SM-maastojen järjestäminen varmistui: Joensuussa kilpaillaan koronarajoitusten puitteissa

Maastojuoksun SM-kilpailut juostaan Joensuussa 9. toukokuuta. Tapahtuma on yleisöltä suljettu, ja kilpailun järjestelyissä noudatetaan Joensuun terveysviranomaisten hyväksymiä korona-ajan rajoituksia.

– ­Korona-ajan turvallisuuteen liittyvät suunnitelmat on käyty läpi Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymän Siun soten kanssa, ja vastaava tartuntatautilääkäri Marjo Papinniemi on ne hyväksynyt, sanoo kilpailunjohtaja Tuomo Lehtinen.

– Kuten korona-aikana yleensä, kilpailun järjestämiseen liittyy se varaus, että muutoksia voi tulla, jos koronan suhteen tapahtuu jotakin dramaattista.

Pukuhuoneita ja myyntipisteitä ei ole

SM-maastot kilpaillaan Joensuun Laulurinteen alueella, jonne on opastus valtatie 9:ltä Siilaisen liittymästä.

– Kilpailualueelle pääsevät vain urheilijat, toimitsijat, media ja seurojen valmentajat. Valmentajakortteja jaetaan seuroille SM-kilpailuohjeiden mukainen määrä. Kaikilla kilpailualueella olevilla tulee olla kulkulupa, joten urheilija-, toimitsija- ja valmentajakortit on syytä pitää mukana, Lehtinen sanoo.

Toimitsijat, valmentajat ja median edustajat käyttävät kilpailualueella olleessaan maskia ja urheilijat tullessaan palkintojen jakoon.

– Pukuhuoneita ei ole, eikä alueella ole myyntipisteitä. Osanoton varmistus tapahtuu vain sähköisesti, jotta käynnit kilpailutoimistossa ovat mahdollisimman lyhyitä. Suosittelemme, että kilpailunumerot hakee yksi seuran edustaja, Lehtinen sanoo.

Lehtinen: Reitti on kohtuullisen raskas

SM-mitalit ratkotaan kahden kilometrin mittaisella radalla. Noin puolet siitä on kovapohjaista, kivituhkaista ulkoilureittiä ja toinen puolikas nurmea. (Reittikartta https://katajayu.fi/wp-content/uploads/2021/04/SM_Maastojuoksu2021-4.pdf)

– Reitti voisi kuvata monipuoliseksi. Se on kohtuullisen raskas. Mukana on kaksi terävää nousua ja pari pienempää tömpärettä, Lehtinen kertoo.

– Reittiin voi tutustua kilpailun aattopäivänä lauantaina (8.5.), mutta kilpailun aikana kilpailureitillä ovat ainoastaan vuorossa olevan lajin urheilijat.

Kilpailuissa ei käytetä perinteistä callingia. Lähtöalueelle kuljetaan ajanottomattojen yli 5 minuuttia ennen oman startin alkua. Tavaroiden säilytystä varten alueella on narikka, ja maaliintulon jälkeen urheilijat ohjataan reitin ulkopuolelle.

Kilpailun pysäköintialueet sijaitsevat Joensuun raviradalla (Linnunlahdentie 5, 80110 Joensuu). Kilpailualue sijaitsee raviradan parkkipaikan vieressä. Parkkitilaa löytyy myös Joensuu Areenan edustalta. Kilpailutoimisto sijaitsee Joensuu Areenalla (Mehtimäenaukio 1).

Katso tarkemmat ohjeet täältä:

SM-maastojen nettisivut

SM-maastot kilpailukalenterissa