Savola taivutti seiväshypyssä ennätyksensä: "Nämä kisat tuli vähän kateltua"

Savola taivutti seiväshypyssä ennätyksensä: "Nämä kisat tuli vähän kateltua"

EM-kisojen helteisessä kymmenottelussa Elmo Savola sijoittui 15:nneksi pistein 7655.

– Tiivistettynä voisi sanoa, että nämä kisat tuli vähän kateltua. Oli siellä pieniä onnistumisia joukossa, mutta muuten vuoristorataa. Tulostasosta näkee, mikä on kelin vaikutus, mutta kuuma se on ollut kaikille, Savola sanoi.

Savola avasi toisen kilpailupäivän juoksemalla 110 metrin aidat 14,87. Kiekkoringissä syntyi kauden paras 42,92. Se heltisi kolmannella heitolla. Seiväshypyssä Savola löysi loistovireen ja ylitti ennätyksensä 480 ja yritti kolmesti korkeudesta 490.

– Tänään seiväs oli ainut hyvä asia. Kiva, että kerrankin pääsin siinä tällaisissa kisoissa omalle tasolleni.

Keihäs Savolalla sen sijaan jäi vaisuksi. Savolan kaksi ensimmäistä heittoa epäonnistuivat ja kolmas kantoi 57,12. 1500 metrillä Savola juoksi 5.01,22. 

Savolan päivään mahtui pieni epäonninen tapahtumakin.

– Verryttelyssä aamulla kolhin polveani todella rajusti aitaan, jonkinlainen puujalka siihen tuli. Ei sitä oikein kuitenkaan tässä päivän mittaan huomannut, nyt se tajuaa, Savola sanoi.

Kymmenottelun voitti saksalainen 32-vuotias Arthur Abele 8431 pisteellä. Hän kokosi Berliinin helteessä tasaisen tulossarjan 100 metriä 10,86, pituus 742, kuula 15,64, korkeus 193, 400 metriä 48,01, 110 metrin aidat 13,94, kiekko 45,42, seiväs 460, keihäs 68,10 ja 1500 metriä 4.30,84.

Venäläinen Ilja Shurenjov oli toinen 8321 pisteellä.

Ruotsille kaksi mitalia

Muissa lajeissa Kreikan Miltiadis Tentoglou vei pituushypyn ponkaistuaan 825. Saksan Fabian Heinle oli toinen ja Ukrainan Sergei Nykyforov kolmas. Kummankin pisin hyppy kantoi 813.

Miesten kiekossa hallitseva maailmanmestari Liettuan Andrius Gudzius pilasi Ruotsin Daniel Ståhlin mestaruusvaiheet heittämällä viimeisellään 68,46. 

Ståhl avasi kilpailun kahdella yliastutulla, meni jatkokierroksille kolmannellaan, joka kantoi 64,20 ja heitti sitten neljännellään 68,23, joka toi hopeaa. Hän astui yli kaksi viimeistä heittoaan.

Naisten 10 000 metriä vei kenialaistaustainen, mutta Israelia edustava Lonah Chemtai Salpeter ajalla 31.43,29. Hollannin Susan Krumins toinen ajalla 31.52,55 ja Ruotsin dopingsyytösten keskellä oleva Meraf Bahta kolmas ajalla 32.19,34. 

Naisten kuulan voitti Puolan Paulina Guba, joka työnsi 19,33.