Suhr ja Morris taivuttivat USA:lle kaksoisvoiton

Suhr ja Morris taivuttivat USA:lle kaksoisvoiton

Amerikkalaiset Jenn Suhr ja Sandi Morris lämmittivät kotiyleisöä kaksoisvoitolla naisten huipputasokkaassa seiväshyppykilpailussa Portlandin MM-halleissa.

Aiemmin tällä kaudella sisäratojen ME:n 503 ylittänyt Suhr oli Oregonin Convention Centerissä varmassa kunnossa. Hän meni 460, 475, 485 ja mestaruuden tuoneen 490 ensimmäisellään. Tulos siirsi Suhrin nimiin myös MM-hallikisojen ennätyksen. Morris vei hopean taivutettuaan 485.

Suhr harkitsi kisan päätteeksi, että yrittäisikö hän sisäratojen ME-korkeudesta 504, mutta päätti olla yrittämättä.

– Pohje tuntui aika kireältä, ja kun pääsin aloittamaan kauden terveenä, halusi myös lopettaa sen terveenä, Suhr sanoi.

Büchlerin yliti 480

Morris voitti hiljattain Yhdysvaltain mestaruuden ennätyksellään 495. Portlandissa hän meni 450, 460 ja 470 ensimmäisellään, 475 toisellaan, ja sitten taas 480 ja 485 ensimmäisellään.

Sen korkeammalle hyppy ei kantanut. Morris pudotti kahdesti korkeudesta 490 ja yritti viimeisellään 495:tä, mutta ei onnistunut.

Suhr, 34, liitti hallimaailmanmestaruuden pitkän meriittilistansa jatkeeksi. Hän on voittanut mm. olympiakultaa (2012) ja olympiahopeaa (2008) ja MM-halleista hopeaa. Morris, 23, oli viime kesänä Pekingin MM-kisoissa neljäs. 

Huipputasokkaassa kilpailussa Kreikan Ekaterini Stefandini nappasi MM-pronssin ylitettyään 480. Sveitsin Nicol Büchler oli neljäs Sveitsin ennätyksellä 480 ja Uuden-Seelannin Eliza McCartney viides (470).

Tulokset