Selkävaivan tuomat tekniikkaongelmat torppasivat Partasen kilpailun MM-kisoissa

Kilpakävelijä Aku Partasen 35 kilometrin kilpailu keskeytyi osin selkävaivaan juontavien tekniikkaongelmien kiusaamana 11 kilometrin jälkeen hylkäykseen.

– Minulla oli tekniikkahaasteita keväällä. Niitä on kesän aikana pyritty korjaamaan ja minun mielestäni mentiin eteenpäin ja kävely oli parempaa, Partanen kertaili.

– Nyt lantio, jalka ja selkä eivät ihan toimineet niin kuin olisi pitänyt. Tuntui, että en päässyt askeleen päälle rennosti. Olin pikkaisen jäljessä, jouduin jännittämään askelta ja siksi jalka tuli korkealta maahan.

Eugenen kisan ongelmien taustalla oli viimeistelyharjoituksessa Suomessa tullut selkävaiva. Se vaikutti Creswellissä MM-kisojen valmistavan leirin harjoituksiin ja näkyi kilpailussa.

– Matkustamisen tuoman pitkän istumisen jälkeen Creswellissä harjoittelu oli haastavaa. Jouduin jättämään muutaman viimeistelytreenin kesken, Partanen kertoi.

– Selkä hoidettiin leirillä joka päivä kuten myös täällä Eugenessa. Se oli viimeiset 3-4 päivää ihan hyvä, enkä uskonut, että se alkaisi uudestaan vaivata. Sen verran kuitenkin rajoitti liikettä, että minusta tuntuu, etten saanut askelta toimimaan niin kuin pitäisi.

Saman havainnon teki Partasen valmentaja Valentin Kononen.

– Akun lantio ei liikkunut normaalisti, sen liike oli rajoittunut. Aku käveli suoralla selällä jolloin ponnistus jäi kesken, Kononen sanoi.

Kononen ja Partanen eivät osanneet onko kaikki saatavissa kuntoon elokuisiin Münchenin EM-kisoihin.

– Se riippuu sitä, miten tuo vaiva saadaan kuntoon. Mitään lääkettä siihen ei voi antaa. Sitä hoidetaan hieronnalla ja fyyskaalisella hoidolla, Kononen sanoi.

Partanen hylättiin noin 11½ kilometrin kohdalla. Hän oli ohittanut 10 kilometriä ajassa 42.09, mikä tasaisella vauhdilla olisi enteillyt jopa neljä minuuttia Suomen ennätystä parempaa lopputulosta.