SUL mukana SUEKin laajassa tutkimuksessa

Suomen Urheiluliitto (SUL) on mukana Suomen urheilun eettisen keskuksen SUEK ry:n toteuttamassa laajassa tutkimushankkeessa, jossa selvitetään urheilijoiden kokemuksia suomalaisessa kilpaurheilussa. Tutkimuksen aineisto kerätään huhtikuussa lähetettävällä kyselyllä ja tutkimuksen tulokset julkaistaan syksyllä. SUL:n lisäksi tutkimuksessa on mukana noin 50 muuta urheilujärjestöä.

Ajatus urheilijoiden kokemusten kartoittamisesta sai alkunsa kaksi vuotta sitten julkaistun Häirintä suomalaisessa kilpaurheilussa -tutkimuksen innoittamana. Urheilijoiden kokemuksia selvittävän tutkimuksen tavoitteena on lisätä urheiluyhteisön ymmärrystä urheilun antamista myönteisistä ja kielteisistä kokemuksista ja niihin liittyvistä tekijöistä.

– On erittäin tärkeää, että kaikki kyselyn vastaanottaneet jakavat nyt kokemuksiaan ja havaintojaan. Koen tärkeänä, että yleisurheilu on mukana tässä tutkimuksessa. Uskon, että sen tulosten avulla saamme vahvemman käsityksen siitä, mitä hyvää urheilulla on suomalaisille annettavana, ja toisaalta pystymme myös kehittämään ongelmakohtia yhdessä muiden urheilujärjestöjen kanssa, sanoo SUL:n toimitusjohtaja Harri Aalto.

Tutkimuskysely lähti maanantaina (11.4) noin tuhannelle SUL:n kilpaurheilijan määritelmän mukaiselle 16-vuotta täyttäneelle tai sitä vanhemmalle urheilijalle. Kaikkiaan tutkimuksessa on mukana noin 50 eri järjestöä, joten kokemuksia saadaan tuhansilta suomalaisilta kilpaurheilijoilta. Yleisurheilun kilpaurheilijaksi on katsottu, eli 5 pisteen urheilija jotka on katsottu vuoden 2021 tuloksista.

Tulevaisuudessa kolmen vuoden välein toistettavalla tutkimuksella saadaan tietoa suomalaisen urheilun lähtötilasta. SUEK toteuttaa tutkimuksen yhteistyössä noin 50 eri urheilujärjestön kanssa. SUEK vastaa kyselyn toteutuksesta, analysoinnista ja raportoinnista. Tutkimuksen tulokset julkaistaan syksyllä.

Raportointi- ja keskustelukanavat

Jokaisella on oikeus ilmoittaa, jos epäilee urheilurikkomuksia. SUEKin ILMO-palvelussa voit tehdä ilmoituksen urheilijan tai muun toimijan epäeettisestä toiminnasta esimerkiksi häirinnästä, nimettömästi tai nimelläsi. Ilmoituksesi sisältö käsitellään luottamuksellisesti. Kaikki saatu tieto analysoidaan mahdollisia jatkotoimenpiteitä varten. Puuttumalla rikkomuksiin autat suojelemaan urheilua sekä turvaamaan tasavertaiset ja turvalliset lähtökohdat kaikille urheilijoille.

Et ole yksin -palvelu tarjoaa matalankynnyksen keskustelutukea ja ohjausta kiusaamista, häirintää, väkivaltaa tai muuta epäasiallista käytöstä urheilussa kohdanneille sekä heidän läheisilleen. Palvelu on maksuton ja yhteyttä voi ottaa nimettömästi. Lisätietoa palvelusta ja ajankohtaiset päivystysajat löydät osoitteesta: www.etoleyksin.fi.

Lisätietoja SUL:n yhteyshenkilö: 

Harri Aalto

Toimitusjohtaja

Suomen Urheiluliitto

040 823 4200

harri.aalto@sul.fi

#parempaaurheilua