Salminen: Karsinta on nyt elämäni tärkein kilpailu – Mäkelän ennätyshyppy toi tärkeän oivalluksen

Kolmilloikkaaja Senni Salminen on kauden mittaan kimmahdellut kaksi Suomen ennätystä, kilpaillut menestyksellä EM-halleissa Puolan Torúnissa ja EM-joukkuekilpailussa Romaniassa. Tokiossa hän on Suomen joukkueen kärkinimiä ja menestyjäsuosikkeja, mutta se ei ole tuonut paineita.

– Kuten olen monesti sanonut, en ota paineita muualta. Jos jotakin paineita on, ne tulevat minulta itseltäni, Salminen sanoo.

Salminen lähtee perjantaiseen olympiakarsintaan SE-tuloksellaan 14,63 kisatilaston kahdeksannelta sijalta. Hänelle karsinta on nyt kaikki mihin hän keskittyy.

– Karsintaan menen sillä ajatuksella, etten finaalia mieti. Karsinta on minulle nyt elämäni tärkein kilpailu, Salminen sanoo.

Viime vuosien arvokisoissa finaalipaikkaan on riittänyt vajaan 14,20:n hyppy. Salminen ei puhu lukemista, mutta tietää, millä finaaliin mennään.

– Aika sellainen perushyppy. Sen pitäisi olla siinä, Salminen sanoo finaalipaikasta.

Sagan leiriltä löytyi kauden paras vire

Salminen on muiden suomalaisten yleisurheilijoiden tapaan viritellyt kuntoaan Sagan leirillä ja edelleen Tokiossa valmentajansa Matti Monosen johdolla. Nyt  kaikki on kunnossa ja kroppa on viritelty valmiiksi.

– Sagassa tehtiin voimaa, juostiin aika paljon ja sain viime viikon torstaina tehtyä myös hyvä hyppytreenin. Hyvä pätkä treeniä, Salminen kiteyttää.

Se myös tuntuu kropassa.

– Ei voisi paremmalta tuntua. Juoksu tuntuu paremmalta, miltä se on missään vaiheessa tuntunut ja hypyn kokonaisuus on saatu hiottua siihen missä sen pitää olla, Salminen kertoo.

Hyvän lisän henkiselle vireelle toi tulo Tokioon ja urheilijoiden kisakylään. Ison kansainvälisen huippu-urheilutapahtuman ilmapiiri kiehtoo Salmista.

– Erittäin hyvä fiilis tuli, kun tänne pääsi ja tosi erilainen kuin mitä Saagassa oli. Huomaa, että ollaan isoissa kisoissa.

Mäkelän ennätyshyppy sisälsi tärkeän teknisen oivalluksen

Kristiina Mäkelä sinetöi olympiamatkan juhannuksena Kuortaneella, jossa hän oli selkä seinää vasten. Olympiaraja 14,32 piti rikkoa, jos halusi varmistaa kisapaikan. Mäkelä ponnisti ennätyksensä 14,41. Hyppy sisälsi tärkeän oivalluksen.

– Pääsin siinä hypyssä lankulta kinkan hyvään asentoon ja kinkka onnistui, mutta kahdessa viimeisessä loikassa oli vielä toivomisen varaa. Ehkä se mielikuvaa siitä, että kinkan pitää lähteä näin, on minulle nyt arvokas, Mäkelä arvioi.

– Jos vielä onnistuisin saamaan ne kaksi jälkimmäistä loikkaa pikkuisen paremmassa asennossa kohdille, siellä olisi vaikka kuinka paljon senttejä varastossa.

Kuortaneen jälkeen Mäkelällä oli lyhyt hengähdyshetki ennen kuin olympiavalmistelut jatkuivat Sagassa harjoitusleirillä. Sieltä Mäkelä tuli tyytyväisenä Tokion kisakylään.

– Sunnuntaina juostiin hyvät askelmerkkijuoksut ja siitä jäi sellainen kiva fiilis. Se oli ehkä leirin tärkein treeni, Mäkelä arvioi.

Millainen tulos Tokiossa finaaliin vaaditaan?

– Tosi vaikea sanoa, kun lajin taso on ollut todella tasainen. Kun kyse on arvokisafinaalista, tilastot ovat silloin pelkkää paperia. Näissä edellisissä kisoissa, joissa olen ollut, sellainen 14,20 hyppy on ollut aika varma finaalipaikka, Mäkelä sanoo.

– Minulle se sopisi, koska minun vahvuuteni on tänä kesänä ollut se, että huonollakin hypyllä lentää se 14,20.

Finaali on nyt pääkilpailu

Neljä vuotta sitten Rio de Janeiron olympialaisissa Mäkelä oli kahdestatoista. Nyt hän on Tokiossa kilpailevien tilastossa 15. ja lähtee kisoihin tyystin toisenlaisista lähtökohdista.

– Jos katsotaan viiden vuoden takaisia olympialaisia, karsinta oli minun pääkilpailuni. Nyt karsintaan mennään rennolla, hyvällä otteella. Pääkilpailu on kuitenkin finaali. Sinne jätetään parhaat paukut.