Sipponen sivalsi halliennätyksensä ja EM-rajan talven avauskilpailussaan

Keuruun Kisailijoiden Salla Sipponen voitti naisten kiekonheiton halliennätyksellään 57,21 Tampereen Pirkkahallissa käydyssä kiekon ja kuulan leirikilpailussa. Sipposen aiempi halliennätys oli viime vuonna heitetty 56,53.

Sipponen heitti Tampereella tasaisen sarjan, jonka toiseksi ja kolmanneksi parhaat heitot kantoivat 56,53 ja 56,51. Sipposen tulos on alkutalven kotimainen kärki ja rikkoo elokuisten Pariisin EM-kisojen 57 metrin tulosrajan.

– Syksyn ja alkuvuoden harjoittelu on mennyt hyvin. Ominaisuudet ovat menneet eteenpäin, enkä ole sairastellut, joten kaikki on saatu tehtyä. Heitossa oli nyt hyvin tehoa. Sarjakin oli tasainen, mutta heitin vielä tosi huonolla tekniikalla, Sipponen kertaili.

Sipponen heittää hallissa vielä lajin SM-kisoissa, mutta hänelle talven kohokohta on Leiriassa Portugalissa maaliskuussa käytävä heittolajien talvinen Euroopan cup.

– Olen leirillä Teneriffalla ennen Leirian kilpailua, joten siinä ehtii hyvin tottua ulkona heittämiseen, Sipponen sanoo.

Toiseksi Tampereen kiekkokilpailussa heitti Lapinlahden Vedon Sanna Kämäräinen tuloksella 54,04.

Rouvali ja Kyrönviita kuulan kärkinimet

Kuopion Reippaan Eveliina Rouvali voitti Tampereella naisten kuulantyönnön alkutalven kotimaisella kärkituloksella 16,02. Varpaisjärven Vireen Senja Mäkitörmä oli toinen työnnettyään 15,58 ja Tampereen Pyrinnön Suvi Helin kolmas tuloksella 14,67.

Neljänneksi sijoittunut Seinäjoen Seudun Urheilijoiden Emilia Kangas, 18, kohensi halliennätystään lukemiin 14,65. Tänä talvena työnnetty aiempi ennätys koheni yksitoista senttiä.

Ikaalisten Urheilijoiden Samuli Kyrönviita voitti miesten kuulan työnnettyään 17,63. Turun Urheiluliiton Nico Oksanen oli toinen halliennätyksellään 17,47.

Yleisurheilutuloksia/Tampere

Tampere:

Kiekon ja kuulan leirikisa, Pirkkahallissa:

Naiset, kiekko: 1) Salla Sipponen KeurKi 57,21 (kkk), 2) Sanna Kämäräinen LapinlVe 54,04, 3) Lotta-Kaisa Eliander TuUL 52,59.

Kuula: 1) Eveliina Rouvali KuopRei 16,02 (kkk), 2) Senja Mäkitörmä VarpVi 15,58, 3) Suvi Helin TampPy 14,67, 4) Emilia Kangas SeinäjsU 14,65.

Miehet, Kuula: 1) Samuli Kyrönviita IkaalU 17,63 (kkk), 2) Nico Oksanen TuUL 17,47.

Kiekko: 1) Ville Kivioja NokU 52,25 (kkk).