen, joka osallistuu yleisurheilun MM-kilpailuihin 15.-24. heinäkuuta Eugenessa, Yhdysvalloissa.

– Joukkueeseen valittiin nyt urheilijoita, joilla on tulosraja tehtynä vuodelta 2021, sanoo Suomen Urheiluliiton (SUL) huippu-urheilun valmennuspäällikkö Tuomo Salonen.

Nyt valittujen urheilijoiden lisäksi myös Oliver Helanderilla on MM-kilpailujen tulosraja rikottuna, mutta miesten keihäänheiton suomalaisedustajat valitaan myöhemmin.

– Keihäänheitossa valintakelpoisia urheilijoita voi tulla enemmän kuin maakohtainen maksimimäärä, joten valintoja tehdään vasta kesän 2022 näyttöjen perusteella, Salonen sanoo.

Nykyisessä karsintajärjestelmässä tulosrajat ovat kovempia kuin aiemmissa MM-kilpailuissa. Siksi merkittävä osa Suomen joukkueesta valitaan urheilijoista, jotka saavuttavat osanotto-oikeuden MM-kilpailuihin Kansainvälisen yleisurheiluliiton rankingin kautta.

– Joukkue täydentyy seuraavan kerran toukokuun lopussa tulosrajoja rikkoneiden urheilijoiden osalta. Ja sen jälkeen vielä kesä-heinäkuun taitteessa loppujen valintakelpoisten urheilijoiden osalta, Salonen sanoo.

 

Yleisurheiluvalintoja/MM

Suomen Urheiluliitto (SUL) on valinnut ensimmäiset urheilijat Eugenessa, Yhdysvalloissa 15.-24. heinäkuuta käytäviin yleisurheilun MM-kilpailuihin:

Miehet,

Aleksi Ojala, Urjalan Urheilijat (35 km kävely), Topi Raitanen, Helsingin Kisa-Veikot (3000 m ej).

Naiset,

Sara Kuivisto, Borgå Akilles (800 m, 1500 m), Wilma Murto, Salon Vilpas (seiväshyppy), Senni Salminen, Imatran Urheilijat (kolmiloikka), Silja Kosonen, Turun Urheiluliitto (moukarinheitto), Krista Tervo, Karhulan Katajaiset (moukarinheitto).