SM-hallit Tampereella – Hurske haluaa mestaruuden: Nooralotan kanssa ei pääse helpolla – Raitanen jää sivuun

Reetta Hurskeen ja Nooralotta Nezirin 60 metrin aitajuoksun voittotaistelu säväytti Suomen hallimestaruuskilpailuissa Kuopiossa vuosi sitten. Viikonvaihteessa kaksikko kohtaa Tampereella SM-kilpailuissa, missä aitureiden ohella kärkinimiä ovat seiväshyppääjä Wilma Murto, aituri Elmo Lakka ja pikajuoksija Lotta Kemppinen.

– Aika huumorilla sitä nyt miettii. Eihän se mennyt kuten olisi kuulunut, mutta jos nyt saadaan Tampereella oikeat tulokset heti ensi kerralla, Hurske hymyilee vuoden takaisille muistoille.

Kuopion SM-kilpailuissa Hurske ja Neziri kurottivat yhtä aikaa maaliviivalle. Kumpikin sai Suomen ennätystä sivuavan ajan 7,97, mutta voittajaksi julistettiin ensin Hurske, kun se lopulta kuitenkin oli Neziri.

– Veikkaan, että Nooralotan kanssa tulee olemaan tiukkaa nytkin. Hänen kanssaan kisatessa ei koskaan pääse helpolla, Hurske sanoo.

Neziri sivusi Suomen ennätystä 7,97 hiljattain Puolassa, Torunissa. Hurskekin aitoi siellä talven parhaan aikansa 7,99, mutta parempaa on haussa.

– Puolassa sain jo aidat kulkemaan hyvin, mutta jos saisin vielä lähdön omalle tasolle ja loppusileän kulkemaan hyvin eteenpäin, ajasta lähtisi sadasosia. Loppusileä on tänä talvena ollut vähän kompastuskivi. Puolassakin juoksu jäi vähän polkemaan paikallaan, Hurske sanoo.

”Teemana on ollut hakea tehoa juoksuun”

Hurskeen hallikausi sai rahtusen uuden luonteen sen jälkeen, kun maaliskuulle suunnitellut maailman hallimestaruuskilpailut Kiinassa, Nanjingissa, peruttiin koronaviruksen takia .

– Arvokisojen peruuntuminen teki hallikaudesta lyhyen. Nyt teemana on ollut hakea tehoa juoksuun. Kilpailut ovat olleet vähän kuin treenejä, Hurske sanoo.

– Syksyllä haettiin voimaa ja nopeutta. Tuntuu, että voiman suhteen mentiin tietyillä alueilla eteenpäin. Nyt se pitää vaan saada siirrettyä juoksuun. SM-kilpailuista haen kahta tasapainoista juoksua ja finaalista kovaa aikaa sekä sitä kirkkainta mitalia, joka viimeksi jäi niin lähelle.

Tällä kaudella 8,03 juossut Matilda Bogdanoff on toipumassa napakasta flunssasta, eikä juokse SM-halleissa. Nezirin ja Hurskeen kanssa mitaleista Pirkkahallissa taistelevat ainakin Lotta Harala, Saara Keskitalo ja Julia Enarvi.

Olympiakisojen tulosraja 470 välkkyy Wilma Murron ajatuksissa

Murron toiveissa rikkoa Tokion olympiaraja

Seiväshyppääjä Wilma Murto on saanut juoksun kulkemaan ja samalla hyppääminen on löytänyt takaisin tutuille jengoille. Talven kolmas hallikilpailu toi viikonvaihteen pohjoismaisessa maaottelussa Helsingissä 460:n ylityksen. Murto otti myös tuntumaa Tokion olympiakisojen tulosrajaan 470, jonka hän toivoo ylittyvän SM-kilpailuissa.

– Se helpottaisi kevään suunnittelua, kun voisi harjoitella ilman paineita Tokion rajasta, Murto totesi maaottelussa.

Hyvän vireen on löytänyt myös maaottelussa 435 ylittänyt Lampela, joka siirsi samalla historiaan viiden vuoden takaisen ennätyksensä.

– 445:n ylitykseen on mahdollisuudet, Lampela arvioi.

Miesten seiväshypyssä mestaruutta puolustaa kesän nilkkavammasta toipunut Urho Kujanpää. Hän hyppäsi hiljattain lenkkareilla 545, sillä piikkaria ei ole vielä nilkkavamman jälkeen voinut käyttää.  Myös Tommi Holttinen ylitti hiljattain 545, mutta häneltä kuten 541 hypänneeltä Mikko Paavolalta ja 530 taivuttaneelta Tomas Wecksteniltä ovat kunnon mukaiset korkeudet vielä ylittämättä.

Lotta Kemppinen on naisten 60 metrin suosikki ja jahtaa uransa ensimmäistä 60 metrin hallimestaruutta.

Lakka, Kemppinen ja Purola suosikit, Thureson urakoi

Miesten 60 metrin aitajuoksussa Elmo Lakka tavoittelee uransa kuudetta hallimestaruutta. Tähtäimessä on myös kova aika. Hänen talven parhaansa on tällä haavaa 7,69 ja ennätys 7,65.

– Ennätystä olisi kiva parantaa, sillä SM-kilpailut ovat minulle talven viimeisiä startteja. Harmi vaan, että miesaiturijoukko on niin pieni, että kisa jää yhteen juoksuun, Lakka sanoo.

Naisten 60 metrin suosikki on Lotta Kemppinen, joka on talven kisoissa juossut jo kahdesti huippuajan 7,28. Mitalitaistoon ovat tarjolla ainakin 7,43 ja 7,47 juosseet Johanna Kylmänen ja Aino Pulkkinen sekä mestaruutta puolustava Milja Thureson, joka urakoi viime vuoden SM-kilpailujen tapaan 60, 200 ja 400 metriä.

Vuosi sitten Thureson voitti 60 ja 400 metriä ja oli toinen 200 metrillä, jolle hän Tampereella lähtee ykkössuosikkina.

– Siinähän on nyt yksi juoksu vähemmän kun 60 metrillä, kun ei ole välieriä kuten Kuopiossa. Miljan kuntopohjakin on nyt parempi kuin vuosi sitten, tytärtään valmentava Vesa Thureson totesi SM-kilpailujen urakoinnista.

Samuel Purola on suosikki miesten 60 ja 200 metrillä. Lyhyemmällä matkalla hyviä haastajia on useita, kuten paluuta tekevä Samuli Samuelsson ja kokenut Ville Myllymäki. 200 metrillä Purolan haastaa ainakin hyvävireinen Roope Saarinen.

HIFK:n Erik Back on suosikki 400 metrillä. Hän pinkoi viikonvaihteen hallimaaottelussa Helsingin Liikuntamyllyn 200 metrin radalla halliennätykseen 48,05.

Miesten 300 metrin aitajuoksun suosikit ovat Tuomas Lehtonen ja Jonni Blomqvist sekä naisten samalla matkalla Viivi Lehikoinen ja Eveliina Määttänen.

Nathlie Blomqvist on 1500 ja 800 metrin suosikki.

Rinne ja Blomqvist suosikit, Raitanen ja Kuivisto eivät kilpaile

Miesten kestävyysjuoksumatkoilla Joonas Rinne on 800 ja 1500 metrin suosikki. Miesten 3000 metrin piti olla Topi Raitasen hallikauden ainoa kilpailu, mutta se jää Raitaselta väliin.

– Minulla on nivuksessa hankauksesta aiheutunut tulehdus. Sellainen juoksijan perusvamma, jonka takia joudun ottamaan muutaman päivän rauhallisemmin, Raitanen sanoo.

Miesten 3000 metrillä on ainekset hyvään kilpailuun. Ilmoittautuneiden joukossa ovat mm. mestaruutta puolustava Jaakko Piesanen sekä Arttu Vattulainen, Martti Siikaluoma ja Eero Saleva.

Naisten 800 ja 1500 metrin suosikkina on Helsingissä hallimaaottelussa 1500 metriä 19-vuotiaiden Suomen ennätykseen 4.19.11 juossut Nathalie Blomqvist. Tampereella hänen tavoitteenaan on rikkoa myös 800 metrin oma pitkän halliradan ennätyksensä 2.10,09.

– Toiveissa on juosta alle kahden minuutin ja 10 sekunnin, Blomqvist sanoo.

Viime vuoden 800 ja 1500 metrin mestari Sara Kuivisto ei osallistu SM-kilpailuihin.

– Tarkoitus oli kilpailla jo viime viikonloppuna Tampereella ja sitten SM-kilpailuissa 400 ja 800 metrillä, mutta olen ollut vähän kipeänä ja siksi päätettiin etten juokse, Kuivisto sanoo.

Naisten 3000 metrille suosikkina starttaa Camilla Richardsson. Kärkinimiä ovat myös Johanna Peiponen ja Kaisa Tyni.

Senni Salmisen toiveissa on rikkoa EM-kisojen tulosraja 13,90 ja ottaa askel lähemmäksi 14 metrin rajaa

Lipsanen voittoputkessa – Salminen jahtaa EM-rajaa – Pulli avaa kautensa

Kolmiloikkaaja Simo Lipsanen hakee jo viidettä perättäistä hallimestaruutta, jonka hän saattaa kuorruttaa Pariisin EM-rajan 16,60:n ylityksellä. Naisten kolmiloikassa Senni Salminen on talven mittaan kimmahdellut seitsemän sentin päähän EM-rajasta 13,90.

– EM-raja voisi olla hyvä tavoite SM-kilpailuihin, Salminen totesi loikittuaan halliennätyksensä 13,83 pohjoismaisessa hallimaaottelussa Helsingissä.

Viime kesänä 805 ponnistanut pituushyppääjä Kristian Pulli hyppää Tampereella talven ensimmäisen kilpailunsa ja on mestarisuosikki. Naisten kilpailun tilastoykkönen on Roosa Määttälä, joka on tänä talvena kohentanut ennätyksensä 631:een, mutta yllätysmestari saattaisi olla vaikkapa 18-vuotias Neea Käyhkö.

Miesten korkeushypyssä suosikit ovat Daniel Kosonen (215 tällä kaudella) ja Arttu Mattila (211). Naisten sarjassa ovat Heta Tuuri, Sini Lällä ja Laura Rautanen kaikki kolme ylittäneet tänä talvena 182-183.

Miesten kuulantyönnössä kauden kärkituloksen 18,57 haltija Arttu Kangas tavoittelee jo seitsemättä perättäistä mestaruutta. Naisten sarjan tilastokärki on 16,15 työntänyt Eveliina Rouvali, jonka toiveissa on kirkastaa viime talven SM-hopea ja päästä samanlaisiin lukemiin kuin viime talvena nuorten SM-kilpailuissa, missä syntyi oma ennätys 16,50.

Miesten 5000 metrin kävelyn mestaruudesta kamppailevat olympiaedustajat Aku Partanen ja Jarkko Kinnunen. Naisten 3000 metrin viimevuotisen mitalikolmikon poissaollessa suosikkeja ovat Elisa Neuvonen, Venla Laiho ja kauden kärkituloksen haltija Peppi Ahponen,

SM-hallien aikataulu

SM-halleihin ilmoittautuneet

SM-hallit Ylen kanavilla:

Lauantaina 15.2.

Yle Areena:                      

Klo 15.40 Yleisurheilun SM-hallit

TV2:

Klo 18.40 Yleisurheilun SM-hallien (kooste)

Sunnuntaina 16.2.

Yle Areena:                      

Klo 12.30 Yleisurheilun SM-hallit

TV2:

Klo 18.00 Yleisurheilun SM-hallit (kooste)