SM-maastot sarjoittain: Raitanen, Piesanen ja Mäki väkevässä vireessä

SM-maastot sarjoittain: Raitanen

HKV:n Topi Raitanen ja Saarijärven Pullistuksen Jaakko Piesanen antoivat väkevät näytön hyvästä kevätvireestä maastojuoksun SM-kisoissa Janakalan Turengissa sunnuntaina.

Raitanen voitti koleassa säässä vaivatta miesten 4 kilometriä ja Piesanen 12 kilometriä.

Lahden Ahkeran Kristiina Mäki kukisti vesisateessa juostussa naisten 6 kilometrin kilpailussa mestaruutta puolustaneen Vasa IS:n Camilla Richardssonin 10 sekunnilla. Mäen voittoaika oli 20.21.

Raitaselle kolmas mestaruus

Koleassa säässä käydyt SM-maastot päättyivät Helsingin Kisa-Veikkojen Topi Raitasen kolmanteen mestaruuteen miesten lyhyellä matkalla. Raitanen juoksi 4 kilometriä ajassa 11.42. Lahden Ahkeran Ossi Kekki hävisi hänelle kuusi sekuntia.

Raitanen käytti 4 kilometrin rankkaan reittiin 11.42 minuuttia ja kukisti toiseksi sijoittuneen Lahden Ahkeran Ossi Kekin kuudella sekunnilla.

Kekki pysyi Raitasen kannoilla aina toisen 2 kilometrin kierroksen lopuille. Ero ei Raitasen mukaan tullut niin helposti kuin hän ounasteli. 

– Ajatuksena oli, että karistan Kekin toisella kierroksella pitkässä alamäessä, mutta Ossi juoksi alamäkiä ihan hirveää vauhtia. Ihan kuin se olisi vanha suunnistaja, Raitanen veisteli.

Helsinki City 5 seuraava kilpailu

Raitaselle uran kolmas SM-maastojen mestaruus oli osa harjoitusjaksoa, joka valmistaa hänet ratakauden avaukseen kuluvan kuun lopulla.

– Juoksen seuraavaksi 18. toukokuuta Helsinki City 5 -katukisan ja loppukuusta sitten Bergenissä 3000 metriä. Siellä ovat silloin kaikki Ingebrigtsenin veljekset mukana. En tosin tiedä, mitä matkoja heistä kukin juoksee.

Kekki ja Granberg olivat koko lailla tyytyväisiä mitalijuoksuun ja Lahden Ahkeran joukkuemestaruuteen. 

– Toiselle kierrokselle asti juoksu tuli helposti, Kekki kertaili.

Granberg putosi kärkikaksikon kyydistä avauskierroksella.

–  Jäin siinä liikaa. Yritin kiriä eroa kiinni toisella kierroksella, mutta ihan ei vauhti riittänyt, Granberg tuumi.

Kahdeksan parhaan joukossa oli neljä Helsingin Kisa-Veikkojen juoksijaa, sillä Raitasen lisäksi Aki Nummela oli kuudes, Panu Jantunen seitsemäs ja Eero Saleva kahdeksas.

Joukkuemestaruuteen tämäkään ei silti riittänyt, sillä kolme Lahden Ahkeran juoksijaa ylsi neljän parhaan joukkoon. Hopeamitalimies Kekin jälkeen Hannu Granberg oli kolmas ja Martti Siikaluoma neljäs. Viidenneksi Ahkeran ja HKV:n juoksijoiden väliin kiilasi Joensuun Katajan Samu Mikkonen.

Joukkuekilpailussa Ahkeran ja HKV:n jälkeen kolmas mitalijoukkue oli Vasa Iddrottssällskap. Vasta yli 30-vuotiaana kilpauransa aloittanut Vasa Iddrottssällskapin Harri Hietamäki yllätti sijoittumalla 13:nneksi tasan minuutin päässä Raitasesta.

400 metrin ja 800 metrin hallitseva mestari Markus Teijula juoksi ylimatkallaan 29:nneksi, maajoukkuekävelijä Matias Korpela sivulajissaan 32:nneksi ja 100 kilometrin maajoukkue-edustaja Asmo Ahola alimatkallaan 45:nneksi. Matkaan lähti 49 kilpailijaa, joista yksi keskeytti.


1xa_3576.jpg

,

Huippukuntoinen Piesanen kansainvälisessä vauhdissa

10000 metrin ratajuoksun hallitseva mestari Saarijärven Pullistuksen Jaakko Piesanen voitti miesten pitkän matkan mestaruuden häkellyttävän ylivoimaisesti tasan minuutin erolla seuraavaan. Piesanen taittoi mäkisen 12 kilometrin taipaleen ajassa 36.29.

– Neljännellä kierroksella tuntui, että nyt on joko erittäin hyvä jalka tai sitten muut juoksevat tosi hiljaa. Päätin lisätä vauhtia ja muut putosivat, Piesanen kertoi.

– Tähtään seuraavaksi 10000 metrin Euroopan cupiin ja lähdin tänne nimenomaan hakemaan kovuutta ratakympille. Talvi sujui hyvin, vaikka hallikauden jälkeen olikin pientä sairastelua. Avaan ratakauden toukokuun lopulla jossakin sopivassa 5000 metrin kilpailussa.

Turun Tovereiden Frédéric Tranchand oli toinen ja viime vuoden hopeamitalimies Antti-Pekka Niinistö Lahden Ahkerasta kolmas. Niinistö hävisi Piesaselle jo 1.23 minuuttia.

– Oli mukava juosta ja suunnistajalle sopiva reitti, hymyili Tranchand.

– Tasaista vauhtia, en saanut enempää irti, mutta tunnen että se on nyt pienestä kiinni, kertoi paimiolainen Niinistö.

Neljäs oli Helsingin Kisa-Veikkojen Eero Saleva, niin kuin kolme viikkoa sitten puolimaratoninkin SM-kilpailuissa. Puolimaratonilla toiseksi juossut Jyväskylän Kenttäurheilijoiden Jaakko Nieminen ehti nyt viidenneksi.

Viime kevään kaksoismestari Tampereen Pyrinnön Jarkko Järvenpää oli kuudes yhden sekunnin ennen Helsingin Kisa-Veikkojen Aki Nummelaa. Ylivoimaiselle Piesaselle Järvenpää hävisi 2.30 minuuttia.

– On ollut murhetta jalan kanssa, mutta hyvä että pääsin kuitenkin juoksemaan, Järvenpää kertoi.

Nummelan johdolla jo ensimmäisellä 2 kilometrin kierroksella erkani yhdeksän miehen kärkijoukko, joka toisella kierroksella Tranchandin vetämänä edelleen supistui seitsemään mieheen. Hieman ennen puoltamatkaa Tranchand ja Piesanen karkasivat lopullisesti muilta.

Piesanen ratkaisi mestaruuden nykäisemällä neljännen 2 kilometrin kierroksen alle 6 minuuttiin, jolloin Tranchandkin jäi hänestä jo sadan metrin päähän.

Tranchand on Ranskan maajoukkuesuunnistaja, joka on suunnistuksen MM-kilpailuissa saavuttanut joko pikamatkalla tai viestissä jo yhteensä kuusi mitalia.

Kilpailijoita oli 36, joista kolme keskeytti, mm. maratoonarit Tommi Hytönen ja Björn Sandler.

Joukkuemestaruuden voitti Turun Urheiluliiton tasainen kolmikko Niklas Wihlman, Jukka Kero ja Matti Rauma. Toinen oli Jyväskylän Kenttäurheilijat ja kolmas Turun Toverit.

,


1xa_3772.jpg

,

Kristiina Mäki uuvutti Camilla Richardssonin

Lahden Ahkeran Kristiina Mäki johti naisten 6 kilometriä lähdöstä maaliin. Kahden edellisen vuoden mestari Camilla Richardsson Vasa Iddrottssällskapista hävisi vesisateessa Mäelle 10 sekuntia. Voittoaika oli 20.21.

Tämä oli Mäen ensimmäinen maastojuoksumestaruus. Neljästi aiemmin hän on ollut toinen. Kalevan kisoissa Mäki on voittanut jo yhteensä kuusi mestaruutta 1500 tai 5000 metrin matkoilla.

Richardssonin mukaan Mäki ratkaisi taiston toisella kierroksella ylämäissä.

– Kristiina veti ylämäet niin kovaa, ettei ollut mitään mahdollisuutta pysyä mukana, Richardsson totesi.

Mäki kertoi valmistautuneensa SM-maastojen haastavalle reitille.

– En ole ollut hyvä ylämäkijuoksija, mutta torstaina päättyneellä Italian vuoristoleirillä oli järveä kiertävällä lenkillä hyviä ylämäkiä ja harjoittelin niissä tätä kilpailua varten, Mäki kertoi.

Richarssonille SM-maastot oli yksi kova harjoitus matkalla kesän kilpailukauteen.

– Oli tosi kylmä. Ensimmäisellä kierroksella jalat toimivat hyvin, mutta toisella kierroksella tuntui että, mitenkähän tässä käy, mutta ihan hyvä juoksu, Richardsson kertaili.

Kärkikaksikon takana kolmen naisen ryhmä kamppaili pronssimitalista. Tämän kamppailun voitti kirinsä ansiosta Forssan Salaman Janica Rauma ajalla 21.02. Kuusi sekuntia Raumalle hävisi Rovaniemen Lapin Johanna Peiponen. Viides oli Helsingin Jyryn Katarina Skräddar tasan minuutin päässä mestarista.

– Leiri Arizonassa onnistui kokonaisuuden kannalta hyvin, mutta sen jälkeen sairastin kaksi viikkoa poskiontelotulehdusta. Onnistuin kuitenkin pysyttelemään nyt omalla mukavuusalueella, kertoi Rauma.

Varsin hyvävauhtisen kilpailun koko kärkiviisikko juoksi odotuksiin nähden yläkanttiin, sillä kukaan heistä ei ole kuluneesta harjoituskaudesta selvinnyt vailla jotakin vastoinkäymisiä. Päivän kilpailu ennakoikin kaikkien olevan nousukunnossa ratakauden alkaessa.

Suomen kautta aikain parhaiten menestynyt naispuolinen maastojuoksija Forssan Salaman Annemari Kiekara (o.s. Sandell) oli yhä 13:s. Hän hävisi Mäelle 2.06 minuuttia.

Ampumahiidon maajoukkue-edustaja Satu Rautiainen Äänekosken Urheilijoista ja nuorten maajoukkueessa suunnistanut Johanna Hulkkonen Kenttäurheilijat -58:sta kokeilivat heille vierasta lajia ja menestyivät melko hyvin, vaikka molemmille viimeinen kierros olikin vaikea. Rautiainen oli 22:s ja Hulkkonen 23:s.

Joukkuekilpailun yllätysmestari oli Kuopion Reippaan kolmikko Maria Murtorinne-Taskinen, Anne-Marika Partanen ja Pihla Hokkanen, vaikkei kukaan heistä henkilökohtaisessa kilpailussa sijoittunutkaan 10 parhaan joukkoon. Vasa Iddrottssällskap ei hävinyt Reippaalle kuin yhden sijalukupisteen. Espoon Tapiot oli kolmas.

Kaikki 51 matkaan lähtenyttä naista saapuivat sateessa ja kylmässä maaliin saakka.

,


1xa_3755.jpg

,

Saija Seppä juoksi saman ajan kuin Nathalie Blomqvist

22-vuotiaiden naisten 4 kilometrin loppukirissä Suolahden Urhon Saija Seppä löi Närpiön Kraftin Heidi Kuuttisen kahden sekunnin erolla. Sepän voittoaika 14.19 oli tismalleen sama, kuin Nathalie Blomqvistilla 19-vuotiaiden ikäluokassa.

– Jalkasärky on vaikeuttanut harjoittelua. Tänään reitti tuntui raskaalta, mutta ylämäessä sain pienen eron ja se riitti, kertoi tuore mestari.

– Minulla on nyt ollut puolitoista vuotta ongelmia, joihin on etsitty ratkaisua. Olen silti optimistinen, että pääsen terveenä juoksemaan kesällä 22-vuotiaiden EM-kilpailuissa.

Kärkikaksikkoa päätä pidempi Emma Katajalaakso Kannuksen Urasta johti aluksi pitkällä vetävällä askelellaan, muttei pystynyt loppumatkasta vastaamaan vauhdinlisäykseen. Hän saapui kolmantena maaliin 13 sekuntia Sepälle hävinneenä.

Maastohiihtäjänä nuorten MM-kilpailuissa Suomea tänä vuonna edustanut Rebecca Immonen kilpaili Lahden Ahkeran asussa ensi kerran myös yleisurheilijana. Puolimatkassa Immonen oli vielä toisena, mutta uupui loppumatkasta sijoittuen 10:nneksi.

Joukkuekilpailun palkintojenjaossa Immonen sai kuitenkin vastaanottaa kultaisen mitalin, sillä Ahkeran vahva kolmikko sijoittui kokonaisuudessaan 10 parhaan joukkoon.

Kuudenneksi sijoittui kuurojen Suomen mestari, Vasa Iddrottssällskapin Lycke Karlsson. Kilpailijoita oli 27, joista yksi keskeytti.

,


1xb_3234.jpg

,

Mikko Hirvosen ensimmäinen mestaruus

22-vuotiaiden miesten 6 kilometrillä Joensuun Katajan Mikko Hirvonen voitti ensimmäisen henkilökohtaisen Suomen mestaruutensa. 188-senttinen Hirvonen on aiemmin kolmesti yltänyt estejuoksijana toiseksi eri ikäluokkien SM-kilpailuissa.

Hirvonen aloitti ”jukkakeskisalomaisesti” hyvin rauhallista vauhtia, kunnes nousi kärjen takaa ja kiri mestaruuteen hitaasti kiihdyttäen ajalla 18.59. Toiseksi sijoittunut Alajärven Ankkureiden Antti Ihamäki hävisi 9 sekuntia ja pitkään johtanut Pedersören Falkenin Kevin Sandell 18 sekuntia.

Hirvonen kaatui mestarina maaliin saavuttuaan ja karjui kaikelle yleisölle. Haastattelijallekin hän hyväntuulisena jaksoi vielä pitää pitkän luennon.

– Monta kertaa se olen ollut minä, jonka piti jo voittaa, mutta aina olen sössinyt ja joku tullut takaa. Nyt se onnistui, Hirvonen riemuitsi.

– Joensuuhun muutettuani olen päässyt urheilijan elämään kiinni. Yhteisharjoitukset seuratoveri Jiri Karjalaisen kanssa ja urheiluakatemian tuki ovat mahdollistaneet kehittymisen.

– Kevin [Sandell] karkasi jo kauas ja näytti, ettei saada enää kiinni. Tavoitin hänet kuitenkin viimeisellä kilometrillä, mutta Mikko [Hirvonen] tuli takaa vielä kovempaa, kertoi toiseksi sijoittunut Ihamäki.

Joukkuemestaruuden voitti Jyväskylän Kenttäurheilijat, jonka koko trio sijoittui 9 parhaan joukkoon ja toiseksi paras joukkue oli Turun Urheiluliitto, jonka koko trio sijoittui 12 parhaan joukkoon. Kilpailijoita oli kovin vähän, vain 22 juoksijaa.

,


1xa_3988.jpg

,

Mika Kotiranta löi jälleen Eemil Helanderin

Joensuun Katajan Mika Kotiranta voitti kolme viikkoa sitten Vantaalla 19-vuotiaiden mestaruuden 10 kilometrin maantiejuoksussa ja tällä kertaa Janakkalassa myös 6 kilometrin maastojuoksussa ajalla 18.31. Jyväskylän Kenttäurheilijoiden Eemil Helander ei hävinnyt loppukirissä Kotirannalle kuin yhden sekunnin.

Helander on eri ikäluokissa voittanut jo 13 Suomen mestaruutta, mutta tänä keväänä Kotiranta on lyönyt hänet sekä maantiejuoksun että maastojuoksun SM-kilpailuissa – molemmilla kerroilla eroa oli yksi sekunti!

– Tosi tasainen kisa! Loppuun asti piti tulla täysillä. JuoksiN piikkareilla ja se oli hyvä ratkaisu liukkaalle radalle, Kotiranta kertoi.

Kolmantena maaliin saapui Leevi Keronen Lempäälän Kisasta 43 sekuntia Kotirannalle hävinneenä. Samalla Keronen johdatti Lempäälän Kisan tämän ikäluokan joukkuemestaruuteen. Kilpailijoita oli 39, joista kaksi keskeytti.

,


1xb_2833.jpg

,

Nathalie Blomqvist ylivoimainen

19-vuotiaiden naisten 4 kilometrillä ei Pedersören Falkenin 18-vuotias Nathalie Blomqvist saanut muilta vastusta. Ratajuoksijana naisten maajoukkueeseenkin jo nousseen Blomqvistin voittoaika oli 14.19.

– Ratkaisin juoksun lisäämällä vauhtia ylämäkeen. Maalissa oli vielä voimia jäljellä. Minulla on niin vähän maastojuoksukokemusta, että oli vaikea tietää, miten kovaa uskaltaa juosta, Blomqvist kertoi.

– Olin talvella kahdesti Portugalissa leirillä. Terveys on hyvä ja kaikki muukin on sujunut niin kuin pitää.

Yllättäen toiseksi juoksi Nurmijärven Yleisurheilun Ida Haapala, joka on aiemmin kilpaillut pääasiassa hiihtäjänä ja suunnistajana. Haapala hävisi Blomqvistille 22 sekuntia ja kolmanneksi sijoittunut Vantaan Kenttäurheilijat -58:n Edith Eikkinen 35 sekuntia.

Joukkuemestaruuden voitti ylivoimaisesti Lahden Ahkera, jonka kaikki kolme juoksijaa ylsivät 11 parhaan joukkoon. Kilpailijoita oli 27, joista yksi keskeytti.

,


1xb_3037.jpg

,

Tuure Haapanen kiri 17-vuotiaiden mestariksi

Tuure Haapanen Turun Urheiluliitosta oli voimakkain 17-vuotiaiden poikien 4 kilometrin loppukirissä ajalla 12.39. Lempäälän Kisan Santtu Heikkinen hävisi Haapaselle vain neljä sekuntia.

– Kyttäilin puolitoista kilometriä, sitten lähdimme Santun kanssa juoksemaan tosissaan. Viimeiseen loivaan nousuun sain revittyä pienen eron, Haapanen kertoi.

– Talven aikana olen kehittynyt todella hyvin. Tätä kilpailua varten on Hirvensalossa juostu raskaita maastotreenejä.

Kärkikaksikkoa vuoden nuorempi Lahden Ahkeran Aleksi Rajaniemi saapui maaliin kolmantena 17 sekuntia Haapasen jälkeen.

Turun Urheiluliiton toiseksi paras juoksija Touko Seppä johti alkumatkasta ja ehti maaliin neljäntenä, mutta joukkuekilpailun voitti silti Lahden Ahkeran turkulaisia tasaisempi kolmikko, jonka kaikki jäsenet ylsivät 9 parhaan joukkoon.

Kilpailijoita oli yhteensä 68, joista neljä keskeytti.

,


1xb_3477.jpg

,

17-vuotiaiden tyttöjen kärkikaksikko huippuvauhdissa

Moona Korkealaakso Lappeenrannan Urheilu-Miehistä ja Janette Vänttinen Porvoon Urheilijoista eivät säikkyneet raesadetta, joka repesi taivaalta 17-vuotiaiden tyttöjen 4 kilometrin lähdössä. Korkealaakso voitti mestaruuden ajalla 13.59.

 

Erittäin kovavauhtisessa kilpailussa toiseksi sijoittunut Vänttinenkin olisi ajallaan 14.19 voittanut sekä 19-vuotiaiden että 22-vuotiaiden mestaruudet. Kolmantena maaliin ehtinyt Heljä-Viivi Unkila Turun Urheiluliitosta hävisi mestari Korkealaaksolle jo lähes minuutin.

– Oma rento kovavauhtinen juoksu. Viime viikolla oli vähän kuumetta, minkä takia halusin ratkaista ajoissa enkä puristaa enää viimeisellä 400 metrillä. Alamäet rullasi mukavasti, mutkat olivat vähän liukkaita, kertoi Korkealaakso.

Lappeenrannan Urheilu-Miehet voitti Korkealaakson johdolla myös joukkuemestaruuden. Kilpailijoita oli 65, joista kolme keskeytti.

,


1xa_3347.jpg

,

Saana Lappalainen kiri tyttöjen mestariksi

Ensimmäisenä kilpailuna juostiin 15-vuotiaiden tyttöjen 4 kilometriä, jonka voitti loppukirissä Seinäjoen Seudun Urheilijoiden 14-vuotias Saana Lappalainen ajalla 14.57. Hän on aiemmin juossut useita ikäkausiennätyksiä 600-1500 metrin matkoilla 12- ja 13-vuotiaiden ikäluokissa.

– Tulin ihan vain koettamaan, koska en ole maastojuoksua aiemmin juuri tehnyt, kertoi Nurmosta kotoisin oleva tyttöjen mestari.

– Tosi iso yllätys, että voitin. Ja tosi hankala rata, älyttömän rankka. Alku tuli helposti, mutta lopussa en meinannut enää jaksaa, Lappalainen iloitsi.

Lempäälän Kisan Nora Kytäjä veti joukkoa alkumatkasta, mutta rauhallisemmin aloittanut Lappalainen löi hänet kirissä kolmen sekunnin erolla. Pronssimitalikamppailu päättyi Helsingin Kisa-Veikkojen Elma Hannikaisen eduksi tasa-ajalla 15.08 Porvoon Akilleen Melissa Lönnströmin kanssa.

Espoon Tapioiden Selene Rossi ehti maaliin viidentenä ja Tapioiden trio voitti joukkuemestaruuden. Matkaan lähti 64 tyttöä, joista yksi keskeytti.

,


1xa_3456.jpg

,

Eemeli Katajalaakso voitti poikien mestaruuden

Kannuksen Uran juoksijaperheestä on kasvamassa jälleen uusi lahjakkuus, sillä Eemeli Katajalaakso voitti 15-vuotiaiden poikien 4 kilometrin mestaruuden ajalla 13.44. Hänen isosiskonsa Emma ja Enni ovat myös viime vuosina juosseet SM-kilpailuiden mitaleita eri matkoilla.

– Tiesin että mitali tulee kotiin. Taktiikka oli odotella alussa ja toisella kierroksella nykäisin just ennen jyrkkää ylämäkeä ja rullasin piikkareilla alamäkeen. Piikkarien valitseminen kengiksi oli onnistunut ratkaisu, Eemeli kertoi.

– Pelaan FC Ylivieskassa jalkapalloa keskikenttäpelaajana. Jalkapallossa saa hyviä tehoharjoituksia ja sen lisäksi teen vain tasavauhtisia peruslenkkejä.

Neljän pojan ryhmä erkani kauas muusta joukosta. Kamppailun hopeamitalista voitti Aarre Paukkeri Limingan Niitto-Miehistä, jonka kanssa saman ajan 13.47 sai Aarne Eijs Salon Vilppaasta. Alussa johtanut Anssi Mustonen Koiviston Kipinästä hävisi mestarille yhdeksän sekuntia ja seuraavat jo puolisen minuuttia.

Matkaan lähti 50 poikaa, joista kaksi keskeytti. Tampereen Pyrintö voitti joukkuemestaruuden tasaisella kolmikollaan, jonka kaikki jäsenet sijoittuivat 13 parhaan joukkoon.

(Mikko Nieminen. Suomen Yleisurheiluarkisto SYUA.)

JANAKKALA 5.5.2019 Maastojuoksun SM-kilpailut

Miehet,

4 km: 1) Topi Raitanen HKV 11.42, 2) Ossi Kekki LA 11.48, 3) Hannu Granberg LA 11.55, 4) Martti Siikaluoma LA 11.59, 5) Samu Mikkonen JoKa 12.11, 6) Aki Nummela HKV 12.14, 7) Panu Jantunen HKV 12.18, 8) Eero Saleva HKV 12.21, 9) Samuli Hussa LimingNM 12.29, 10) Joni Virkkala GamlakarlIF 12.34, 11) Victor Lövdal VasaIS 12.37, 12) Juuso Hakala TuUL 12.41, 13) Harri Hietamäki VasaIS 12.42, 14) Joonas Lehtinen TuUL 12.43, 15) Kari Poutiainen LimingNM 12.46, 16) Väinö Klemola KuopRe 12.47, 17) Joakim Träskelin VasaIS 12.51, 18) Ollipekka Heikkilä IFRaseb 12.53, 19) Niklas Wihlman TuUL 12.55, 20) Antti Ranta-aho VasaIS 12.57.

4 km Joukkuekilpailu: LA 9 (Kekki, Granberg, Siikaluoma), 2) HKV 14 (Nummela, Jantunen, Saleva), 3) VasaIS 41 (Lövdal, Hietamäki, Ranta-aho), 4) TuUL 45, 5) LimingNM 50, 6) HKV II 77, 7) JKU 109.

12 km: 1) Jaakko Piesanen SaarijPu 36.29, 2) Frédéric Tranchand TuTo (Ranska) 37.29, 3) Antti-Pekka Niinistö LA 37.52, 4) Eero Saleva HKV 38.01, 5) Jaakko Nieminen JKU 38.45, 6) Jarkko Järvenpää TP 38.59, 7) Aki Nummela HKV 39.01, 8) Ari-Pekka Lassila VetelU 39.02, 9) Niklas Wihlman TuUL 39.10, 10) Miika Tenhunen NivalU 39.16, 11) Jukka Kero 45 TuUL 39.47, 12) Jan Kaas GamlakarlIF 39.53, 13) Tapani Kärjä KalajJu 40.36, 14) Matti Rauma TuUL 40.45, 15) Jonathan Kilpelä JKU 40.51, 16) Samuli Huusko TuUL 41.17, 17) Janne Niemi JanJa 41.33, 18) Mikael Bergdahl GamlakarlIF 41.53, 19) Pekka Antikainen TuTo 41.59, 20) Jaakko Kero 47 TuUL 42.00.

12 km Joukkuekilpailu: 1) TuUL 34 (Wihlman, Jukka Kero, Rauma), 2) JKU 43 (Nieminen, Kilpelä, Miika Takala), 3) TuTo 51 (Tranchand, Antikainen, Juha Hellstén), 4) TP 56, 5) TuUL II 61.

M22 6 km: 1) Mikko Hirvonen JoKa 18.59, 2) Antti Ihamäki AlajAn 19.08, 3) Kevin Sandell PedersFa 19.17, 4) Samu Heikkonen LUM 19.25, 5) Niklas Lainto TuUL 19.29, 6) Otto Kaario JKU 19.48, 7) Juho Ylinen JKU 19.56, 8) Konsta Puutio YkspihlRe 20.01.

M22 Joukkuekilpailu: 1) JKU 22 (Kaario, Ylinen, Jussi Eskola), 2) TuUL 27, 3) HIFK 49.

M19 4 km: 1) Mika Kotiranta JoKa 18.31, 2) Eemil Helander JKU 18.32, 3) Leevi Keronen LempKi 19.14, 4) Walte Hautala LA 19.28, 5) Mustafe Muuse TuUL 19.49, 6) Aleksi Kivelä LempKi 19.51, 7) Jani Juntunen SuomussRa 19.53, 8) Niko Putkinen KarhKa 19.57.

M19 Joukkuekilpailu: 1) LempKi 24 (Keronen, Kivelä, Joona Sointu), 2) TuUL 31, 3) JoKa 37.

M17 4 km: 1) Tuure Haapanen TuUL 12.39, 2) Santtu Heikkinen LempKi 12.43, 3) Aleksi Rajaniemi LA 12.56, 4) Touko Seppä TuUL 13.01, 5) Carl Björkendahl PorvU 13.06, 6) Juho Keränen OP 13.12, 7) Oskari Jacobsson KeravU 13.13, 8) Wäinö Hautala LA 13.17.

M17 Joukkuekilpailu: 1) LA 20 (Rajaniemi, Hautala, Justus Luonela), 2) TuUL 34, 3) KU-58 49.

Naiset,

6 km: 1) Kristiina Mäki LA 20.21 (Suomi/Tšekki), 2) Camilla Richardsson VasaIS 20.31, 3) Janica Rauma FoSa 21.02, 4) Johanna Peiponen RovanLa 21.08, 5) Katarina Skräddar HeJy 21.21, 6) Ilona Välimäki UKK 21.47, 7) Kaisa Tyni PyhtYr 21.48, 8) Laura Karkkulainen PyhäselU 22.07, 9) Iida Haataja PudasjU 22.10, 10) Katri Niemistö JKU 22.13, 11) Maria Murtorinne-Taskinen KuopRe 22.20, 12) Anna Haataja OP 22.23, 13) Annemari Kiekara FoSa 22.27, 14) Jenni Moskari KU-58 22.30, 15) Sofia Muinonen EspTa 22.31, 16) Anne-Marika Partanen KuopRe 22.42, 17) Sofie Lövdahl VasaIS 22.44, 18) Anna Vuorimaa TuUL 22.46, 19) Amanda Virtanen TuUL 22.48, 20) Minna Syvälä EspTa 22.53.

Joukkuekilpailu: 1) KuopRe 48 (Murtorinne-Taskinen, Partanen, Pihla Hokkanen), 2) VasaIS 49 (Richardsson, Lövdahl, Tiia Istolahti), 3) EspTa 60 (Muinonen, Syvälä, Emma Hakala), 4) TuUL 68, 5) JKU 71, 6) KU-58 75, 7) PudasjU 79, 8) LA 82.

N22 4 km: 1) Saija Seppä SuolUrho 14.19, 2) Heidi Kuuttinen NärpKr 14.21, 3) Emma Katajalaakso KannUra 14.32, 4) Sara-Elise Ruokonen KuusjHu 14.37, 5) Maarit Kuhmonen TU-38 14.39, 6) Lycke Karlsson VasaIS 14.45, 7) Veera Mensonen MaaningMa 14.53, 8) Natalia Nylyund LA 14.59.

N22 Joukkuekilpailu: 1) LA 27 (Nylund, Aino Kuljukka, Rebecca Immonen), 2) TuUL 57, 3) EspTa 63.

N19 4 km: 1) Nathalie Blomqvist PedersFa 14.19, 2) Ida Haapala NurmijYU 14.41, 3) Edith Eikkinen KU-58 14.54, 4) Sini Tirri ToijVau 15.05, 5) Lumi Laitinen OP 15.10, 6) Salla Laukkanen LA 15.14, 7) Mona af Forselles RekolRa 15.14, 8) Lotta Mäkinen JKU 15.18.

N19 Joukkuekilpailu: 1) LA 27 (Laukkanen, Silja Rönkä, Helmi Vuorimaa), 2) TP 45, 3) JKU 48.

N17 4 km: 1) Moona Korkealaakso LUM 13.59, 2) Janette Vänttinen PorvU 14.19, 3) Heljä-Viivi Unkila TuUL 14.51, 4) Lotta-Maria Maine LauttakLu 14.57, 5) Veera Hakomäki SeinäjSU 15.06, 6) Enni Katajalaakso KannUra 15.10, 7) Taika Uusimäki KU-58 15.17, 8) Emma Hietaranta LUM 15.19.

N17 Joukkuekilpailu: 1) LUM 26 (Korkealaakso, Hietaranta, Elena Jyrkinen), 2) TuUL 36, 3) JKU 54.

Nettisivut:

LIVE-Tulospalvelu:

05.05.2019 – 11:14 Janakkala, maastojuoksu, SM-kilpailut