Sanna Regwan aloitti yhteyspäällikkönä –  kumppaniyhteistyö päävastuuna

Sanna Regwan on työskennellyt kuluvan kuun alusta lähtien yhteyspäällikkönä Suomen Urheiluliiton markkinointiyhtiössä Track & Field Finland Oy:ssä. Regwanin vastuulla ovat SUL:n kumppanuusyhteistyö, sen suunnittelu, koordinointi ja toimeenpano.

SUL:n palvelukseen Regwan tuli Pesäpalloliiton projekti- ja tapahtumapäällikön tehtävistä.

– Vastaan siitä, että SUL:n kumppaneille sovitut vastineet toteutuvat. Pidän yhteyttä kumppaneihin ja katsomme yhdessä, mitä milloinkin tarvitaan. Teen myös kaikkea muuta myynnin, markkinoinnin ja markkinointiviestinnän saralla, Regwan sanoo.

Regwan kertoo nauttivan monipuolisesta työnkuvasta ja viihtyvänsä urheilutoiminnan parissa.

– Tykkään olla ja työskennellä ihmisten parissa. Olen myös tunneihminen ja urheilun parista löytyy niitä suuria tunteita, Regwan sanoo.

”Urheilun parissa on sellainen rehti ja reipas meininki”

Regwanilla on pitkä kokemus monenlaisesta mainostoimistotyöstä Womena -ja Taivas (Taivas Maan Päällä) -toimistoissa. Mainostoimistosta Regwan siirtyi urheilun pariin.

– Läksin etsimään uudenlaista työtä ja törmäsin yhteysassistenttiä etsivään urheiluorganisaatioon, joka ei ilmoituksessaan maininnut lajia. Ilmoitin heille, että olen etsimänne henkilö, kävin haastattelussa ja päädyin pesäpallon pariin, Regwan muistelee.

Regwanin oma pesäpallokokemus rajoittui kouluajan peleihin, mutta yli kymmenen vuoden työura Pesäpalloliitossa tarjosi syvemmät opinnot lajista ja kasvatti rakkautta urheilutoimintaan.

– Urheilun parissa on sellainen rehti ja reipas meininki, Regwan sanoo.

 ” Pääsin suoraan tositoimiin”

Urheilu ja liikunta ovat isossa roolissa myös Regwanin perheessä. Tytär Dina,22, viihtyi muodostelmaluistelun ja poika Joel, 23, jääkiekon ja jalkapallon parissa.

Regwan itse kuntoilee miehensä Danielin kanssa thainyrkkeilyn parissa, mutta seuraa innolla myös yleisurheilua.

– Mieheni on ”urheiluhullu”. Hänen kanssaan seuraamme yleisurheilua ja monia muita lajeja. Omat kokemukset yleisurheilun parissa rajoittuvat junioriaikoihin ala-asteikäisenä Vantaan Salamissa. Taisin voittaa mitalin myös partiolaisten kuulantyöntökilpailussa, Regwan hymyilee muistoille.

Työt yleisurheilun parissa ovat Regwanin mukaan alkaneet vauhdikkaasti ja iloisissa merkeissä.

– Pääsin suoraan tositoimiin, kun toimistoon tullessani valmistautuminen Helsinki City Running Day -tapahtumaan ja Naisten Kymppiin oli kuumimmillaan. Ei tarvinnut miettiä, mistä aloittaa, Regwan kertoo.

– Olen erittäin innoissani, kun pääsen aitopaikalta tekemään ja seuraamaan suomalaista yleisurheilua. Odotan innolla myös kohtaamisia seuraväen kanssa.