Ruuskasen ajatukset Kalevan kisoissa: Olisiko tänä vuonna kuitin paikka?

Kauden aloittaminen suoraan Kalevan kisoista on Antti Ruuskasen mukaan pieni riski, mutta kokenut keihäänheittäjä kertoo tarvitsevansa pientä jännitystä ja epävarmuuden tunnetta.

Turun Kalevan kisat 13.-16.8. ovat nyt tiukasti Ruuskasen aatoksissa, kuten muillakin SUL:n mediatilaisuuteen keskiviikkona osallistuneilla urheilijoilla Kristian Pullilla, Krista Tervolla, Aku Partasella ja Lotta Kemppisellä.

Ruuskanen kävi syksyllä polvileikkauksessa ja rehki kuntoutuksen jälkeen hyvän harjoitusjakson tammikuusta maaliskuulle. Sen jälkeen iskivät koronaepidemian tuomat rajoitukset.

– Seuranneiden 2,5 kuukauden ajan pystyin harjoittelemaan hyvin olosuhteisiin nähden, mutta keihäällä heittäminen jäi oikeastaan kokonaan pois, samoin kevään kovat heittoharjoitusleirit, Ruuskanen muistelee.

– Sen huomasi kesäkuussa, kun rupesi pääsemään heittopaikalle. On ollut pieni heittotauko. Onneksi alkukesä oli lämmin. Sen aikana hommaa saatiin korjattua.

Etelätalo juotti karvasta kalkkia

Kesäkuusta lähtien Ruuskanen on heittänyt treeneissä kovaa kerran viikossa. Harjoitusheitot ovat hänen mukaansa pysyneet perustasolla, joten kilpailemisen aloittaminen suoraan Kalevan kisoista on aavistuksen haastavaa.

– Tietyllä tavalla sitä kiusaa itseään, kun menee suoraan Kalevan kisoihin, missä on karsinta ja toivottavasti myös finaali. Riskihän siinä on. Tulos voi olla mitä tahansa, Ruuskanen sanoo.

– Toisaalta se on mukava, että tulee pientä epävarmuutta ja jännitystä. Urheilija tarvitse sitä, että pystyy tekemään hyvän tuloksen. En usko, että olen Kalevan kisoissa ihan ennätyskunnossa, mutta päälle 80 metrin tuloksia voi tulla ja pitääkin heittää, jos Suomen mestaruuden meinaa voittaa.

Ruuskasen toiveissa on heittää Turussa uransa neljäs mestaruus. Se oli lähellä Lappeenrannassa vuosi sitten, mutta vaihtui hopeaksi, kun Lassi Etelätalo nousi mestariksi viimeisellä heitollaan.

– Etelätalo juotti viime vuonna tappion karvasta kalkkia. En tiedä, olisiko tänä vuonna kuitin paikka. Suomen mestaruus kiinnostaa. Se on aina kova juttu.

Pulli: Lonkka söi hyppyharjoittelua

Turun Kalevan kisat on myös Kristian Pullin kesän seuraava kilpailu. Hän ponnisti pituushypyn Suomen ennätyksen 827 kesäkuussa Espoossa, joten Kalevan kisojen alkaessa edellisestä pituushyppykilpailusta on kaksi kuukautta. Sydänkesän kilpailut jäivät väliin pienen lonkkavaivan takia.

– Pientä vaivaa oli, ei mitään vakavampaa. Ihan hyvin olen pystynyt harjoittelemaan ja fysiikka on hyvällä tasolla, mutta hyppäämistä on joutunut vähentämään. Sitä koetetaan lisätä, kun mennään kohti Kalevan kisoja, Pulli sanoo.

Kalevan kisoissa Pullin toiveissa on ponnistaa jatkoa kesäkuun hypyille.

– Lähden vakiinnuttamaan tasoa tuolle uudelle tasolle. Toivottavasti tulisi pitkiä hyppyjä ja olisi sellainen lämmin sääjakso, kuten kesäkuussa, Pulli sanoo.

Pitkä vauhti harkinnassa

Suomnen ennätyksen Pulli ponkaisi uusitulla tekniikalla, mutta lyhyellä vauhdilla. Sen pidentäminen on harkinnassa.

– Sitä on mietitty paljon. Voi olla, että lisätään askelpari vauhtia Kalevan kisoihin ja siirrytään lentävään 16 askeleseen. Mutta katsotaan miten treenit menevät, Pulli sanoo.

– Mitä vauhtia Kalevan kisoissa käytetään, päätetään viimeisessä treenissä. Siinä on varaa enemmänkin, olen harjoitellut vauhtia aina 20 askeleseen asti. Eli reserviä löytyy, mutta se rytmityskysymys, kannattaako pidempää vauhtia ottaa, onko siitä hyötyä?

Pulli katsoo, että hänellä on edellytyksiä parantaa ennätystään vielä kuluvan kauden aikana.

– Paljon riippuu, minkä tasoisia kilpailuja tulee. Tykkään kovista kilpailuista. Kauden toinen päätavoite on koettaa avata Timanttiliigaura ja hakea sitä kautta lähtökohtia ensi kaudelle.

Tervo: Neljän pyörähdyksen tekniikka vakiintunut

Myös kahdesti Suomen ennätyksen tänä kesänä heittäneen Krista Tervon kausi jatkuu Turun Kalevan kisoissa.

– Nyt otetaan vähän kovempaa treeniä, jos saataisiin kaivettua kunnosta vielä jotakin kovempaa esiin. Kalevan kisat on minulle kauden päätavoite, Tervo sanoo.

Somerolla hiljan 72,12 heittänyt Tervo kertoo, että kuluneen kauden aikana hän on alkanut saada enemmän irti siirtymisestä neljään pyörähdykseen.

– Nyt kun on tullut koko ajan lisää neljän pyörähdyksen heittoja, olen saanut tekniikan vakiinnutettua, Tervo sanoo.

Joskus kun tekniikka on takunnut tarpeeksi, Tervo on nollannut tilanteen heittämällä harjoituksissa silmät kiinni.

– Kun heitot menevät huonosti, joskus on vaikea hahmottaa, mikä siinä on ongelmana. Silmien sulkeminen sulkee kaiken muun siitä ympäriltä ja saan jotenkin rentouduttua heittoon, Tervo sanoo.

– Olihan se ihan hullua kokeilla sitä ekaa kertaa. Olin ihan varma, että lennän itse jonnekin ja moukari jää rinkiin, mutta ihan hyvin se sujui. Se on paras keino sellaiseen nollaamiseen.

Nyt nollaamiseen ei ole tarvetta, heitto on hyvin jengoillaan ja lähtee liikkeelle maltilla, jota Tervo on itselleen teroittanut jo pidempään.

– Se on tärkeää, ettei lähde liian kovaa liikkeelle, ettei heitto hajoa, Tervo sanoo.

20 kilometriä ratakilpailuna kiehtoo Partasta

Kävelijä Aku Partaselle Turun Kalevan kisat on mielenkiintoinen haaste. Kilpailumatkaksi ei ole kirjattu 20 kilometriä vaan 20000 metriä.

– Tiukka kilpailu tulee ja mielenkiintoinen, kun se on nyt ratakävelynä. Aika harvoin kävellään 20000 metriä radalla. Päästään tekemään rataennätyksiä, Partanen veistelee.

Partasella oli kesän mittaan takkuja harjoittelussa, mutta nyt kaikki on kunnossa.

– Minulla oli viiden viikon kävelytauko takareisivavan takia. Olen vasta nyt päässyt kovempaan harjoitteluun kiinni. Katsotaan, tuleeko Kalevan kisat vähän aikaisin, mutta syksyyn ehtii hyvin. Tärkeintä, että jalka on kunnossa. Nyt pitää vaan treenata ja kävellä paljon, Partanen sanoo.

Kalevan kisojen 20000 metrin lisäksi Partasen aikeissa on kävellä Lapualla maantiekävelyn SM-kilpailuissa 30 kilometriä ja lisäksi syksyllä 50 kilometriä.

– Syksyllä näyttäisi, että Slovakiassa olisi 50 kilometrin kilpailu. Sinne tähtään, Partanen sanoo.

Kemppisen toiveissa tuplamestaruus

Pikajuoksija Lotta Kemppisen toiveissa on juosta 100 ja 200 metrin tuplamestariksi Turun Kalevan kisoissa.

– Siitä lähdetään taistelemaan, Kemppinen sanoo.

Ennen Kalevan kisoja Kemppinen juoksee vielä Kuortaneen Motonet GP:n 200 metriä ja Espoon Motonet GP:n 100 metriä.

Lisää Kemppisen ajatuksia torstaina julkaistavassa haastattelussa.