Söderberg 75,95: Lantion toiminnassa vielä hiottavaa

Söderberg 75

David Söderberg on tasaisen varmassa ıskussa. Lahden Eliittikisojen moukariringissä hän heitti voiton tuloksella 75,95, jolla Rion olympialaissa mentäisiin melko todennäköisesti karsinnasta jatkoon.

– Luulen, että siellä taso on sitä mitä se on viime vuosien arvokisoissa ollut, eli sellainen 75-76 metriä riittää karsinnassa, Söderberg tuumi.

Rion kisat alkavat olla jo tiukasti Södebergin ajatuksissa. Hän heittää kilpaa ennen Rioon matkustamista vain ensi viikolla Oulun Kalevan kisoissa. Tuon kilpailun jälkeen edessä on lyhyt loma ennen Rion kunnon viimeistelyä.

Lahdessa Söderberg ravisteli mielestään Amsterdamin EM-kisojen heitot, joissa hän ei löytänyt aivan haluamaansa rytmiä. Silti kisatuliaisina oli seitsemäs sija.

– Nyt tuli 2-3 hyvää rentoa heittoa. Yritin sitten kolmella viimeisellä pistää lisää vauhtia, mutta tekniikka petti. Kunto on hyvä, jos nyt olisi tullut hyvä heitto, se olisi ollut pitkällä, Söderberg sanoi.

Söderbergin mukaan viimeisissä heittoharjoituksissa ennen Rioa tavoitteena on saada lantion toiminta sellaiseksi, että se pitää, kun heittoon lisätään kunnolla vauhtia.

– Muuten jatkan normaalia hyvää treeniä, jota olen tehnyt viimeiset viisi vuotta. Harjoittelen joka toinen päivä ja pidän joskus 2-3 päivää lepoa, Söderberg setvii treenirytmitystä, jolla hän pyrkii välttämään kropan ylirasituksen.

Lahden Eliittikisojen live-tulospalvelu: tästä linkistä