SUL:n hallitus: Tampereen Ruotsi-ottelun valmistelut jatkuvat

Suomen Urheiluliiton (SUL) hallitus päätti jatkaa yleisurheilun Ruotsi-ottelun järjestelyjä selvitystyöllä, jonka pohjalta tehdään ratkaisu voidaanko Ruotsi-ottelu järjestää Tampereella 5.-6. syyskuuta. Päätös tehdään  SUL:n hallituksen ylimääräisessä kokouksessa 7. elokuuta.

Hallituksen päätös jatkaa maaottelun valmisteluja syntyi vasta äänestyksen jälkeen. Liiton puheenjohtaja Sami Itani ehdotti maaottelun perumista, mutta hallituksen enemmistö halusi selvittää, onko kilpailu mahdollista järjestää turvallisesti urheilijoille, katselijoille ja toimitsijoille erityisjärjestelyin.

– Oli hyvin värikäs kokous, jossa oli tunnettakin pelissä. On hienoa, että Ruotsi-ottelu herättää vahvaa keskustelua. Olen totta kai pettynyt, että ehdotukseni maaottelun perumisesta hylättiin äänin 4-6, koska mielestäni tapahtumaa ei valitettavasti tulisi tänä vuonna järjestää, vaikka se poikkeusluvin ja erityisjärjestelyin olisikin mahdollista. Toisaalta ymmärrän hyvin kannat siitä, että maaottelu on urheilullisesti, taloudellisesti ja kulttuurisesti niin arvokas tapahtuma, ettei päätöstä haluttu ihan vielä lukita suuntaan tai toiseen, Itani toteaa.

Selvityksessä katsotaan myös miten Suomen ja Ruotsin välille palautettu sisärajavalvonta vaikuttaa ruotsalaisten urheilijoiden mahdollisuuksin kilpailla maaottelussa erityisjärjestelyin.

– Ruotsin liitto ei ymmärrettävästi taivu 14 vuorokauden karanteeniin urheilijoille. Itse en ole halukas siitä tinkimään, mutta jos viranomaiset ovat ja Urheiluliiton hallituksen enemmistö myös, niin silloin maaottelun toteutuminen näyttää jo mahdolliselta. Viranomaisten linjauksia tulemme totta kai poikkeuksetta kunnioittamaan, mutta selvitys- ja tarkennustyö jatkuu nyt vielä, jos vaikka tilanne muuttuisi.

Nuorten maaottelua ei ole, korvaa tapahtuma tarjolla

Itanin mukaan Ruotsin yleisurheiluliiton kanssa on aiemmin sovittu, että nuorten maaottelua ei tänä vuonna tulla järjestämään.
– Olemme joka tapauksessa käynnistäneet mahdollisen korvaavan tapahtuman suunnittelut. Jos Ruotsi-ottelu peruuntuu tältä vuodelta, Tampereella järjestetään syyskuun alussa hyvätasoinen korvaava tapahtuma, puhtaan kotimaisin voimin, Itani sanoo.

Lisätiedot:

Sami Itani

Suomen Urheiluliitto

Puheenjohtaja

040 634 1421

sami.itani@sul.fi