Samuelsson haastajana Pohjolan nopeimpien kohtaamiseen – Bergqvist: Suomesta on tullut parempi – Määttänen ja Lappalainen keskimatkojen valttikortit

Pohjolan nopeimmat miehet Samuli Samuelsson ja Henrik Larsson kohtaavat Ruotsi-ottelun 100 metrillä lauantaina. Vaikka kumpikin jahtaa maaotteluvoittoa kaksiko on yhtä mieltä siitä, kumpi on taiston suosikki.

– Vaikka tilastokärki olenkin, Henrik oli MM-kisoissa välierissä ja juoksi siellä alkuerissä tuulettomaan keliin 10,16. Minulla parempi kauden paras tulos, mutta Henrik on ollut kovemmassa kunnossa, Samuelsson sanoo.

Kakkosijasta tällä kaudella SE:n lukemiin 10,12 pudottanut Samuelsson ei lähde juoksemaan,

– Päivät ovat erilaisia. 100 metriä on pienistä asioista kiinni. Voittoa lähden totta kai hakemaan, Samuelsson sanoo.

Samuli Samuelsson ja Henrik Larsson kohtaavat 100 ja 200 metrillä.

Larsson juoksi Ruotsin ennätyksen 10,13 kotimaansa mestaruuskisojen finaalissa Söderhamnissa ja kiihdytti sitten Budapestin MM-kisojen alkuerissä 10,16 ja välierissä 10,20.

– Budapestin juoksut olivat parempia kuin mitä tulokset kertovat. Jos siinä alkuerän 10,16-juoksussa, jossa ei ollut tuulta, olisi ollut joku 1,5 metriä sekunnissa myötäistä, se olisi ollut alle 10,10:n. Välierässä taas oli lievä vastainen, Larsson sanoo ja hyväksyy maaottelujuoksuun suosikin aseman.

– Samulilla on nopeampi aika 100 metrillä, mutta olen ehkä ollut hieman tasaisempi. Olen kuitenkin pystynyt juoksemaan muutamat viime kisat alle 10,20:n, Larsson sanoo.

Hyvillä vaihdoilla Suomen ennätys”

Samuelsson urakoi kisojen avauspäivänä myös 4 x 100 metrin viestin ja kohtaa Larssonin uudelleen sunnuntaina 200 metriä.

– Meillä on taas, niin kuin joka vuosi, sellainen viestiporukka, että hyvillä vaihdoilla juostaan Suomen ennätys. Valtteri Louko, joka aloittaa, veti viime viikolla oman ennätyksensä 10,38. Minä ja Santeri Örn ollaan kohtalaisen hyvässä kunnossa ja Oskari Lehtonen on aina varma kolmososuuden mies, Samuelsson tuumi viestistä, jossa Suomen juoksujärjestys on Louko, Samuelsson, Lehtonen ja Örn.

Maajoukkueiden johtajat Kajsa Bergqvist ja Jani Tanskanen odottavat tiukkaa ja tasaista maaottelua miehissä ja naisissa.

Bergqvist: Suomesta on tullut parempi

Kuluvan kauden parhaisiin perustuvat tilastot povaat Suomelle voittoa ja miesten naisten maaotteluissa.

– Maaottelu tulee olemaan tasainen ja tiukka taistelu. Ruotsi on viimeisen 20 vuoden aikana ollut hieman hallitsevampi, mutta nyt jokin muuttumassa, eikä se ole sitä, että ruotsalainen yleisurheilu olisi aiempaa heikompaa, vaan Suomessa on tapahtunut jotakin. Suomesta on tullut parempi ja parempi, Ruotsin maajoukkueen kapteeni Kajsa Bergqvist totesi maaottelun mediatilaisuudessa perjantaina.

Suomen joukkueenjohtaja Jani Tanskanen oli maaottelun yleisten linjojen suhteen samoilla linjoilla.

– Siitä tulee hyvä taistelu ja tiukka taistelu. Toivon onnea molemmille joukkueille, Tanskanen totesi.

Suomen ja Ruotsin joukkueessa on ollut poisjääntejä. Suomen joukkueista ovat viimeksi jääneet sivuun keihäänheittäjä Oliver Helander, jonka korvaa Lassi Etelätalo sekä kestävyysjuoksijat Ilona Mononen ja Eemil Helander.

Ruotsilta puuttuvat mm. pituushyppääjät Thobias Montler ja Khaddi Sagnia sekä jalkavammaa paranteleva Andreas Almgren. Montler on kamppaillut polvi- ja takareisivaivojen kanssa. Sagnia taas päätti kilpailukautensa elokuun lopussa.

– Uskon, että Suomen naiset kestävät kovaa vauhtia, joten se saattaa olla meidän vahvuus, Eveliina Määttänen sanoo 800 metristä.

Määttänen ja Lappalainen keskimatkojen suosikit

Tilastojen valossa Suomi on miesten lajeissa vahvempi pikajuoksuissa, korkeus- ja pituushypyssä sekä moukarissa ja keihäässä. Samoin kilpakävelyssä ja niukasti myös kolmiottelussa. Haasteita on kestävyys- ja aitajuoksuissa.

Naisten ottelussa 100 ja 400 metriä, keskimatkat, 5000 metriä ja 100 metrin aidat ovat tilastojen mukaan menossa Suomelle, kuten myös kävely, korkeus, seiväs, moukari ja keihäs.

Suomen valttikortit keskimatkoilla ovat Sara Lappalainen, joka voitti viime vuonna 1500 ja 800 metriä ja Eveliina Määttänen, joka juoksi Budapestin MM-kisoissa 800 metrin ennätyksensä 1.59,81 ja juoksee Tukholmassa molemmat keskimatkat. Kun kaksikon kanssa 1500 metriä juoksee Nathalie Blomqvist ja 800 metriä Veera Mattila, on molemmilla matkoilla edellytyksiä väkevään suomalaismenestykseen.

Määttänen uskoo, että vauhdinpito voisi toimia 800 metrillä.

– Uskon, että Suomen naiset kestävät kovaa vauhtia, joten se saattaa olla meidän vahvuus, Määttänen sanoo.

Määttäsen kausi jatkuu maaottelun jälkeen Zagrebin 800 metrin kilpailulla, jossa tavoite rikkoa oma ennätys.

– Sinne lähdetään ennätysjahtiin, Määttänen sanoo.

Sara Lappalaisella on suunnitelmissa kaksi kovaa kisaa maaottelun jälkeen. Maaottelussa hän puolustaa viime vuoden 1500 ja 800 metrin voittoja.

Myöhään kilpailukauden aloittanut Lappalainen puhkuu intoa kilpailua. Maaottelun jälkeen hän juoksee Rovertossa joko 800 metriä tai 3000 metriä ja Zagrebissa 1500 metriä.

– Eihän tässä ole kautta kuin reilu kausi takana, joten ei ole sellaista ei jaksa enää -tunnetta. Haen nyt syksyllä hyviä tuloksia ja kisoja. Niitä pitää saada. Varsinkin Zagrebin 1500 metristä on tulossa tosi hyvä, Lappalainen sanoo.

Elina Lampelan mukaan ennätys on maaottelussa mahdollinen, jos olosuhteet sen sallivat.

Lampela: Budapestistä jäi hampaankoloon

Kaksi edellistä Ruotsi-ottelun seiväshyppykisaa voittanut Elina Lampela jahtaa Ruotsissa hyvää tulosta.

– Olen odottanut innolla tätä kisaa. Budapestistä jäi sen verran hampaankoloon, että haluaisin tälle kaudella saada vielä hyvän tuloksen. Budapestissä näki, että olen hyvässä kunnossa, eikä nyt ole iskenyt sellaista väsymystä kuin joskus aikaisempina vuosina, Lampela sanoo.

Kolmikko Wilma Murto, Lampela ja Saga Andesson voi onnistuessaan ottaa seiväshypystä kolmoisvoiton. Lampela uskoo, että ennätyksen 456 parantaminen on mahdollista.

– Ihan varmasti, jos vaan on olosuhteet, Lampela sanoo.

Kristiina Mäkelä on voittanut kolmiloikan maaottelussa kuudesti

Kristiina Mäkelä on voittanut kolmiloikan maaottelussa kuudesti ja aikoo taistella voitosta tälläkin kertaa.

– Yksi maaotteluin hienouksista on, että kun se on kauden päätös, voit antaa aivan kaikkesi ja keskittyä sitten kannustamaan joukkuetovereita, Mäkelä sanoo.

Ruotsi-ottelu Ylen kanavilla:

Lauantaina 2.9.

 Klo 14.50 Yle Puhe (mm. Ruotsi-ottelua)

Klo 16.45 TV2

Sunnuntai 3.9.

Klo 13.30 Yle Puhe (mm.  Ruotsi-ottelua)

Klo 13.35 TV2

Ruotsi-ottelun nettisivut:

https://www.finnkampen.se

Ruotsi-ottelun aikataulu (Ajat Ruotsin aikoja):

https://www.finnkampen.se/tavlingsinformation/tidsprogram-finnkampen/

Ruotsi-ottelun tilastomaaottelu:

https://www.tilastopaja.eu/finnkampen/papermatch.php?lang=fin

Ruotsi-ottelun historiatilastot:

https://www.tilastopaja.eu/finnkampen/stats.php?lang=fin