Simbinellä epäonnea nimikkokisassaan – Sturgis 10,92, Samukonga 300 metrin kärkiaikaan

Kokenut eteläafrikkalaissprintteri Akani Simbine avasi kilpailukautensa nimeään kantaneen Akani Simbine Classic -kilpailun 100 metrin alkuerissä mainiosti ajalla 9,98, mutta nilkutti finaalin puolivälissä tulleen vaivan takia maaliin kahdeksantena yli 11 sekunnin ajalla. Kilpailu käytiin Pretoriassa Etelä-Afrikassa.

Voittoon 100 metrillä juoksi Kamerunin Emmanuel Eseme Kamerun ajalla 10,03. Eteläafrikkalaisille Simbinen vaiva on huolenaihe neljä päivää ennen Botswanassa käytäviä MM-viestejä.

Naisten 100 metrillä Yhdysvaltain Cambrea Sturgis juoksi alkuerien kärkiajaksi 10,94 ja voitti finaalin ajalla 10,92. Sillä hän nousi jakamaan kevään maailmantilaston kolmatta sijaa.

Sturgisin, 27, aika on hänen parhaansa sitten vuonna 2022 juostun ennätyksen 10,87. Viime vuonna hän juoksi parhaimmillaan 10,98 ja oli mukana Paavo Nurmen kisoissa Turussa.

Muissa lajeissa 400 metrin sambialainen olympiamitalisti Muzala Samukonga juoksi 300 metrin voiton kauden kärkiajalla 31,38, jolla hän menee matkan kaikkien aikojen maailmantilastossa kuudenneksi. Naisten 300 metriä voitti Kenian Mercy Oketch ajalla 35,77.

Yhdysvaltain Rayniah Jones voitti 100 metrin aidat ajalla 12,72. Hän juoksi hiljattain Gaboronessa Botswanassa 12,68.

Miesten 400 metrillä Leendert Koekemoer, 18, juoksi ikäluokkansa E-Afrikan ennätyksen 44,94.

Pretoria, E-Afrikka:

Akani Simbine Classic, WA:n hopeatason kilpailu:

Miehet, 100 m (+0,2 m/s): 1) Emmanuel Eseme Kamerun 10,03, 2) Pjai Austin USA 10,06, 3) Andre De Grasse Kanada 10,08,…8) Akani Simbine E-Afrikka 11,16.

Alkuerät: Erä 1 (+0,5): 1) Austin 10,07, 2) De Grasse 10,12, 3) Eseme 10,12. 

Erä 2 (+1,7 m/s): 1) Simbine 9,98, 2) Chesill Johnson E-Afrikka 10,07, 3) Aaron Brown Kanada 10,14.

300 m: 1) Muzala Samukonga Sambia 31,38 (kk), 2) Lythe Pillay E-Afrikka 31,58.

400 m: 1) Leendert Koekemoer E-Afrikka 44,94.

800 m: 1) Noah Kibet Kenia 1.44,96.

3000 m: 1) Tshepo Tshite E-Afrikka 7.54,05, 2) Luan Munnik  7.54,49. 

Pituus: 1) Murali Sreeshankar Intia 812, 2) Divan Manuel E-Afrikka 807, 3) Luvo Manyonga E-Afrikka 786.

Kuula: 1) Chukwuebuka Enekwechi Nigeria 21,17, 2) Zane Weir Italia 20,73 3) Aiden Smith E-Afrikka 20,50.

Naiset, 100 m (-0,5 m/s): 1) Cambrea Sturgis USA 10,92, 2) Maia McCoy USA 11,16, 3) Chante Clinkscale USA 11,20.

Alkuerät: Erä 1 (+2,1): 1) Kayla White USA 11,17, 2) Clinkscale 11,20. Erä 2 (+1,4): 1) Sturgis 10,94, 2) McCoy 11,11.

Keihäs: 1) Sarah Kolak Kroatia 59,23, 2) Jana Van Schallwyk E-Afrikka 54,77.

300 m: 1) Mercy Oketch Kenia 35,77 (kk), 2) Kenondra Davis USA 35,81.

1500 m: 1) Prudence Sekgodiso E-Afrikka 4.08,93.

100 m aj: 1) Rayniah Jones USA 12,72, 2) Luca Kozak Unkari 12,88, 3) Tumi Ramokgopa E-Afrikka 12,96, 4) Cyrena Samba-Mayela Ranska 13,17.

Share post