Salminen uransa toiseksi parhaalla ajalla välieriin, pituusmiehet eivät yltäneet loppukilpailuun

Heidi Salmisen ensimmäinen tavoite EM-kilpailuissa täyttyi, kun hän juoksi 400 metrin aidoissa alkueristä jatkoon. Salminen juoksi alkueränsä kakkoseksi ajalla 55,95, joka on hänelle uran toiseksi paras aika. Kovempaa hän on juossut vain ennätysjuoksussaan Kalevan kisoissa (55,27).

– Ihan ookoo. Ehkä vähän eka puolikas tuntui, että piti vähän venyttää askelia, että pääsin vitosaidalle 15:lla (askeleella), kun siellä puhalsi vastatuuli, Salminen sanoi.

Salminen huomasi olevansa erässään hyvissä asemissa ja yritti pitää asemansa. Erän voittoon juoksi Lina Nielsen ajalla 55,08.

– Vikat aidat otin ehkä vähän varman päälle, teknisesti olisi voinut vähän paremmin mennä.

Hilla Uusimäki meni suoraan välieriin, koska on kisarankingissa 12 parhaan joukossa. Välierät juostaan tiistaina.

Salminen tyytyväisin mielin karsiutumisesta huolimatta: ”Kierros kierrokselta parani”

Pituushyppääjät Kristian Pulli, Kasperi Vehmaa ja Kalle Salminen eivät selviytyneet karsinnasta loppukilpailuun.

Karsintarajan 815 ylitti viisi hyppääjää, joista pisimmälle hyppäsi Italian Francesco Ettore Inzoli. Hän ponnisti 3,1 metriä sekunnissa puhaltaneessa myötätuulessa 834. Finaaliin vaadittiin 791.

Kalle Salminen hyppäsi viimeisellään 773 ja oli suomalaisista parhaana 17:s. Salmisen ensimmäinen oli yliastuttu, toisellaan hän hyppäsi 758.

– Valehtelisin, jos sanoisin etten ole tyytyväinen. Toki nyt ei mitään mahdottomia olisi vaatinut (finaalipaikka), vähän olisin saanut venyä. Kierros kierrokselta parani, aika rohkeasti uskalsin tulla varsinkin pari viimeistä, kesällä jalkavaivasta kärsinyt Salminen sanoi.

Pulli: ”Juoksu kulki todella hyvin, merkki oli pidemmällä kuin koskaan aikaisemmin”

Kristian Pullin kaikki hypyt olivat yliastuttuja. Pullin hypyissä tuulet olivat 0,8, 1,8 ja 3,1 metriä sekunnissa.

– Ei se tuuli sinällään haitannut. Juoksu kulki todella hyvin, merkki oli pidemmällä kuin koskaan aikaisemmin. Fysiikan puolesta oli aineksia pitkiin hyppyihin. Valmistautumisen osalta olen tyytyväinen siihen, että mies on kunnossa. En saanut merkkiä osumaan, joten se ei valitettavasti realisoitunut, Pulli sanoi.

Kasperi Vehmaa hyppäsi kolmannellaan 750. Hän hyppäsi ensimmäisellään 702, toinen oli yliastuttu. Hän oli karsinnan 24:s.

– Tulostasoltaan tosi huono kisa kaiken kaikkiaan. Rata oli aika hidas, ei löytynyt mondontapaista kimmoisuutta, joten jouduin tekemään juoksuun tosi paljon töitä. Se ehkä vaikuttaa ylipäätään niin, etten päässyt oikein ponnistamaan, Vehmaa sanoi.

Hän on päässyt armeijan jälkeen harjoittelemaan täyspainoisesti huhtikuusta lähtien, minkä arveli näkyvän suorituksissa.

– Ei ollut ehkä vielä semmoisia juoksuvalmiuksia juuri tuollaiselle hitaalle radalle.

Karsinta oli epäonninen myös tällä kaudella 843 hypänneelle Italian Mattia Furlanille. Hän hyppäsi ensimmäisellään 773, loukkasi itseään ja ei pystynyt jatkamaan kilpailua.

Yleisurheilun EM-kilpailut, Birmingham

Miehet, pituushypyn karsinta:

1) Francesco Ettore Inzoli Italia 834 (+3,1m/s) ,2) Luka Boškovic Serbia 833 (+2,4), 3) Miltiadis Tentoglou Kreikka 826, 4) Eusebio Cáceres Espanja 824 (+3,1), 5) Bozhidar Sarâboyukov Bulgaria 820 (+2,6), 6) Jaime Guerra Espanja 812 (+2,7), 7) Simon Ehammer Sveitsi 810, 8) Lester Lescay Espanja 803, 9) Gerson Baldé Portugali 799, 10) Yanni Sampson Belgia 797 (+2,5), 11) Archie Yeo Iso-Britannia 792 (+2,2), 12) Petr Meindlschmid Tšekki 791,…17) Kalle Salminen Suomi 773,…24) Kasperi Vehmaa Suomi 750,…Kristian Pulli Suomi ilman tulosta.

Share post