Seuratoiminnan kehittämistuen haku on käynnissä

Seuratoiminnan kehittämistuen haku on käynnissä

Seuratoiminnan kehittämistuen haku on käynnissä ja päättyy 15. joulukuuta klo 16.15. Tuki on tarkoitettu lasten ja nuorten liikuntaharrastuksen lisäämiseen sekä monipuolisen organisoidun liikunnan kehittämiseen.

Myös seuratuen nimellä tunnettua avustusta voivat hakea liikuntaa ja/tai urheilua järjestävät paikalliset, rekisteröityneet yhdistykset. Avustus myönnetään saajalle harkinnanvaraisena erityisavustuksena.

Opetus- ja kulttuuriministerin mukaan seuratuen tavoitteena on edistää matalan harrastuskynnyksen toimintaa lasten ja nuorten liikunnassa. Seuratuen avulla on myös mahdollista kokeilla innovatiivisia toimintamalleja ja vahvistaa toiminnan laatua ja yhteisöllisyyttä, sekä tukea vapaaehtoistyötä.

– Tukea hakiessa kannattaa muistaa, että päätoimisuuden lisäksi tukea kannattaa hakea myös erilaiseen toiminnallisuuteen, sanoo Suomen Urheiluliiton seurapalvelujohtaja Harri Aalto.

Haettavissa olevan avustussumma on 2 500–15 000 euroa vuodessa. Seuratukeen on varattu 4 miljoonaa euroa edellyttäen, että eduskunta osoittaa tarkoitukseen tarvittavat määrärahat vuoden 2018 talousarviossa.

Seuratukea haetaan sähköisesti. Haku tapahtuu osoitteessa www.seuraverkko.fi

Lisätietoja tästä linkistä