Söderberg toipuu virustaudista: Kalevan kisat jää väliin, EM-kisat yhä tavoite

Söderberg toipuu virustaudista: Kalevan kisat jää väliin

Sitkeän virustaudin kanssa kamppaillut moukarinheittäjä David Söderberg ei kilpaile viikonvaihteessa Kalevan kisoissa Jyväskylässä. Hän ei silti ole hylännyt toiveita kilpailemisesta elokuussa Berliinin EM-kisoissa.

– EM-kilpailut ovat tavoitteena, mutta terveyden ehdoilla mennään, Söderberg sanoo.

Suomen joukkue Berliinin EM-kisoihin julkistetaan maanantaina. Aikaa EM-tulosrajan rikkomiseen on kuitenkin 29. heinäkuuta asti.

– Joukkuetta voidaan täydentää Kalevan kisojen jälkeen niissä lajeissa, joissa on tilaa, mutta ei enää lajeissa, joissa on Kalevan kisojen jälkeen kolme edustajaa, sanoo Suomen Urheiluliiton (SUL) valmennusjohtaja Jorma Kemppainen.

Söderberg ei ole kilpaillut tällä kaudella. Hänellä oli alkukesästä allergiavaivoja ja reilu pari viikkoa sitten iski virustauti.

– Olin yhdeksän päivää putkeen kuumeessa. Se oli verenkuvan mukaan virustauti. Sitä ennen oli allergiaongelma, joka tosin saattoi olla jo sitä virustautia, Söderberg sanoo.

– Se oli yllättävän sitkeä tauti. Nyt olen pystynyt jo harjoittelemaan. Välillä on tullut ihan hyviä, välillä huonompia treenejä, Söderberg sanoo.

Kokenut heittäjä ei vielä ole valmis kilpailemaan, mutta ajatuksissa on kilpailla ennen kuin tuloksentekoaika EM-kisoihin umpeutuu.

– EM-kisoihin en halua lähteä, jos itselläni ei ole sellaista tuntumaa, että pystyn olemaan finaalissa ja heittämään hyvän tuloksen. Uskon ja toivon, että oma tilanne voi kääntyä nopeasti. Olen ollut samanlaisessa tilanteessa ennenkin, Söderberg sanoo.

Söderberg oli edellisissä EM-kisoissa Amsterdamissa toissa vuonna seitsemäs.