Santtu Heikkinen 17:s katumailin MM-kilpailussa Latviassa: ”Hyvä kokemus”

Santtu Heikkinen juoksi katumaililla 17. sijan ajalla 4.01,35 maantiejuoksun MM-kilpailuissa Latvian pääkaupungissa Riiassa. Juoksu oli Heikkisen uran ensimmäinen yleisen sarjan MM-kilpailuissa ja jätti hyvän mielen jatkaa harjoittelua kohti joulukuisia maastojuoksun EM-kilpailuja.

– Kokemuksena tämä oli ihan hyvä. Mukana oli kovia kilpakumppaneita ja tämä opetti ihan eri tavalla porukassa juoksemista. Reitillä oli kaksi käännöstä ja niissä oli ryysistä ihan eri tavalla kuin radalla, Heikkinen kertaili.

Juoksun voitti Yhdysvaltain Hobbs Kessler ajalla 3.56,13, joka on katumailin maailmanennätys. Katumaili on vasta hiljattain lisätty Kansainvälisen yleisurheiluliiton (WA) virallisten ME-matkojen joukkoon.

Britannian Callum Elson ja Yhdysvaltain Samuel Prakel olivat kaksi muuta mitalistia ajoin 3.56,41 ja 3.56,43.

Kärkiryhmä lähti rivakasti liikkeelle ja ohitti kilometrin ajassa 2.29. Heikkinen oli tuossa vaiheessa 12:s kaksi sekuntia kärjestä.

– Kärki lähti hirveän kovaa. Otin alun vähän rauhallisemmin ja nostin sitten puolimatkassa sijoitusta, mutta hyydyin lopussa viimeisellä sadalla metrillä. Siinä tuli jokunen juoksija ohi, Heikkinen kertaili.

EM-maasto syyskauden päätavoite

Heikkisellä ei ollut MM-kilpailuun erityisiä tavoitteita. Katse on käännetty jo 10. joulukuuta Belgian pääkaupungissa Brysselissä juostaviin maastojuoksun EM-kilpailuihin ja talven hallikauteen.

– Syksyn keskityn kestävyyden kehittämiseen ja maastojuoksukauteen. EM-maastot ovat syksyn päätavoite, Heikkinen sanoo.

Latvian MM-kilpailujen jälkeen Heikkinen aloittaa reilun kolme viikon korkeanpaikan harjoitusjakson Ranskan Pyreneillä Font Romeussa.

Naisten mailin Latviassa voitti Etiopian Diribe Welteji katumailin ME:llä 4.21,00. Welteji ja hänen toiseksi tullut joukkuetoverinsa Freweyni Hailu ohittivat loppukirissä siihen asti johtaneen Kenian Faith Kipyegonin. Hailu oli toinen ajalla 4.23,06 ja Kipyegon kolmas ajalla 4.24,13.

Miesten 5 kilometriä voitti Etiopian Hagos Gebrhiwet ajalla 12.59 ja naisten 5 kilometriä Kenian Beatrice Chebet ajalla 14.35.

Miesten ja naisten puolimaratoneilla Kenia vei kolmoisvoitot. Maailmanmestareiksi juoksivat Sabastian Sawe ja Peres Jepchirchir ajoin 59.10 ja 1.07.25.

 

Riika, Latvia 1.10.2023 Maantiejuoksun MM-kilpailut

Miehet

Katumaili: 1) Hobbs Kessler USA 3.56,13 (ME), 2) Callum Elson Britannia 3.56,41, 3) Samuel Prakel USA 3.56,43 … 17) Santtu Heikkinen Suomi 4.01,35.

5 km: 1) Hagos Gebrhiwet Etiopia 12.59, 2) Yomif Kejelcha Etiopia 13.02, 3) Nicholas Kipkorir Kenia 13.16.

Puolimaraton: 1) Sabastian Sawe Kenia 59.10, 2) Daniel Ebenyo Kenia 59.14, 3) Samwel Mailu Kenia 59.19.

Naiset,

Katumaili: 1) Diribe Welteji Etiopia 4.21,00 (ME), 2) Freweyni Hailu Etiopia 4.23,06, 3) Faith Kipyegon Kenia 4.24,13.

5 km: 1) Beatrice Chebet Kenia 14.35, 2) Lilian Rengeruk Kenia 14.39, 3) Ejagayehu Taye Etiopia 14.40.

Puolimaraton: 1) Peres Jepchirchir Kenia 1.07.25, 2) Margaret Kipkemboi Kenia 1.07.26, 3) Catherine Amanang’ole Kenia 1.07,34.

LIVE-Tulospalvelu: https://worldathletics.org/competitions/world-athletics-road-running-championships/riga23/live/7174065