Sää ei lannistanut juoksijoiden tunnelmaa Helsinki City Runilla

Sää ei lannistanut juoksijoiden tunnelmaa Helsinki City Runilla

Suomen suurin puolimaraton, Specsavers Helsinki City Run, juostiin lauantaina sateisessa säässä. Juoksijoiden kasvoilta ja palautteista viileää keliä ei huomannut. Sonera Stadiumille siirretty varustesäilytys, maali ja maalihuolto toimivat osanottajien mukaan hyvin.

Kilpailun johtaja Markku Haverinen sanoo Suomen suurimman puolimaratonin sujuneen odotusten mukaisesti – sateesta huolimatta.

– Uusi reitti sai juoksijoilta pääsääntöisesti hyvää palautetta. Myös järjestelyt sekä suuren osanottajamassan siirtyminen Sonera Stadiumilta lähtöpaikalle sujuivat jouhevasti. Maanalainen tunneli tuntui olevan monille varsin eksoottinen kokemus. Mukana oli ennätyksellisen paljon ulkomaisia osanottajia, peräti 63 eri maasta.

Haverisen mukaan alkuosaltaan uudistettu reitti tarjosi uudenlaista nähtävää myös pääkaupunkiseudulta tulleille juoksijoille.

– Baana ja Ruoholahdesta Hietaniemen uimarannan ohi merenrantoja pitkin kulkenut reitti ei ole kovin tuttu edes helsinkiläisille.

Helsinki City Runille oli ilmoittautunut 12 000 juoksijaa. Aivan kaikki eivät lähteneet matkaan.

– Sää saattoi säikäyttää osan porukasta, mutta tunnelmaan se ei vaikuttanut. Fiilis oli yhtä korkealla kuin aiempinakin vuosina.