Seiväshyppysensaatio Karaliksen koutsi Marcin Szczepański kouluttajaksi PNG-valmennusseminaariin!

Armand Duplantiksen selkeäksi ykköshaastajaksi nousseen Emmanouil Karaliksen puolalaisvalmentaja Marcin Szczepański on 3.6. Turussa järjestettävän Paavo Nurmi Games: Coaching for Success -valmennusseminaarin kansainvälinen pääluennoitsija. Karaliksen lisäksi Szczepański on toiminut mm. kymmenkertaisen arvokisamitalisti Piotr Lisekin valmentajana. 

Karalis kirjautti kuluneella hallikaudella ennätyksekseen peräti 617, millä hän sijoittuu maailman kaikkien aikojen seivästilastoissa toiseksi, takanaan seiväslegendat Sergei Bubka ja Renaud Lavillenie. Vaikka Karalis oli erinomainen seiväshyppääjä jo nuorten ikäluokissa, on kehittyminen kahden edellisen vuoden aikana ollut poikkeuksellisen nopeaa.

– Marcin tulee seminaariin avaamaan niin Karaliksen rajun tulosparannuksen valmennuksellisia taustoja ja harjoituksellisia painotuksia kuin laajemminkin omaa valmennusajatteluaan ja -linjauksiaan”, ennakoi Suomen Urheiluliiton (SUL) urheilutoimenjohtaja Jarkko Finni.

Szczepanskin kotimaa Puola on yksi Euroopan yleisurheilun suurmaita ja maa tunnetaan erittäin vahvasta valmennuskulttuuristaan ja -osaamisestaan.

Marcin Szczepański ja Emmanouil Karalis MM-halleissa Toruńissa.

– Olemme saaneet PNG-seminaareissa kuulla useita huippuvalmentajia eri puolilta Eurooppaa ja maailmaa, mutta ensimmäistä kertaa meillä on nyt mukana luennoitsija Puolasta. Pidän Puolaa yhtenä maailman johtavista valmennusosaamisen maista, kommentoi Finni. 

PNG-seminaaria on järjestetty vuodesta 2022 alkaen. Tämän vuoden seminaari järjestetään yksipäiväisenä ja seminaarin erityisteemana on tehontuoton, ponnistuskyvyn ja elastisuuden kehittäminen. 

Turussa järjestettävä seminaari toteutetaan Paavo Nurmi Games -kilpailua järjestävän PN Turku Oy:n ja SUL:n yhteistyönä.

Seminaari-informaatio, ilmoittautuminen ja ohjelma

Paikka ja ajankohta: Vierailu- ja innovaatiokeskus Joki sekä Paavo Nurmen stadion, 3.6.2026

Seminaarihinta: 135 €

  • SUL huippuvaiheen valmentajalisenssin omaaville valmentajille seminaarihintaa on vahvasti subventoitu ja heille hinta on vain 80 €!
  • Team Finland –huiput valmennusryhmäurheilijan (kaudella 2026) henkilökohtaisen valmentajan, yleisurheilun NOV-valmentajan (kaudella 2026) ja yleisurheilukeskuksen valmennuspäällikön seminaarimaksun maksaa Suomen Urheiluliitto!

Seminaarimaksuun sisältyy seminaarikoulutuksen ja -lounaan lisäksi B-kategorian (pääkatsomo) pääsylippu Suomen kovimpaan kansainväliseen yleisurheilukilpailuun, Paavo Nurmi Gamesiin (Continental Tour Gold), joka järjestetään tuttuun tapaan Paavo Nurmen stadionilla Turussa 3.6. 

Ilmoittautuminen on auki 17.5. saakka! 

Ilmoittautuminen: https://www.lyyti.in/PNG_Coaching_for_Success_2026

OHJELMA (oikeudet muutoksiin pidätetään):

9.00–10.00 Rekisteröityminen

10.00–12.00 Koulutusluennot

− Jänteen toiminta ja harjoittaminen nopeus-teholajeissa: Tapani Keränen

− Ponnistuskykyisyys ja elastisuus: Tuomas Sallinen

12.00–13.00 Lounas

13.00–15.30 Education lectures (in English)

− Principles of successful coaching: Anders Möller, coach of e.g. Khaddi Sagnia

− Principles of successful coaching: Marcin Szczepanski, coach of e.g. Karalis and Lisek

Iltapäiväkahvit

Ilta: PNG-kilpailun seuranta

Lisätietoja:

Jarkko Finni

Urheilutoimenjohtaja, SUL

jarkko.finni@sul.fi

+358 (0)40 5362680

Share post