SUL: Kristian Pullista Vuoden yleisurheilija – Pulli: EM-kilpailut hallikauden ykköstavoite

Pituushypyn Suomen ennätyksen ponkaissut Kristian Pulli on valittu Vuoden yleisurheilijaksi ja Vuoden hyppääjäksi Suomessa. Valinnan teki Suomen Urheiluliiton hallitus. Pulli liiteli kesäkuussa Espoossa Suomen ennätyksen 827 ja voitti Turun Kalevan kisoissa Suomen mestaruuden.

– Valinta on tosi hieno juttu ja kulunut kausikin oli todella hyvä. Harmi vaan, ettei ollut arvokilpailuja, Pulli kertoo harjoitusleiriltä Etelä-Afrikasta, Stellenboschista.

– Kauden tavoitteena oli Suomen ennätys ja paikka Timanttiliigassa. Ne toteutuivat ja olin muutenkin tyytyväinen kauden kilpailuihin. Espoon SE:n lisäksi parhaiten jäi mieleen kauden päättänyt kilpailu Sveitsissä.

Syksyn viimeisessä kilpailussaan Bellinzonassa Pulli ponnisti viimeisellä yrityksellään 808 ja peittosi muiden muassa hallitsevan maailmanmestarin Jamaikan Tajay Gaylen. Nyt Pulli rakentaa kuntoaan Etelä-Afrikassa yhdessä Kristian Bäckin kanssa.

– Olen harjoittelussa edellä viime syksyn tilanteeseen nähden. Niin on tarkoituskin, koska haluan kilpailla Euroopan hallimestaruuskilpailuissa ja maailman hallimestaruuskilpailuissa, Pulli sanoo.

EM-kilpailut ovat maaliskuun alussa Puolassa, Torunissa ja MM-kilpailut maaliskuun lopulla Kiinassa, Nanjingissa.

Käsidesiä on joka paikassa, maskeja käytetään

Pullin kilpailuvire ei ole tavannut olla hallikaudella terävimmillään, kun harjoittelu tähdännyt kesään. Nyt, kun EM-kilpailut ovat hallikauden ykköstavoite, tähän haetaan muutosta kuuden viikon syysleirillä Etelä-Afrikassa.

– Minulle on uusi kokemus leireillä tähän aikaan vuodesta. Aiemmin leiritys on ollut kevään kilpailuun valmistavaa harjoituskautta ja olen treenannut silloin täysillä. Nyt ei tarvitse olla joka harjoituksessa sata lasissa, kun ollaan peruskuntokaudella ja treeni on määräpainotteista, Pulli sanoo.

Stellenboschin sää on suosinut Pullia ja Bäckiä, eikä harjoituspaikoilla ole ollut ruuhkaa.

– Ollaan ainoat ulkomaalaiset täällä. Kentällä on saatu olla käytännössä yksinään, mikä passaa meille hyvin. Punttisalissa on ollut muitakin, mutta vähän, Pulli sanoo.

Koronaviruksen torjunta otetaan Pullin mukaan Stellenboschissa vakavasti.

– Käsidesiä on hyvin tarjolla joka paikassa, kaupoissa, ravintoloissa ja urheilupaikoilla. Sitä myös käytetään, samoin kasvomaskeja. Punttisali pannaan päivälläkin kiinni tunniksi ja siivotaan kunnolla, Pulli kertoo.

Korte, Raitanen, Kangas, Huntington ja Ojala lajiryhmien parhaat, Kotajasta Vuoden ratakelaaja

Vuoden yleisurheilijan lisäksi SUL nimesi lajiryhmien parhaat. Annimari Korte nimettiin Vuoden pikajuoksijaksi, Topi Raitanen Vuoden kestävyysjuoksijaksi, moukarinheittäjä Aaron Kangas Vuoden heittäjäksi, seitsenottelija Maria Huntington Vuoden moniottelijaksi ja Aleksi Ojala Vuoden kävelijäksi.

Parayleisurheilijoista neljä Suomen mestaruutta luokassa 54 voittanut Amanda Kotaja vei Vuoden kelaajan tittelin. Kolme Suomen mestaruutta voittaneet Iida Lounela (luokka 13) ja Vilma Berg (luokka 38) veivät Vuoden pikajuoksijan ja Vuoden hyppääjän tittelit. Parhaimmillaan 19,19 sivaltanut keihäänheittäjä Marjaana Heikkinen valittiin Vuoden heittäjäksi.

Korte pinkoi kesällä 100 metrin aitajuoksussa 12,76, voitti Suomen mestaruuden ja oli Euroopan tilaston viides. Raitanen juoksi päämatkallaan 3000 metrin estejuoksussa ennätykseensä 8.16,57, oli Euroopan tilaston kolmas ja nousi kolmanneksi myös Suomen kaikkien aikojen tilastossa. Raitanen voitti lajinsa myös Kalevan kisoissa ja Ruotsi-ottelussa.

Kolmanneksi Suomen kaikkien aikojen tilastossa kipusi myös Kangas, joka kohensi moukarinheiton ennätyksensä 79,05:een. Hän voitti Kalevan kisat ja Ruotsi-ottelun. Euroopan kausitilastossa hän oli neljäs.

Maria Huntington voitti Kalevan kisojen seitsenottelun pistein 6074 ja Aleksi Ojala voitti Kalevan kisojen 20000 metrin kävelyn sekä paranteli ennätyksiään lyhyemmillä ratamatkoilla.

Valintoja/Yleisurheilukauden 2020 parhaat:

Suomen Urheiluliiton (SUL) nimeämät yleisurheilukauden 2020 parhaat

Vuoden yleisurheilija: Kristian Pulli, Viipurin Urheilijat (valmentaja Seppo Pulli)

Vuoden pikajuoksija: Annimari Korte, Helsingin IFK (Rafael Blanquer ja Mikael Ylöstalo)

Vuoden kestävyysjuoksija: Topi Raitanen, Helsingin Kisa-Veikot (Janne Ukonmaanaho)

Vuoden hyppääjä: Kristian Pulli, Viipurin Urheilijat (Seppo Pulli)

Vuoden heittäjä: Aaron Kangas, Kankaanpään seudun Leisku (Jarmo Kangas)

Vuoden moniottelija: Maria Huntington, Tampereen Pyrintö (Matti Liimatainen)

Vuoden kävelijä: Aleksi Ojala, Urjalan Urheilijat (Veli-Matti Ranta)

Vuoden kelaaja: Amanda Kotaja, Vampulan Urheilijat (Jussi-Pekka Kurtti)

Vuoden pikajuoksija: Iida Lounela, Helsingin Kisa-Veikot (Janne Keränen)

Vuoden hyppääjä: Vilma Berg, Helsingin Kisa-Veikot (Matti Laatikainen)

Vuoden heittäjä: Marjaana Heikkinen, Siilinjärven Ponnistus

Kalevan Malja: Jyväskylän Kenttäurheilijat

Vuoden yleisurheilujournalisti: Emma Hyyppä, Yle

Vuoden Motonet GP: Espoon GP