Samuel Purola juoksi Ruotsissa ennätyksensä – Suomen kaikkien aikojen kakkonen

Pikajuoksija Samuel Purola avasi hallikautensa hurjalla tuloksella. Purola voitti Ruotsissa Växjön kansainvälisten kilpailuiden miesten 200 metrin juoksun ajalla 20,93. Purolasta tuli samalla kaikkien aikojen toinen suomalainen, joka on juossut hallissa alle 21 sekunnin.

Purola paransi omaa ennätystään 0,16 sekuntia. Jonathan Åstrandin vuonna 2013 samassa Växjön hallissa juoksema Suomen halliennätys on 20,72.

– 150 metriä meni hyvin. Sen jälkeen ei meinannut enää jalka nousta, Purola kertoi.

– Nyt juostaan vain lyhyt hallikausi, kaksi tai kolme kilpailua. Treenataan hallikauden läpi ja keskitytään ensi kesänä tekemään hyvää tulosta. Näillä näkymin seuraava kilpailu on helmikuussa Tampereella.

Purola voitti Växjön kilpailun sekunnin kymmenyksen ennen Tanskan ennätysmiestä Benjamin Lobo Vedeliä.

Poikansa valmentaja Mika Purola näki juoksun striimiltä ja piti sitä teknisesti onnistuneena:

– Samulin kanssa puhuttiin Växjön hallin ensimmäisestä kallistetusta kaarteesta, missä hän viime vuonna vähän horjahti. Ja nyt hän otti sen vähän rauhallisemmin. Ei tullut siihen niin lujaa, koska siinä alamäessä saattaa askel vähän pidentyä.

– Minusta tämä oli hyvä juoksu. Koko talvena varsinkin kaksi viime kuukautta on mennyt hyvin ja ominaisuudet ovat kehittyneet. Harjoitukset on tehty suunnitelmien mukaan ja olemme keskittyneet varsinkin juoksutekniikkaan, Mika Purola kertoi.

 

VÄXJÖ (SWE) 20.1.2023 Kv. hallikilpailut

Miehet,

200 m: 1) Samuel Purola Suomi (OP) 20,93 (kkk & ka-2), 2) Benjamin Lobo Vedel Tanska 21,03, 3) Erik Erlandsson Ruotsi 21,04 (C-erän voittaja), 4) Desmond Rogo Ruotsi 21,45 (B-erän voittaja), 5) William Trulsson Ruotsi 21,51 (D-erän voittaja).

Naiset,

200 m: 1) Julia Henriksson Ruotsi 23,32, 2) Lisa Lilja Ruotsi 23,50, 3) Elvira Tanderud Ruotsi 24,02, 4) Nora Lindahl 19 Suomi/Ruotsi (HIFK) 24,29 (B-erän voittaja, kkk & 19-v. ka-5), 5) Moa Granat 24,45 (D-erän voittaja).