Sipponen kohensi kauden kärkitulosta ja voitti Portugalissa

Salla Sipponen siirsi kiekonheiton kevään kotimaista kärkitulosta vajaat kaksi metriä eteenpäin ja voitti lauantaina Leiriassa Portugalissa käydyn kilpailun tuloksella 58,38.

– Nyt sain paremmin heitosta kiinni. Tuntui, että pystyin vaikuttamaan paremmin välineeseen ja heittäminen oli tasapainoisempaa, Sipponen vertaili heittojaan viikon takaiseen heittolajien Euroopan cupiin, joka sekin kilpailtiin Leiriassa.

– Viikko sitten oli enemmän sitä vastatuulta. Nyt oli myötätuuli, mutta minulle nämä olosuhteet sopivat. Kiekot eivät nyt kaatuneet niin kuin viikko sitten.

Toiseksi kilpailussa sijoittui Portugalin kokenut Irina Rodrigues, joka heitti 58,28. Hän on kuluvan talven mittaan heittänyt 62,08.

Keväällä hiotaan heiton loppua

Syksyllä Anssi Mäkisen valmennukseen siirtyneen Sipposen toiveissa on raivata paikka MM- ja EM-kilpailuihin ja rikkoa 60 metrin rajapyykki.

– Syksy ja alkuvuosi on hinkattu heiton alkua. Se alkaa toimia. Nyt tehdään töitä heiton lopun kanssa, että saisin lantion toimimaan ja tukijalan tekemään paremmin töitä, Sipponen sanoi.

Silja Kosonen osallistui Leiriassa moukarinheiton jälkeen kiekonheitoon ja heitti 41,45, joka toi 10. sijan. Kososen ennätys on 43,05. Helena Leveelahti jäi kilpailussa ilman tulosta.

LEIRIA (POR) 19.3.2022 Kv. heittokilpailut

Miehet,

Moukari: 1) Henri Liipola Suomi 75,32 (kkk), 2) Rúben Antunes Portugali 70,92. – Liipola (72,84, 73,36, 74,32, 74,23, 74,13, 75,32).

Naiset,

Kiekko: 1) Salla Sipponen Suomi 58,38 (kkk), 2) Irina Rodrigues Portugali 58,22, 3) Ieva Zarankaitė Liettua 57,22, 4) Emma Ljungberg Ruotsi 51,79 … 10) Silja Kosonen Suomi 41,45, Helena Leveelahti Suomi ilman tulosta. – Sipponen (56,18, 55,40, 56,18, 58,38, x, x).

Moukari: 1) Krista Tervo Suomi 74,40 (maailman kärkitulos & SE, ent. 73,43 Silja Kosonen 2021), 2) Silja Kosonen Suomi 69,26, 3) Kiira Väänänen Suomi 66,30 (ka-9), 4) Vânia Silva Portugali 60,67. – Tervo (70,47, 70,38, x, 72,44, 72,46, 74,40). Kosonen (69,26, x, 68,84, 67,93, 68,57, x). Väänänen (x, 61,70, 64,04, 60,61, 66,30, 65,53).