Salminen sai epäuskon tunteet kuriin – juoksun rytmitys MM-kisakesän haaste

On se hetki, kun pitäisi onnistua. Toistaa tuhansissa harjoituksissa hiottu liikesarja. Keho on valmis, mutta mielen sopukoista rynnii epäusko joka kappaa ajatukset.

Tuttu tilanne kilpailuun valmistautuvalle urheilijalle, kuten kolmiloikkaaja Senni Salmiselle, joka kamppaili negatiivisten tunteiden kanssa läpi viime kesän.

– Toki kesän tuloksissa oli takana ylirasitustakin, mutta eniten vaikutti se, että takaraivossa oli koko ajan epäuskon ääni. Kolmiloikassa tarvitaan tosi paljon rohkeutta ja ”pää tyhjänä” -menemistä, Salminen sanoo.

– Sen huomaa heti, jos mielessä on pienikin epäilyksen jyvä. Se voi ottaa hypystä pois kymmeniä senttejä.

Kuluvaan kilpailukauteen valmistautuessaan Salminen ryhtyi talttumaan ongelmaa yhteistyöllä urheilupsykologi Marja Kokkosen kanssa.

– Viime kesänä mietin paljon sitä, että minulla on huono olo ja huono olla. En pysty hyppäämään hyvin. Nyt olen tajunnut, että tavallaan sillä ei ole väliä. Pystyn hyppäämään, vaikkei olo tuntuisi hyvältä, Salminen sanoo.

– Noita tunteita ei pidä yrittää poistaa, vaan pitää oppia elämään niiden kanssa. Tunteiden torjuminen vie energiaa, jolloin siitä tulee helposti se varsinainen ongelma.

– Itselläni auttaa, kun katson kilpailussa ympärille, totean itselleni, että nyt ollaan täällä, enkä jää käymään sitä keskustelua omassa päässäni.

– Olen nyt hyvässä vaiheessa. Kaikki ominaisuudet olen saanut nostettua aika lailla sinne missä ne olivat ja osin paremmiksikin, Senni Salminen sanoo.

”Olin hirvittävän ankara itselleni. En antanut itselleni lupaa epäonnistua”

Salminen on hionut henkisiä valmiuksiaan myös käymällä läpi vuoden 2021 kokemuksia; pikaista nousua kansainväliselle tasolle, kotimaan parrasvaloihin ja pettymystä, kun Tokion olympiakisat jäivät täpärästi karsintaan.

– Se oli hirveää ryöpytystä, mutta en silloin käsitellyt mitään niistä asioista ja olin hirvittävän ankara itselleni. En antanut itselleni lupaa epäonnistua, ja kun sitä lupaa ei anna, epäonnistumisia tulee satavarmasti.

Nyt Salmisen ajatukset ovat elokuussa Budapestin MM-kisoihin huipentuvassa kilpailukaudessa.

– Olen nyt hyvässä vaiheessa. Kaikki ominaisuudet olen saanut nostettua aika lailla sinne missä ne olivat ja osin paremmiksikin, Salminen sanoo.

– Treeneissä on ollut hyvä fiilis, Senni Salminen sanoo.

Ylirasitus talttui –  ”Tuntui, että sain ikään kuin uuden startin”

Ominaisuuksien palauttamisella entiselle tasolle Salminen viittaa syksyn lähtötilanteeseen, joka ei ollut ihan toivotunlainen.

– Minulla oli ylirasitustila, johon vaikuttaneet tekijät löytyivät verikokeista. Veriarvot olivat päin prinkkalaa, Salminen muistelee.

– Kyse ei ollut ylitreenaamisesta vaan siitä, etten tiennyt noita veriarvoja ja muita juttua, enkä osannut reagoida niiden mukaisesti. Kun oli vielä henkisestä kuormaa, ne kaikki vaikuttivat toisiinsa.

Nyt on kaikki toisin.

– Jotenkin tuntui, että sain ikään kuin uuden startin, kun oli noita huolia ja sitten tuli sellainen koko kehon remontti. Treeneissä on ollut hyvä fiilis. Tekeminen on ollut hauskaa ja juuri se tuntuu mahdollistaneen tämän, että olen siinä pisteessä missä nyt ollaan.

Senni Salmisella kesän kilpailukauden alku siintää kesäkuun puolivälissä.

Vauhtiloikat kulkevat – juoksurytmi kuntoon

Salmisen mukaan kilpailukunnon virittely on aikataulussa, vaikka tekemistä vielä riittää.

– Treenaamista en syksyllä lopettanut missään vaiheessa, mutta kolmisen kuukautta se oli erilaista, vähän valvotumpaa ja tarkkailevampaa. Piti malttaa. Seurata sykkeitä ja sellaisia. Ihan kunnolla olen treenannut helmi-maaliskuun vaihteesta, kun talvella oli vielä terveysmurheita, Salminen sanoo.

Salmisen mukaan nopeus kehittyy hyvin, mutta ”ottaa vielä hetken, kunnes ollaan siellä mihin tavoitellaan”.

– Vauhtiloikat kulkevat yllättävän hyvin. Kuuden askeleen vauhdilla on mennyt viisiloikkaa 20 metriä, mikä on paremmin kuin koskaan. Vauhdittomissa hypyissä huomaan, etten ole päässyt tekemään niitä niin paljon, mutta nekin ovat melkein siellä, missä ne ovat parhaimmillaan olleet, Salminen sanoo.

Hyppytreeneissä olen hakenut juoksun rytmitystä ja oikeanlaista tuloa lankulle.

– Viime vuonna juoksu oli isoin ongelma hyppäämisessä. Se oli ihan joka puolella. Kuortaneen kisa oli ainoa, missä tekeminen oli tasaisen hyvää, Salminen muistelee.

Salminen ponnisti Kuortaneella kesän parhaansa 14,32. Oma ennätys on toissa vuoden 14,63.

– Nyt olen kiinnittänyt huomiota juoksun rytmiin ja siihen, että juoksu tulee hyvin lankulle. Viime vuonna tulin lankulle hirmuisen pitkällä askeleelle. Siitä on ihan järkyttävä lähteä hyppäämään. Nyt haettu sitä, että lankulle tulo tuntuu menevän jopa vähän ahtaaksi.

Salmisen suunnitelmissa on aloittaa kilpailukausi Paavo Nurmi Gamesissa 13. kesäkuuta.

 

Faktat / Senni Salminen

Seura Imatran Urheilijat

Valmentaja Matti Mononen

Ennätykset kolmiloikka 14,63, pituus 656

Kalevan kisoissa kulta, hopea ja 3 pronssia

Parhaat sijoituksen yleisen sarjan arvokisoissa EM-hallit 2021 7:s, EM-kilpailut 2022 7:s.